IRC-Galleria

olipa kerran kaunis neitokainen

nimeltä...

nimeltä roosa

roosa oi rakastunut erööseen poikaan

roosa ajatteli joka hetki tätä poikaa

roosa tunsi pojan hyvin

ja halusi elää loppuelämänsä tämänkanssa

poika ei ollut samaa mieltä

roosa yritti ja yritti poikaa

mutt apoika rakasti toista

roosa hirtti itsensä

roosan kuoltua

poika tajusi että roosa ...

oli hänen valittunsa

poika oli hyvin masentunut

poika ajatteli joka yö, kuinka hän olisi voinut pelastaa hänet

kertomalla vian että hän välitti,.,

roosa olisi ollut hyvin onnellinen

ja voinut jatkaa elämäänsä

ajatellen että poika välittäisi hänestä

mutta poika tajusi ettei se ole enää mahdollista

roosaa ei enää ole

roosa ei enää ajattele


roosasta on vain fyysinen osa

henkinen on aivan jossain muualla

poika ajatteli

ei hän ajatellutkaan

poika päätti kirjoittaa kirjeen rakkaillensa


hän kertoi tehneensä suurimman virheen ikinä

seuraavana päivänä löytyi poika hautaus maalta

roosan haudalla

roosan kuvan kanssa

puukotettuna

kuolleena

pojalla oli kirje kädessään

hän ilmoitti siiinä että hänellä ei ollut eenää syytä elää

nyt poika ja roosa kulkevat rajan toisella puolen

onnellisina

heillä ei ole mitään hätää

kaikki on hyvin

roosa sai pojan

poika pääsi roosan luo

EI

tämä oli vain kuvitusta

poika jäi maan päälle

hänen sielunsa jäi maan päälle

kummitelemaan

hän on hyvin masentunut

hänellä on kaikki niin huonosti kuin vain voi

hän on kuollut

hänellä ei ole ketään

Mutta roosa..

Roosa on paremmassa paikassa

roosan unelmat ovat toteutuneet

kaikki haaveet

pojasta..

Vihreistä niityistä

etelän matkasta pojan kanssa

lapsista..

hänellä on kaikki hyvin

mitä me opimme?

sen sa päättää itse!


Pojanimi oli: Juuso




_________________________________________


Roosalle <3

by: Aino

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.