IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 05:35

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä vastasi pojalleen: "No, otetaampa esimerkiksi vaikka meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."
Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika
päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Isä sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika tähän: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.05.2009 06:04

On erittäin sääli, että suljette silmänne todellisuudelta ja pidätte valheistanne kiinni viimeiseen asti. Hampaat irvessä pidätte kiinni kumotuista väitöksistä, keksitte uusia tuulesta temmattuja selityksiä, tieten tahtoen tuhoatte toisten ihmisten elämät... Eikö olisi jo viimeinkin kaikkien kannalta järkevää myöntää, että kriminalisointi ei toimi?

Emme me kanna kaunaa, vaikka olittekin väärässä. Kasvonne vain peittyvät syvempään häpeään, mitä pidemmälle valheitanne kasvatatte. Niin tieteelliset tutkimukset kuin empiiriset havainnot näyttävät totuuden.

Kannabis on ollut täällä jo pitkään, muualla vielä pidempään. Kannabis on täällä nytkin, muualla edelleen. Emme me tuo tänne sen kummemin uusia kulttuureja, tai ole riistämässä teiltä omaanne. Emme lisää rikollisuutta, vaan nimenomaan pyrimme vähentämään sitä merkittävästi.

Kuinka kauan näitä noitavainoja tulee jatkaa? Turhien uhrien ja tuomittujen ihmiskohtaloiden määrää kasvattaa..

Te kannabista vastustavat, mitä te pelkäätte? Kasvonne olette jo menettäneet. Vai oletteko niin vallanhimoisia ja katkeria muille, ettette suo muille mahdollisuutta nauttia elämästään (välillä, hetkittäin, kausittain, ajoittain, viikonloppuisin, rentoutuessa, juhliessa, iltaisin, kerran elämässä, kuolemaisillaan..) haluamallaan tavalla, joka ei teidän tai lähipiirinne elämään vaikuta? Katsokaa itseänne peilistä ja nähkää syrjivät syytöksenne. Ette ole parempia ihmisiä, pikemminkin..

Minä puollan niin aineen viihdekäyttöä, lääkekäyttöä kuin kaikkea muutakin hyötykäyttöä (polttoaineena, ruokana, materiaalina vaatteissa, käyttöesineissä, jne..). Teidän vaalimanne nykyinen käytäntö on tekopyhää. Lääkkeinä suositte vaarallisempia kaupallisia aineita. (Kannabista ei voi patentoida, it’s all about money..) Samoin viihdekäytössä, jossa tosin verojen osalta asian ymmärrän.. Entäpä rehu, ravinto tai muussa raaka-aine käytössä.. Niissäkin huonommat hyöty-laatu suhteeltaan olevat vaihtoehdot vallitsevat. Esimerkiksi ruokohelpen viljely rehuksi ja energiantuotantoon on sallittua, vaikka se sisältää huomattavasti radikaalimpia huumausaineita (dimetyylitryptamiinia ja 5-MeO-DMT:tä), mutta kannabiksen suhteen on ehdoton ei, koska, no, koska kyseessähän on kannabis, joka on ”vaarallinen huume”…

Kyllä moralisoijia riittää ainaKeskiviikko 06.05.2009 14:38

He pelkäävät uutta ja tuntematonta. Ja tämä on ihan luonnollista käytöstä ihmiselle. Tosin sivistynyt ja järkevä ihminen osaa ottaa asioista selvää ja tutustuu aiheeseen, ja näin ollen vähentää ennakkoluulojaan ja sitä kautta pelkoaan. Kaikki eivät silti sivistyneitä ole, senhän todistaa jo muutamat kommentit täälläkin.

Tosiasia kuintenkin on, että kannabista tullaan käyttämään jatkossakin vaikka se olisi kuinka kiellettyä (kuten alkoholiakin kieltolain aikaan (ottakaa selvää tästäkin)), joten olisi järkevämpää tehdä se hallitusti sekä verotettavana ja näin vähentäen järjestäytyneen rikollisuuden osuutta ja vaikutusta koko yhteiskuntaan. Muussa tapauksessa järjestäytynyt rikollisuus tulee kasvamaan, toki jos tätä haluaa niin ymmärrän kannabiksen laillistamisen vastustamisen.

Toisekseen kannabiksen saannin ja käytön järkeistäminen vähentäisi huomattavasti huokutusta muihin aineisiin kun kannabista olisi saatavilla muualtakin (siis laillisesti ja verotettavana) kuin pimeiltä markkinoilta, jossa on tarjolla kaikkea paljon pahempaakin (amfetamiini, heroiini, essot yms).

Kolmanneksi, jos saadaan ihmisiä siirtymään alkoholin liikakäytöstä kannabiksen pariin, niin sillä ei voi olla muita kuin hyviä vaikutuksia henkilön itsensä, muiden ja yhteiskunnan kannalta, niin terveyden, turvallisuuden kuin terveydenhoidon kustannustenkin kannalta. Kun faktaa on, että kannabis EI tee käyttäjää väkivaltaiseksi, ei aiheuta käyttäjälleen juuri mitään alkoholin aiheuttamia terveysriskejä eikä krapulaa. Ja jotain päihteitähän ihmiset joka tapauksessa vetävät (esim kahvi, tupakka tai vaikka suklaa johon monet ovat koukussa ainakin laihdutusohjelmien perusteella) tai siis suurin osa, eivät toki nämä moralisoijat.

YHteenvetona: Ymmärrän kannabiksen kriminalisoinnin halun jos on asiasta tietämätön ja pelkää tai haluaa tukea järjestäytynyttä rikollisuutta tai ei halua vähentää alkoholin aiheuttamia terveyshaittoja, väkivallan käyttöä, krapulasta johtuvia saikkupäiviä eikä halua vähentää vaarallisimpien huumeiden käyttöä tai riskiä niiden kokeilemiseen. Eikä halua lisätä valtion verotuloja, työpaikkoja eikä lisätä päihteiden kontrolloitua käyttöä. Tätäkö haluatte arvon yhteiskunnan tukipylväät ja korkean moraalin takapajuiset esitaistelijat?


Artikkeli ---> http://www.vartti.fi/artikkeli/6ad571cb-a709-43d6-b6fd-2f277924244c
« Uudemmat - Vanhemmat »