IRC-Galleria

...Jatkan tänne kun galleria ei toimi ja olen kuitenkin jo maksanut netistäni.

Tuijotin tovin maisemia Hostellin edessä, sanattomana ja todella onnellisena. Suuri joukko ihmisiä poistui respan edestä joten siirryin kirjaamaan itseni sisään. Sain informaatiota huoneestani ja vieraskeittiöstä. Rakeenus on vanha ja katolla kasvaa ruohoa. Talo narisi joka puolella ja oli kolea. Huone oli todella alkeellinen, pieni ja viileä. Suihku sijaitsi käytävän toisessa päässä, yleinen kaikille siis. Noh, kunhan on katto pään päällä. Nälkä alkoi olla kova joten etsisin käsiini vieraskeittiön. Se oli seuraavassa rakennuksessa, mutten päässyt sisään. Respan avulias tyttö avasi oven ja sain huomata rakennuksen olevan remontin alla. Eikä mikään oikeen toiminut. Vettä ei ainakaan tullut joten luovutin. Syön puuroni sitten kylmänä... Tein alustavaa tutkimusta ympäristööni ensimmäisenä päivänä. Ilma ole todella kaunis joten kävin rannalla ja kiipeilemässä sen vieressä. Ties missä päin metsää mahdoin kekkuloida. Ilta alkoi yllättävän äkkiä hämärtyä joten siirryin mökkiini. Kulutin aikaani kirjoittamalla. Vielä yhdeksän aikaan illalla huoneeseeni tuli muita matkaajia. 3 saksalaista. He aikoivat kavuta preikestolenille jo kuuden aikaan. Matka sinne kestää n. 2 tuntia. Olin vähän hämilläni ja sain suustani "silloin on varmaan viellä tosi pimeää". Heillä oli kuulemma hyvät taskulamput ja varusteet. Tässä vaiheessa en viellä ymmärtänyt miksi ihmeessä niin aikasin kun on kylmä ja pimeä ja vaarallista.

Hyvinnukutun yön jälkeen heräsin saksalaiskoplan aamutoimiin. Heidän lähdön jälkeen torkuin viellä hetken, koska aamupalaakin sai vasta 7:30 päärakennuksesta. Tovin kuluttua otin ihanan lämpimän suihkun. Aah, pitkästä aikaa! Kapusin aamupalalleni, oli kamala nälkä. Olin illalla syönyt vain erästä norjalaista makeaa herkkua. Kaksi vaaleaa leipää päällekkäin joiden välissä oli jotain sokeritöhnää. Olin jo napannut lautasen itselleni ja melkein sain leipää itselleni kun tarjoilijatyttö juoksi luokseni ja pyysi mua istumaan. "Me tuomme sinulle kaiken." Aha. Hämmentyneenä kipitin pöytääni, ikkunapöytään. Päivä alkoi jo vähän valjeta ja ihastelin taas kerran maisemia. Harvoin on ikkunan takana tällainen vuorimaisema vastassa, aamupalalla. En vieläkään oikeen uskonut silmiäni. Näky ei tuntunut todelliselta, niin upea se oli. Kappas, sain aamupalalautaseni ja tietekin lihaisana. Tarjoilija kävi vaihtamassa sen karviksiin ja tuoreisiin hedelmiin. Ananasta, vesimelonia, hunajamelonia, kiiviä ja appelsiinia. NAM! Pyysin leivät erikseen ja tuoremehua pyytäessäni sain kuulla että sen saa hakea itse! Jes, jotain toimintaa. Tuoremehun vieressä oli merkillistä mysliä ja jonkin sortin marjaisia maitojuomia. Myslin rakeet oli siemenmäisä ja kovia. Enimmäkseen siinnä oli valkoisia ruskeapilkullisia kahvipavun muotoisia siemeniä. Yllättävän hyviä ne kuitenkin olivat. Myöhemmin mulle selvisi, että kyseessä oli 7 täysjyväyilja mysli. Eli todella terveellistä. Tarvii metsästää jostain suomesta sitä. Kolmatta leipästä syödessäni huomasin auringon nousevan vuorten takaa, suoraan preikestolenilta päin. Tämä takia siis saksalaiset kapusivat sinne niin aikaisin. Heillä oli aitiopaikka auringonnousulle ja mahtoi olla mielettömän upea näky! Kävi oikeen kateeksi. Innostuin entisestään ja kipitin tukevan aamupalan jälkeen pakkaamaan kamppeeni. Vähän leipää, suklaata ja kurkkua mukaan. Kamerat, sadetakki ja lämmintä vaatetta, okei, olen valmis. Päivä vaikutti kauniilta ja pieni tyttö täynnä tarmoa oli valmis kiipeämään Preikestolenille. Ensimmäinen nousu oli ihan sikaraskas. Kyseessä oli oikeastaan vain hiekkatie, mutta se todellakin oli jyrkkä. Muutaman kiviportaan jälkeen pääsin ekalle kalliotasanteelle jossa infotaulu kertoi matkan pituuden olleen 500m. Toivottavasti tämä ei ole koko matkaa näin rankkaa, eihän tällaista jaksa. Jatkoin punaisten T-kirjainten metsäsystä. Nyt hypittiin kiveltä toiselle märässä metsässä. Yhdessä "tienhaarassa" vähän epäröin suuntaa. Valitsin toisen niistä ja jatkoin matkaa. T kirjaimet katosivat mystisesti ja "polku" alkoi käydä todella haastavaksi. Lopulta olin kiinni melkein pystysuorassa kallionseinämässä ja katsoin jyrkkää pudotusta alas. Vesipisaroitakin alkoi tippua kasvoilleni ja alkoi vähän itkettää. "Ei tämä voi olla oikea reitti, tästä ei selviä kukaan, saatika lapset. Reitin piti olla okei lapsillekkin." Palaan takaisin samaa reittiä, kyllä se tästä... Hitto että meinasi panikki iskeä. Eksyksissä keskellä ei mitään, kallionseinmässä kiinni tuijottaen melko mielenkiintoista pudotusta alas. Selvisin kuitenkin takaisin kohtaan jossa epäröin "polun" valintaa. Nyt lähdin tarpomaan siihen toiseen suuntaan ja kappas, T kirjain. Huokaus. Matka voi jatkua. Suurimmaksi osaksi matka oli isommilla ja pienemmillä kivillä hyppimistä. Tovin kapuamisen jälkeen tulin taas kohtaan jossa voin jatkaa suoraan, tällä kertaa ihan selvästi oikeaa reittiä, tai poiketa tuolla viereisellä kalliolla. Valitsin kalliotasanteen. Edessäni avautui taas kerran yksi henkeäsalpaava näky. Hostelli oli pienen pieni pläntti kaukana alhaalla ja näin kauas merelle. Vuoria kohosi korkeammalle toistensa takaa ja pilvet hipoivat huippuja. Aloin kirjaimellisesti itkeä. Olin varmaan muutenkin vähän herkässä mielentilassa eksymisvälikohtauksen jälkeen. Nämä kyyneleet olivat onnen kyyneleitä. Olin sanaton ja halvaantunut. Katse naulittuna kaukaisuuteen. Käsittämätöntä..

