Pari vuotta sitten laitoin Radio Rockin triplatuplasooloon toiveeksi Opethin Coilin ja Bleakin, koska molemmat ovat erittäin kauniita kappaleita, jos niitä osaa kuunnella oikein.
Marce sitten soitti minulle edellämainitulta kanavalta ja väitti Bleakin olevan liian pitkä radiossa soitettavaksi (9:15), joten sovimme, että hän valisee jonkun toisen biisin sen tilalle. Marce valitsi Porcelain Heartin (kahdeksan minuuttia). Jäi Åkerfeldtin komeat örinämörinät väliin. Ettei olisi kuitenkin ollut murinalaulusta kiinni?
Muutama viikko aiemmin DJ-vieraana olleen Dave Mustainen toive Opethin The Leper Affinity kuitekin soitettiin mukisematta radiossa kyseisellä kanavalla. Biisillä pituutta nuhaiset kymmenen minuuttia ja kaksikymmentäkolme sekuntia...
Örinää, murinaa, pituutta...
Monet triplatuplasoolotoivojat ovat esittäneet sellaisia biisejä, jotka soivat kyseisellä kanavalla muutenkin useita kertoja päivässä. Kertooko tämä jotain näiden ihmisten mielikuvituksesta tai sen puutteesta?
Pointti kuitenkin oli siinä, että ilmeisesti muiden kuin tunnettujen muusikoiden toivomat metalliörinät ja -pörinät eivät mahdu samoille radioaalloille tavisrokkarien sun muiden kanssa, paitsi ellei satu Torstain Terävimpiin toivettaan saamaan.
Vaadimme Pommiradion takaisin nettiin! Kaupalliset tusinaradiokanavat ovat hanurista!