IRC-Galleria

Kun sinä tänne saavuit, sait oman huoneen.
Sait oman huoneen tästä suuresta talosta, jossa minäkin asun.
Täällä asuvat myös äitini, isäni ja veljeni.
Joskus täällä ovat asuneet myös sinun äitisi, isäsi ja sisaruksesi.
He ovat sinun laillasi jo muuttaneen vielä suurempaan taloon.
Joskus vieläkin eksyn huoneeseesi,
se on erilainen kuin kenenkään muun.
Eihän tässä talossa kahta samanlaista huonetta olekaan.
Huoneesi seinät olet maalannut pääosin punaiseksi.
Hehkuvan punaiseksi, punaiseksi, josta näkee että olet lempeä.
Siellä täällä on häivähdys mustaa,
olet kokenut kaikenlaista tässä talossa.
Jossakin näkyy sinistä ja keltaista,
olit syvällä sisälläsi iloinen haaveilija.
Kuljetan kättäni vihreää juovaa pitkin.
Rakastit luontoa, arvostit sitä kaltaisenasi.
Vihreä juova vaalenee ja muuttuu täysin valkoiseksi.
Olet maalannut kohdan jo neljä vuotta sitten,
mutta maali kiiltelee vieläkin kosteudesta.
Sänkysi on kuin juuri pedattu,
vaikka lakanat ovat neljä vuotta vanhat.
Seinän vihreä valkeus heijastuu lakanoille luoden kuvioita.
Ne muuttuvat alati ja kuvaavat sinun mieltäsi.
Aivan kuin ne tietäisivät, mitä nykyisessä talossasi tapahtuu.
En uskalla koskaan koskea sänkyyn,
lasken vain kynttilän yöpöydällesi,
ja katson poispäin, kyynel silmässäni.
Minulla on ikävä sinua, ja tahtoisin nähdä sinut taas.
Kuulla äänesi, rauhoittavan, harvasanaisen puheesi seinien läpi.
Palaan omaan huoneeseeni, otan pensselin käteen,
ja vedän tummanpunaisen viivan seinälleni.
Lisään tuskan viivan oranssinsiniselle alustalle.
Minäkin olen haaveilija, ja sydämessäni haaveilen näkemisestäsi.
Näen sinun jälkesi omilla seinilläni ja lyyhistyn maahan itkemään.
Itkemään ikäväni pois.

Ilmari Alarik Lindstedt 4.1.1930 – 21.4.2003