IRC-Galleria

En ole lelu, en vain nukke.
Silti tanssitat minua, näkymättömissä langoissa.

Askel eteen, kaksi taakse.
Tahdissa pysyen.
Askel oikein, useita pieleen.
Tahdissa pysy en.

Langat irroittaa saanko?

En.

Tekis mieli syödä sellaisia vihertäviä banaaneja joita hyvällä ystävälläni aina ennen oli kaapissa. En tiedä onko enää. En ole kysynyt.

Enkä nyt voikaan kysyä. Ehkä joskus kesällä taas voin. Aina tulee katkoksia. Lapsellista.

Tänään oli mukava päivä. Liimasin kirjaa. Se oli vaikeaa. Sotkin pöydän.
Minulle tuli kylmä. Laitoin tiikeritossut jalkaan.
Ja sitten kuuntelin Tori Amosta ja join paljon teetä.

Vihdoin sain siitä kiinni. Ehkä voisin vielä pelastua. Jos ei tulisi sitä seitsemättä aaltoa, joka irrottaa lopullisesti otteeni.

Olen kestänyt jo yli vuoden tätä. Kohta se on ohi. Ei tarvitse enää kestää.
Lähtölaskenta on alkanut. Toivon että se tapahtuu ennen helmikuuta.
Tietysti se on minusta itsestänikin kiinni. Kuinka paljon kestän pientä kipua. Kuinka usein.

Askarrellaan kortteja kaukaisille sukulaisille, joita ei koskaan nää. Joka kortissa lukee lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta. Ei kuitenkaan laiteta korttia sille isän serkulle, joka silloin viime jouluna unohti meille laittaa.

Toivotellaan hyvää joulua kaikille tutun tutuille - niillekkin joille tavallisesti näytetään hapanta naamaa.

Kestetään samaa Loirin kasettia joulusta toiseen, ettei äidille tule paha mieli. Vaikka nauha onkin kulunut rahisevaksi ja hyllyssä on kuuntelemattomia joululevyjä.

Siivotaan mukisematta, mutta ohitetaan vaivihkaa se huoneen perin nurkka. Jos joku huomauttaa siitä, sanotaan että pääsi unohtumaan.

Leivotaan kaikenlaisia uusia jouluherkkuja, joita sitten kilvan kehutaan. Vaikka pidetäänkin perinteisistä joulupipareista.


Onkohan kellään nykyään sitä aitoa joulumieltä ja iloa? Kaikenlaista jouluteeskentelyä ja kuorrutusta tulee vastaan. Tänä jouluna odotin eniten sitä kun äitini avaisi hankkimamme lahjan. Odotin sitä ilmettä. Äiti kuitenkin oli tekemässä leikkauksia koko päivän - ja varmaan yönkin.

Valitettavasti onnettomuuksia sattuu joulunakin. Oikein turvallista joulua kaikille.

Onpa taas idiootti olo ja oon taas jääny siihe kierteeseen. Ei vaan pysty hilaamaan itseään kouluun.

Ärsyttää.

Inhottaa.

Pitäis tehä kaikkea, mutta ei vaan saa tekemisestä kiinni. Tulkaa tänne niin maalaan teihin. Vaikka kukkia ja perhosia.

Hyi.

Venäjästä jäi mieleen lähinnä bussissa istuminen, jalkojen pakotus ja loputon taideähky höystettynä kermaisella ja suolaisella ruualla.

Leivoksia oli. Ne oli hyviä.

Metrolla matkustaminen oli erittäin jännittävää, tuntu että minä hetkenä hyvänsä se suistuu täyttä vauhtia seinään.

Paras juttu oli varmaankin JFC Jazz Clubilla käynti ja se koko ilta. Se oli erittäin rentouttavaa muuten niin matkastressiselle ihmiselle. Jotkut vielä pahensivat sitä stressiä, yritin pysyä niistä kaukana. Reetta oli kyllä loistavaa seuraa sillon siellä.

Vähän harmitti ettei ollut kamera mukana. Olisi kiva saada kuvia.

Lopulta sitten miulle nousikin korkea kuume ja nyt vähän vieläkin sen saman taudin kourissa olen. Mutta sepä ei tullutkaan tuolta naapurimaasta vaan ihan kotosuomesta. Näemmä syksyisin yleinen lastentauti enterorokko alias "suu- ja sorkkatauti". Vaikkakaan sillä ei ole mitään tekemistä SEN suu- ja sorkkataudin kanssa.

Onnistuin kuumeissani sitten menemään ostoksille ja ostinkin kaikkea halpaa ja turhaa. Paitsi ihanat korkokengät <3 Siitä tuli mieleen yläasteen ajat kun juostiin kenkäkaupoissa. Ikävä sitä huolettomuutta.

Mikä yössä viehättää, mikä metsään vetää.