Katson käsiäni.
Haavoja.
Verta.
Kipua.
Kaunista kipua.
Kasvoilleni nousee hymy.
Pian pääsen pois.
Kuinka kaunista veri onkaan?
Valuva veri käsivarsillani.
Alkaa heikottaa.
Koskee, en välitä.
Kohta minua ei enää kukaan voi satuttaa.
Jalkani pettävät.
Lusikka tipahtaa kolahtaen kiviseen maahan.
Makaan maassa.
Silmäni sulkeutuvat.
Olen poissa.
En kaikkialta, mutta täältä.
Pahasta maailmasta.
Kun minut löydetään, vierestäni löytyy verinen lusikka.
Kaunis punainen lusikka.
Kuinka kukaan voi tappaa itsensä lusikalla?