IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Vittu.Keskiviikko 30.07.2008 11:10

Kolmatta päivää vitun kipeenä, tosin tänään vielä kipeempänä vaikka alotin antibioottikuurin ja sain sellasen imuttelutsydeemin. Kuumetta ei oo hirveesti, mut kurkku on sen verran kipee ettei meinaa lähtee ääntä, ja aina kun yskii niin sattuu koko yläkroppaan.

Ainiin, ja korvista tuli jotain ihme vaahtoa? :D

Forrest Gump tulee kyläänTiistai 29.07.2008 12:28



Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

6h vieläTorstai 19.06.2008 12:07

Istun duunis paskalla. Sairaan levoton olo, tekee mieli dokata. Soitelkaa ihmiset mitä tänään tehdään. Ja Ykä ilmottele Mörskäjutuista!

Ette ikinä uskoMaanantai 02.06.2008 22:30

Olin tänään ihan oikeissa töissä. Tuli melkeen hyvä mieli kun ties saavansa palkkaa.

Keksikää tälle nimi!Maanantai 26.05.2008 20:41

Tollanen kaveri tulee perjantaina jos nyt kaikki menee niinkun pitäis.

PerjantaiPerjantai 23.05.2008 18:13

Ajattelin grillata.

outo uni?Tiistai 15.04.2008 11:21

ei oo ikinä tuntunu uni niin pitkältä kun viime yönä. olin paikanpäällä seuraamassa kovin poliittista väittelyä tukholman eduskuntatalolla(?). oli paljon pitkiä puheenvuoroja ja äänestyksiä. harmi vaan etten osaa ruotsia, meni aika paljon ohi.

Vituttaa.Tiistai 08.04.2008 13:58

Perjantaista asti ollu kipeenä. Jäi mörskäbileetkin välistä. Vittu.

sattuuPerjantai 04.01.2008 09:10

söin pakastimesta piparitaikinaa ja sattuu mahaan selkäsäryn ohessa.

haastePerjantai 26.01.2007 13:00

haaste

Haasta viisi juoppo kaveriasi

1. Minkälainen olet kännissä?
- huudan, laulan ja keskeytän

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- joskus ala-asteen lopussa. huhhuh!

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellytä?
- joo..

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
- menee yleensä aika kovaa?

5. Mitä yleensä juot?
- bisse, punkku, gambina, jallu (asidonekropedofilus!!!)

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- joku vitun talviomenakanelipiparisiideri tauko baarissa!

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- kallion baareissa...

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereita?
- Sovis, Maria, Ahti, Jossu, Marko ja ne kallion hörhöt!

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- no en tiiä, pitää varmaan kysyä muilta. voisin keskeyttää ihmisiä vähemmän?

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- jep. on se ainakin hallussa

11. Kerro pahimmista övereistäsi?
- mistä niistä? pikkujoulujen jälkeen ainakin kusin vessan lattialle samalla kun laattasin. höhöö

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- ei ne jutut nolota. stellan karaoke on kyllä aika hulppea juttu ollut.

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- EHDOTTOMASTI BILEET MARKOLLA KONALASSA!

14. Mikä on lempi juomasi?
- bisse

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- laulan.

16. Tappeletko kännissä?
- en.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- en.

18. Miten valmistaudut iltaan?
- juon?

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- "jätkä on jo nyt tossa kunnossa" - "muistatko viime kerran hei"

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- juhannus, sillon on synttäritkin

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- kallion travolta!

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
- Punkkani - Murskaa, Tapa, Tuhoa!

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- olen, en välttämättä kestä niitä hyvin.

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoituksesi?
- Asidonekropedofilus. (Puoli litraa jallua, litra piimää sekä kaakaopulveria ja sokeria ((puuterisokeri)) mausteena)



Haastan:

Sodomotor
MOCMaria
Rötöstätör
yolanda
- Vanhemmat »