IRC-Galleria

Mulla on ärsyttävä piirre. Ei siinä mitään, tykkään periaatteessa ärsyttää. Se sopii mun mielialoihin aika usein. Tätä ei ehkä kovin monikaan ole pitänyt hyväksyttävänä. En siis tarkoita hyväksyttävänä asiana hyväksymistä. Vaan sitä, että jotain asiaa todella yleisellä tasolla pidetään sellaisena, ettei sitä ajatella pahana asiana.

Mielestäni pessimistinen elämänasenne ei ole paha asia. Päinvastoin; se on kaikissa ihmisissä jollakin tavalla ja ilmenee kaikissa ehkä eri tavoin. Näin olen ainakin huomannut. Ne, jotka ovat optimisteja, sulkevat pois mielestään pessimistiset tunteet, koska he pelkäävät iloisen elämänasenteensa katoamista. He ovat omistautuneet sille myönteiselle mielelle niin, kuten me pessimistitkin omalle. Mutta se vain, että optimistit kärsivät kaikesta jälkikäteen.

Mutta tää ärsyttää mua itseä huomattavasti. Se ilmenee joka päivä. Varsinkin iltaisin se ilmenee, jos ei muuten. Kyse on nimittäin asioiden omalle itselleni upottamista (puhun siis nyt itsestäni):
Upotan itelleni koko ajan täysin ihmeellisiä asioita, joiden alkuperää en tiedä. Ne vain tulevat jostakin. Näin tapahtuu mm. silloin, kun joku ihminen ei tunnu uskovan mitä sanon. Tai - ongelma on siis siinä, että uskotan itselleni, etteivät ne usko mua. Jos saan pienenkin välähdyksen siitä, että mua jopa uskotaan, se muuttuu pian ihan joksikin ihmeelliseksi omin päin muunnelluksi, ns. mielimutaatioksi (paremman sanan puutteessa).

Lisäksi toinen, olen ärsyttävä. Ainakin muille. Melko usein. Kun kuulen, että joku ei pidä mm. mielipiteestäni tai sanomisestani, saan siitä lisää intoa ärsyttämään lisää. Tämä taas johtuu ihmisten optimistisista mielipiteistä sekä positiiviesta elämänasenteesta. Vaikka vaikutan ulospäin joskus erittäinkin iloiselta, ei kyse ole siitä, että olisin optimisti. Peitän mun negatiivisen mielen positiivisilla eleillä.

Kolmanneksi mua ärsyttää se, kun ihmiset ovat "laumasieluja". Ajattelevat muka niin omissa ajatuksissaan olevilta, mutta todellisuudessa lauma johtaa heidän elämänmenoaan. Tästä tulikin mieleen filosofi Friedrich Nietzschen ajatus laumaihmisten kritisoinnista. Itse menen samoilla linjoilla ja voin tietyllä tasolla samaistua siihen. Tänään uskonnon kolmoskurssin tunnilla ollessani mietin, miten moraali on oikeastaan itsessään turhaa. Mielipidevaihtoehtoja pitäisi vain jossitella, eikä kumpikaan mielipide ole kuitenkaan koskaan se oikea. Minusta jokaisella 'moraalisella kysymyksellä' on oikea vastaus. Jokainen ainakin voi itse valita sen. Jossittelu ei ole siis tarpeen. Fuck the system, siis!