Kuivasin kyyneleeni ja jatkoin matkaa. Olin vasta ihan alussa. Ylitin suoalueen jos toisenkin. Kiipesin varmaan 700m jyrkkää nousua isoja kiviä pitkin. Tämä oli ehkä mielenkiintoisin vaihe tähän mennessä, sillä kivien alla kuohusi vesi. Jännä tunne seistä itseäni isomien kivien päällä kun alla juoksee vesi ties kuinka kovaa. Ihmisiä tuli vastaan ja kaikki aina tervehdimme toisiamme. Kansainvälinen tervehdys "Hei" ties kuinka monella aksentilla. Välillä satoi vettä tihkuttaen, kaatosateena ja välillä aurinko paistoi. En katsonut kelloa ollenkaan, eikä mulla ole aavistustakaan miten kauan matkani kesti. Jäin useaan otteeseen seisomaan paikalleni ja tuijotin vaan ympärille. Tämä oli todellakin parempaa kuin mikään muu. Vähän ennen puoltaväliä edessäni oli jälleen niin uskomaton näky. Vuorenrinteet laskivat kaaaukana kaaukana lysenofjordille. Enää ei ole varmaan pitkä matka. Fiilis alkoi olla viimeisellä kilometrillä niin sekava, etten muista missä järjestyksessä mikäkin pysähdyspaikkani oli. Jokatapauksessa kävelin kahden ison lammen ohitse. Ne olivat kaillioiden keskellä. Suuri aukio kalliolla. Kesti varmaan 10 min ravata se päästä päähän. Jossain kohtaa aloin kuulla kovaa veden kohinaa. Melkoisen tarpomisen jälkeen selvisikin, että kyseessä on vesiputous joka valui pitkin metsäisät vuorerinnettä alas noin 600m. Se piti sitten muuten ihan pirun kovaa meteliä. sen alku oli varmaan 3 km päässä linnuntietä musta. Ohikulkija kertoi viellä sen olenvan pieni. En malta odottaa, että patikoin joskus jollekkin isolle vesiputoukselle. Nyt jännitti jo niin paljon etten malttanut pysähtyäkkään. Olin selvästi jo korkealla ja maisemat vaan paranivat entisestään. Muutama askel kallionseinämää pitkin, puisen lankun päällä, pienen kettingin turvin. Pelottavaa. Liukas jyrkkä kallio yli ja eräs ohikulkija tokaisi "Almost there" Fiilis oli ihan hyperinnokas. Lapsi karkkikaupassa ekaa kertaa elämässään kerrottuna sadalla. Ja vihdoin, näin vilauksen kielekettä. Preikestolen! Se on siinnä!

..Jatkuuu ;)