Maltoin olla täyttämättä tätä melkein koko tammikuun, mutta nyt ei kykene enää. Ihan pakko.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan
aiemmin?
- Matkustin yksin junalla kaaaaauas ja vietin monta yötä poissa kotoa, yksin. Ja "nettituttujen" sängyissä ja varasängyissä ne yöt, nii.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
- Enpä tainnut luvata mitään. :p Tänä vuonna lupasin sen kasvissyönnin ja pari muuta juttua, mutta se kasvissyönti on mennyt vähän hankalaksi kun lääkärisedät on tyhmejä.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Ei tietääkseni.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei onneksi.
5. Missä maissa kävit?
- Kannuksessa. Se käy kehitysmaasta. :p
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?
- Ei minulta oikeastaan puuttunut viimevuonna mitään. o_o; Lähinnä toivon että tältä vuodelta puuttuisi angstia, sitä riitti 06 ihan tarpeeksi.
7. Mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
- Con-päivämäärät, 7.8. ja ömm. Eipä liene muita muistamisen arvoisia? XD;
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
- Varmaan tuo opiskelun jatkaminen, meinasin pitää välivuoden mutta jaksoin kuitenkin mennä opistolle. (saavutus!)
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- I failed at life, in general. Jotain ihmissuhderaastoja alkukesästä ja joulukuussa, gnaa.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
- No milloinkohan en olisi kärsinyt.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Tampere-Jyväskylä -junalippu. o9 Ja ostinpa hyviä levyjäkin, Kimerua jnä.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Kaikkien. :D
13. Kenen käytös masensi?
- Äidin. Ja yhden toisenkin käytös silloin joulukuussa. Ja yhden toisenkin, mutta se onneksi korjaantui.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Animuun ja mangaan ja matkusteluun, I'd figure.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
- Coneista, yllätys. Traconista ja siihen liittyvistä jutuista erityisesti. :D
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
- .. öh. Varmaan mikä tahansa laulu Leijonakuninkaasta.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi? - Onnellisempi, tähän mennessä. Ei ole vielä ehtinyt olla mitään draamaa. o9
b) laihempi vai lihavampi? - Lihon aina vaan. ;< Emt, näytän vähän laihemmalta nykyisin, alan hiljalleen muistuttaa ihmistä mursun sijaan.
c) rikkaampi vai köyhempi? - Köyhempi xsatatuhattamiljoonaa. DX
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Jotain yleishyödyllistä. Olisin halunnut piirtää. .-.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Angstaamista ja pakoilua, vaikka niitä teinkin ihan oikeasta syystä. Valehtelua.
20. Kuinka vietit joulua?
- Tietokoneella nököttäen, lego-Sanadaa tönien ja ihmisten kanssa mesen välityksellä jouluhenkeä hehkutellen. \o/
22. Rakastuitko vuonna 2006?
- Joo.
23. Kuinka monta yhden yön juttua?
- Ainaski sata. >:D .. no ei yhtään oikeaa.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
- Big Brother. Oikeasti.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
- En, mutta yksi sellainen vihaa minua nyt. ._. Mnaa, oma vikani, ei sille mitään voi.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- En tainnut lukea taas yhtään kirjaa. D:
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- HAPPORADIO. Tai Sadetanssi. Olin kyllä kuullut niitä jo ennen viimevuotta, mutta vasta viime vuoden aikana tajusin ostaa niiden levyt ja innostua tosissani.
28. Mitä halusit ja sait?
- Uusia ystäviä. <3 Ja kokemuksia jne. Hurjan paljon kaikenlaista.
29. Mitä halusit muttet saanut?
- Japaninmatkaa. D:<
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
- Öähm. Varmaan NANA?
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
- Söin pizzaa mielisairaalassa. 16 täytin. :0
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
- Se, jos ei olisi ollut noita inhottavia ihmissuhderaastoja. Kuluttavat ihmistä jne.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi
- tylsä. :D
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
- PD. ♥ tai ei oikeastaan, leijonakuninkaat jne saivat minut entistäkin seinähullummaksi, but you get the point. XD Ystävät ja animu ja taidokas blokkaus ja sellaiset.
35. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
- Hedelmöityslaki. >_>
36. Ketä ikävöit?
- No mitäpä luulet. ;D
37. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
- .. tapasin paljon uusia ihmisiä. o_o; Varmaan tasapuolisesti kaikki uudet PD:n kautta tavatut.