Minun korvieni välissä on norsujen tai muistojen hauausmaa. Sinne aikansa eläneet, vanhoiksi ja raihnaisiksi käyneet ajatukset, tunteet ja muistot raahautuvat kuolemaan. Joskus niistä joku syntyy uudestaan, mutta useimmiten ne jäävät sinne ja muuttuvat pikkuhiljaa maan tomuksi.
Sille viimeisimmälle minä itken joskus vaikka kyllä sen olikin aika jo mennä.