IRC-Galleria

Olen taas alkanut näkemään tätä unta, ärsyttävä uni suoraan sanoen.

Pimeä käytävä, pitkä ja loputon, pylväät koristavat sen seinustoja vailla valoa heijastamaan niiden kauneutta. Korkealle ylhäälle katsoessani näen langan ohuen valkoisen viivan, valon lähde, joka antaa pienen valon tielle jota kuljen. Maassa on polviini saakka jonkinlaista nestettä, ylläni ei ole vaatekappaleita, selässäni vain ruostuneet mekaaniset siivet jotka narisevat liikkuessaan.
Välillä ympärilläni kuuluu kuin jokin iskeytyisi veteen korkealta, molskahduksia siellä täällä ja mitään ei koskaan missään näy. Välillä tunnen jotain jalkojani vasten, kompuroin koska en näe.

Kuljen tätä käytävää pitkään, päiviä, en nuku, en syö, kuljen vain ja mietin välillä mitä jalkojeni ympärillä on. Joskus näen sen mutta sitten se katoaa, kerran kosketan erästä asiaa joka koskee jalkaani, nostan sen ylös, se painaa. Ruumis. Kävelen ruumiiden keskellä, käytävässä jonka lattialla oleva neste on verta ja se sisältää ruumiita kasoittain. Panikoin ja rymistelen eteen päin, mutta aina kohtaan saman ja näen saman, ikuinen pimeä käytävä vailla loppua, vailla valoa minne tavoitella, paitsi korkealla taivaalla, jonne ruostuneet siipeni eivät minua pysty kantamaan. Keskellä ruumiita ja verta, mietin mihin menen? miksi menen? mitä haen ja mitä haluan? Varmaankin valon joka vapauttaisi siipeni ruosteesta jotta voisin lentää tuolta pois.