IRC-Galleria

Each friend represents a world in us, a world not born until they arrive, and it is only by this meeting that a new world is born.”
Anais Nin

Keitä me olisimme ilman silmiä, jotka meitä seuraavat..miksi itsemme määrittelisimme ilman peilejä, jotka meidät ympäröivät..?

Susilapsia..tynnyrissä kasvaneita..minuuttomiako?

Mitä muuta ihastus on kuin toinen, joka tuo meistä parhaat puolet esiin..sinä, my boy, saat minut ylittämään itseni kerta kerran jälkeen..haastat minut leikkiin, jossa hiiri jahtaa kissaa..et anna minun tyytyä näennäisyyksiin, pakotat minut kyseenalaistamaan myös itseni..

Tai siis-minähän sen teen..mutta sinä synnytät minussa sen minän joka sen tekee..

Kuinka paljon olemme kokemustemme summa..kuinka paljon meitä muokkasivat ihmiset ympärillämme..Olemmeko muuta kuin heidän käsiensä ja sanojensa tahaton tuote? Sitäkä minuus on..?

Näinkö siis jätän vastuun siitä kuka olen kasvuaikojen ympäristölleni? Vanhemmileni ja sukulaisilleni, sille naapurin tytölle ja tarhanopettajille?

(Mutta nämäkin ajat ovat niitä kasvuaikoja)

Ehkä niin, ehkä minuuteni muovattiin muiden käsissä..olen peilien saartamana oppinut jotain ymmärtämään..

Mutta se ei ole vapautus vastuusta. Se on sen alku..Ymmärrys…sitä miksi on joskus muovattu, voi nyt muuttaa..peilit voi laittaa heijastamaan toiseen suuntaan..

Ei, se ei ole vapautus, se on vapaus…ja vapaus on täynnä vastuuta.