IRC-Galleria

Viikonloppu alkamaisillaan, ja täällä Jyväskylässähän se tarkoittaa melkoista määrää rallipippaloita, jotka huipentuvat lauantaina Senssin afterpartyyn. Tähän väliin siis hieno yhdistelmä kahdesta kipaleesta. Tällä pitäisi kyllä lähteä fiilis letoon jos asenne on oikeassa suunnassa.

Sanat lienevät epäolennaisia, RIP.

Sitten kohti seuraavaa, toista, arvostelua. Kyseisen lätyn julkaisusta on vierähtänyt jo pidempi tovi, mutta koska en tuolloin tällaisia kirjoitellut enkä kuitenkaan voi jotain näin hienoa ohittaa, niin tässä tämä on.


Tässä kohdin kaikki te vihaajat voitte esim. lopettaa lueskelun ja syödä sananne, koska ne tuskin meikäläistä kovin paljon kiinnostaa. Kiitos.

Kyseessä on vasta 18-vuotiaan naisartistin kolmas studioalbumi, joka näki päivänvalon 18.6.2010. Plätyltä löytyy 12 kipaletta, jotka muodostavat melkoisen menevän kokonaisuuden. Verraten edelliseen 'Breakout'-albumiin tämä tekee jo melkoisesti suuremman vaikutuksen. Kappaleisiin on saatu joltain osin enemmän vauhtia ja tietyissä määrin on otettu askeleita tanssimusiikin suuntaan, mikä tuntuu nykyään olevan trendi musiikkibisneksessä. Luonnollisesti levyltä löytyy myös Mileyn tyyliin kuuluvia hitaambia kappaleita, jotka niin ikään kuuluvat korkeampiin lajittelukategorioihin.

Levyn kulku aaltoilee mukavasti. Alkuun laitetaan kolme räväkämpää biisiä, joista toisena ehkäpä henkilökohtainen suosikkini Who Owns My Heart. Tämän jälkeen heitetäänkin sekaan nämä hitaammat kipaleet, joista voisi nostaa esiin Every Rose Has Its Thorn sekä Stay. Kaikenkaikkiaan kokonaisuus menee kivasti lävitse eikä huonoja tuntemuksia pääse syntymään, ei siis mikään ihme, että monet pitävät tätä levyä artistin tähänastisen uran kohokohtana. Tiedä sitten onko levyn menestys itse artistille ollut tärkeämpää kuin sen sanoma. Tuotoksesta huokuu, nimestä lähtien, tyttösen aikuistuminen, eikä asia varmasti jää kenellekään epäselväksi kuka on oman elämänsä pomo, good for her.

Yhteenvetona voisi vain sanoa että seuraavaa albumia odotellessa, sen pitäisi valmistua vielä tänä vuonna, mutta saa nähdä. Ehdottomasti kuitenkin tutustumisen arvoinen tuotos, ellet vielä ole ehtinyt sitä saamaan käsiisi.

Tänne ei olekaan tullut kirjoiteltua ei sitten koskaan, mutta nyt kun on pidemmän aikaa harvinaislaatuisen tylsää ja aikaa on kaikin mahdollisin keinoin tapettava niin jaetaan sitten hieman omia mielipiteitä musiikkimaailman tapahtumiin liittyen.

Noin niinkuin tulevaisuutta ajatellen bloggaukset tulevat koskemaan lähinnä tuoretta materiaalia, tästä tekstistä poiketen. Nyt kun ei jaksa keksiä mitään uutta mistä kirjoittelisi niin laitetaan toisaalle vuodatettu teksti muutaman kuukauden takaa:

Suosittelen: September - Love CPR

Tällä kertaa otetaan katsaus viime kuussa ilmestyneeseen Septemberin levyyn Love CPR, tarkalleen lätty julkaistiin 14.2.

Kyseessä on ruotsalaislaulajattaren neljäs studioalbumi. Levyltä löytyy yhteensä 19 biisiä joista viisi viimeistä ruotsiksi. Mukana on myös singlenä hyvin huomiota saanut Resuscitate Me. Septemberin soundi puri meikäläiseen jo vuosia takaperin ja olikin merkittävänä tekijänä musiikkimaun muutokseen. Samankaltainen hyvätempoinen meno jatkuu nytkin ja täytyy sanoa että Love CPR on yksi ehyimpiä kokonaisuuksia mitä on vähään aikaan vastaan kävellyt.

Valtaosa kappaleista on nopeatempoisempaa pop-musiikkia, mutta mukaan mahtuu myös pari rauhallisempaa biisiä. Niistä tyätyy kyllä sanoa, ettei ole ihan ko artistin juttu, mutta ne kyllä annetaan helposti anteeksi. Jos levyltä löytyy yli 10 aivan loistavaa biisiä niin ei tarvitse kauaa miettiä onko kyseessä hitti vai floppi. Kaikenkaikkiaan tämä jättää melko sanattomaksi ellei yleisö sitten halua lukea useita kappaleita, joissa toistetaan samaa asiaa: loistava kokonaisuus. Erityismaininnat voidaan antaa kolmelle avausbiisille joilla bileet saadaan jo kunnolla käyntiin: Party In My Head, Resuscitate Me & Something's Going On.

Ei muuta kuin kuuntelemaan ja juhlimaan jälleen yhtä musiikin riemuvoittoa!

Arvosana:


Lopuksi vielä yksi suosikeistani maistiaiseksi: