Yössä vaeltaa,
varjona pimeydessä.
Tietämättä määränpäätä.
Katselee ympärilleen.
Tuskan tuntee,
kuulee kuiskaukset,
muttei näe ketään.
Tietää,
yksin on
niiden armoilla,
sielu hentoinen,
heikko ja uupunut.
Sydän särkynyt,
petetty.
Pitää jatkaa,
kestää,
taistella.
Olemattomia vastaan.
Yhtäkkiä
äänen kuulee,
selkeän ja erilaisen,
ystävällisen:
"Luota vain."
Näkee edessään
sillan ränsistyneen,
ja päässä sen
valon ja rakkauden.
Vaan kääntyy pois.
Ei luottaa voi.
Kimmeltää kyynel
pudotessaan
maahan kankeaan.
Kävelee pois
hahmo yksinäinen,
takaisin pimeyteen
hiljalleen kadoten.