on hassua ajatella, miten ihmisten ajatus maailama muuttuu aikuistuessa.jos teininä huone oli sekasin ni ei siitä sillätavalla jaksanu välittää vaikka kavereita tulikin käymään ja huone muistutti siltä että siellä olis vähintään räjähtäny pommi tai käyny pyörremyrsky,sitä vaan siirs kamoja että mahtuu sängylle istumaan tai parhaimmassatapauksessa piilotti ne sängyn alle niin ku minä....jos nyt kämppä on sekasin ja muistuttaa samaa, niin ei voi päästää ketään sisään koska ei kehtaa ja vituttaa se siivo....miks näin on??kaipa sitä jossain välissä tajuaa ettei vaan voi elää niin kun lapset aina...mutta miks??jos menin pulkka mäkeen kaverin kanssa pentuna se oli ihan luonnollista, mutta jos meen nyt pulkka mäkeen kaverin kanssa koska se on hauskaa niin meitä katottais kun sekopäitä...miks aina pitää käyttäytyä kuin aikuinen??millon loppuu lapsuus??jätkistä sanotaan että ne on ikuisia lapsia ja se sallitan niiltä, mut miks sitä ei sallita muijilta??ihmisiähän mekin ollaan ihan niinku jätkätki,meillä on kaks jalkaa ja kättä,meillä on sydän ja keuhkot kaikkien sisäelimien lisäks mitä erilaista meissä on muuta ku sukupuoli....??ok sanotaan että jätkät kehittyy muijia hitaammin (mikä kyllä pitää paikkaansa)mutta saadaan me muijatkin olla lapsia sillon kun huvittaa...tein joskus muutama vuos sitten lupauksen etten ikinä kasva aikuiseks..ainakaan täysin...noh lupaukseni oon pitäny ja aijon pitää tästäkin....
vaikka meenkin naimisiin niin oon sitä mieltä että jos haluan olla joskus vähän lapsellinen ja siltä tuntuu vähän jokapäivä niin mitä sitte...jos se jotain häiritsee niin antaa häiritä...mua se ei häiritse eikä se ole tuntunut janneakaan häiritsevän...multa usein kysytään että olenko mä nyt onnellinen??ja vastaus on kyllä,mä elän nyt sitä omaa tuhkimotarinaani mistä joskus pentuna haaveilin.haaveilin löytäväni sen satujen prinssin joka tulee valkosella ratsulla ja vie mut kauas pois...ok janne ei ratsastanu valkeella ratsulla vaan se tuli viininpunasella toyota corolalla (hahahaa)mutta se on se mun prinssi...mulla on kaikki mitä elämältä kaipaan...voisin sanoa että elämä on täydellistä vaikka se ei sitä ole mutta kuka senkin määrittää...??kuka määrää onku ton elämä täydellistä ja toisen täys katastrofi...voin sanoa sen että ei kukaan muu kun sinä itse...haaveilu ei ole kiellettyä aikuisenakaan..."jos ei ole haaveita ei ole elämää jota elää,jos ei ole haaveita miksi me täällä ollaan"yks viisas mies sano ton mulle kauan sitten kun olin viellä pieni kaipaan sitä ihmistä tänäpäivänä paljon...(ne jotaka mut tuntee hyvin tietää ketä tarkotan) siinä lauseessa on jotain mikä pitää ihan paikkaansa...jokainen ihminen haaveilee jostain,joku unelmiensa työpaikasta,joku rantahuvilasta ja joku ehkä siitä että yleensäkkin saisi elää omaa elämäänsä.haaveen ei tarvitse olla iso se voi olla vaikka ne 15 euron verhot siinä yhdessä kaupassa...mä haaveilen päivittäin joskus uusista kengistä joskus talosta ja joskus etelän matkasta mutt useimmiten vain elämästä....mitä elämältä haluan tulevaisuudessa...ihmiset älkää lopettako haaveilua vaan sen takia että ootte kasvanu aikuisiks koska se ei ole vain lasten juttu jokaisella on jokin haave...ottakaa siitä kiinni ja eläkää... se niin me tehdään jannen kanssa...