Lensit pois liian varhain,
väsyit, et jaksanut enää,
ehkä kohtalo päätti niin,
tai Jumala tarvitsi sinua,
mutta sinulta jää näkemättä
niin paljon, liian paljon,
et näe lastesi varttuvan,
lentävän pesästä, avioituvan
Tai ehkä näet sittenkin kaiken,
katsot pilvien päältä alas,
tahdon vain sanoa tämän:
Minulla on ikävä sinua, äiti...
Ja voihan angst, angst... Mut minkäs sille voi? Pakko tästäki joskus kirjottaa. Rakkaan ihmisen menettäminen on kuitenki raskas asia. Tuntuu vieläki pahalta, vaikka tapahtumasta on jo melkeen 2 vuotta...