IRC-Galleria

Minun korvieni välissä on norsujen tai muistojen hauausmaa. Sinne aikansa eläneet, vanhoiksi ja raihnaisiksi käyneet ajatukset, tunteet ja muistot raahautuvat kuolemaan. Joskus niistä joku syntyy uudestaan, mutta useimmiten ne jäävät sinne ja muuttuvat pikkuhiljaa maan tomuksi.

Sille viimeisimmälle minä itken joskus vaikka kyllä sen olikin aika jo mennä.

Kyllä minä tiedän, minullakin on veriset kädet, välttelevä katse, veitsi piilotettuna reittä vasten, sydämessäkin tyhjää, pimeää. Niin tekin tiedätte, älä luota kehenkään, saatat saada puukosta tai suukosta. Kumpi on pahempaa, sitä minä en tiedä.En ole niin viisas.

Minä pelkään. En tiedä kumpaa enemmän, teitä vai itseäni, mutta ihmisiä joka tapauksessa. Pelkään niitä, jotka heittelevät veitsiä ja ampuvat nuolia toistensa selkään. Minä en voi enää nukkua selälläni, uppoavat pirulaiset vielä syvemmälle ja pistävät sydämeen. Ne vievät hengen, saatana!
Ja tiedäthän sen, kun juuri ennen nukahtamista tartut epätoivoiseen hengenvetoon, muistoon, pilvenreunaan, ankkurin naruun ja huudat: " Ei, minä en ole vielä valmis lähtemään!" Olet valmis vaikka syömään omaa lihaasi jos se sinut pelastaisi.

Mutta tästäkin huolimatta, joskus voi käydä niinkin, että tapahtuu ihmeitä, satu muuttu todeksi, hiostava kesä kristalliseksi talveksi. Ja silloin joku koskettaa sinua riittävän lujaa niin kuin löisi höyhenellä, jota pitelee kuin ruoskaa. Silloin sinä olet niin täynnä, että valut silmistäsi, valkeille reisillesi. Joku suutelee sinua herrasmiehen pumpulisuudelmin ja silittää kissapedon pettävän pehmein tassuin, huokaisee lämpöä sisällesi. Silloin sinä haluaisit, haluaisit unohtua ikuisiksi ajoiksi, nukkua paratiisin aamuun.

Joskus pienenä luulin, että kun tulee vanhemmaksi niin asiat selkenee. Noh, luulin väärin. Miusta on järkyttävää ja masentavaa huomata, että on ollu viistoista vuotiaana huomattavasti tietoisempi omasta itsestään, omista haluamisistaan ja jopa arvoista kun nyt parikymppisenä. Onko tässä nyt mitään järkeä? No ei!

Rakas äitini sanoi kerran näin: " Voisinpa vielä joskus olla niin varma jostakin asiasta, kun olin kaksikymmentä vuotiaana." Sepäse. Aika, kokemus ja nk.viisaus tekee ihmisestä tietoisen kaikenmaailman harmaista alueista joita on kaikkialla ja joka paikassa. Mikään ei oo mustaa tai valkosta. Enkä mie oo varma mistään edes nyt kakskymppisenä. No ehkä siitä että aurinko nousee idästä ja laskee länteen, mutta en nää mitään syytä miksi se ei jonakin aamuna vois toimia toisinkin.

No joo, taidan saada tästä migreenin.