IRC-Galleria

hämmennyksissä kuljin kohti koti pihaa, kaikki näytti erilaiselta jotain oli tapahtunut. Avasin oven, mutta kukaan ei ollut kotona. Riisuin takin ja menin omaan huoneeseen, istun sänkyni laidalle ja huokaisin syvään. Kyynel vierähti poskelleni kun mietin päivän tapahtumia...tunsin olevani taas yksin.
Painoin pääni tyynyyn kiinni ja minusta tuntui kun koko maailma olisi tällähetkellä minua vastaan. Halusin vain kaivautua peitonalle ja kadota muulta maailmalta.

Tämä tunne on varmaan monille tuttu!
Ensin tavataan poika(tai tyttö) joka on juuri täydellinen itsellesi, asiat ja yhtäläisyydet vain loksahtavat paikoilleen ja ajan kuluessa huomaat avautuvasi tälle hekilölle kuin parhaimmalle ystävällesi, kerrot kaikki pimeimmät salaisuutesi ja muistat tottakai sanoa pitäväsi hänestä ehkä jopa rakastavasi häntä. Mutta sitten joku menee vikaan, aivan kuin kulkisi ajassa taaksepäin. Toinen alkaa tietoisesti käyttäytyä etäämmin ja puhuu sinulle harvemmin, luulet että vain kuvittelet mutta sitten se tapahtuu....hän sanoo sinulle:
-"Musta tuntuu et oon löytäny toisen."
Samalla hetkellä päässäsi pimenee hetkeksi,tuntuu kuin et saisi happea tai että seinät katuisivat päälle, ja että kaikki mihin olit panostanut valuu viemäristä alas kuin käytetty vesi. Katsot sanattomana eteesi tietämättä mitä tehdä. Joten olet vai hiljaa toisen odottaessa edes jonkilaista tunteenpurkausta, mutta et halua näyttää hänelle että kärsit. Hiljaisuus alkaa käydä tukalaksi niin kumppanisi (tässä vaiheessa jo ex) toteaa:
-"Mutta voidaahan me vielä ystäviä olla."
Et voi kuvitellakkaa sillä hetkellä pahempaa kommenttia, mutta ehkä samalla hiljaa mielessäsi toivot että hän sanoisi nuo sanat, että hän pysyisi edes jollain tavalla elämässäsi...

Kysymys siis kuuluu..voiko ystävyys säilyä,vaikka rakkaus kuolisi?!?!