IRC-Galleria

Kutakuinkin teinivuosien keskivaiheilla aloin ihmetellä ajatusmaailmaa pahasta, jonka lasten ohjelmat meille opetti ja opettaa nykyäänkin lapsille. Niissä on olemassa paha. Pahan ruummiillistuma. Joku, jolle pahuus on ikään kuin hyvyyttä. Pahuus tuo pahalla hyvän olon ja hyvyys saa sen voimaan pahoin. Eikö se ole hieman vääristynyt kuva maailmasta?

Todellisuudessa lähes kukaan tai mikään ei ole paha. Paha siinä merkityksessä, mitä meille lsten ohjelmat aikanaan opetti. Todellisuushan on sitä, että jokainen meistä tällä ja vastapuolellakin ajavat vain omaa etuaan. Se kuka on hyvä riippuu siitä kenen näkökulmasta asiaa tarkkaillaan. Ehkä harvoissa tapauksissa joissa ihminen on henkisesti sairas voidaan puhua jonkin sortin todellisesta pahuudesta... On ymmärrettävä myös se tosi seikka, että jonkun näkökulmasta tilanne voi olla myös niin vakava, että ainoa ilo elämässä on vahingon ilo, joka tulee muiden vahingoittamisesta ja se ilo on ainoa seikka joka pitää jonkun hengissä. Tällöin on kyse vain hänen edustaan - kyseen alaisesta tavasta hakea omaa etuaan.

Ihmettelinkin siin miksi lapsille opetetaan niin vääristynyt käsite pahasta ja pauhuudesta. Aluksi kuvittelin sen enemmänkin olevan niin, että yleisesti ajatellaa, että lapsen on helpompaa käsitellä asiat sillä tavalla. On hyvä jo on paha, kaksi vastakohtaa.

Kuunnellessani puheita siitä, miten Lordi oli useasti kyseenalaistettu esiintymisasujen perusteella ja kuinka hietä oli esitetty pahan lähettiläiksi ja muuta vastaavaa. Silloin tajusin, ettei ehkä kyse olekaan siitä, mitä me yleisesti kuvitellaan lapsen kykenevän ymmärtämään vaan siitä, että suurimmalla osalla aikuista väestöä on tarve rakentaa mielessään pahalle ruumiillistuma. Jokin johon se oma viha j aomat pahat tunteet on helppo kohdistaa.

Onhan tämä ilmiö ollut jo kautta aikain. Jumala - Saatana -asetelma meille ehkä se kaikista tutuin. Toisaalta pahan ruumiillistaminen helpottaa pakenemaan syytöksiä omasta pahuudestamme. Voimme aina selittää, että itse Paholainen riivasi minua, siksi käyttädyin pahasti. Ennenkaikkea pahan ruumiillistaminen on heikon mielen lääke sille, ettei hän voi käsittää koko maailmankaikkeutta yhtenä kokonaisuutena vaan se oma napa on tärkein- torjutaan kaikki ulkopuolinen pahana ja pisetään sitä omaa tuttua ja turvallista ympäristöä hyvänä.

Arabimaisissa terrorostijärjestöissä on tavallista esittää, että USA on itse Saatana ja Gerorge W. Bush itse Saatanan loitsupiru. Vaikke itse varsin mieluusti yhdynkin tähän ajatusmalliin, niin täytyy muistaa, että kyse on edelleenkin näkökulmasta. Esim. Al Qaida varmastikin on ennen kaikkea järjestö hyvällä asialla. USA on Saatana ja este heidän hyvinvoinnilleen. Rajoitetuin voimavaroin Al Qaida pystyy vain naarmuttamaan suurta ja mahtavaa Amerikan Yhdysvaltoja, mutta se on kuitenkin valmis kantamaan äänensä kekoon muiden terroristijärjestöjen ohella.

Yhdysvaltojen näkemyksen mukaan terrorostit kutakuinkin huvikseen vain vahingoittaa heidän länsimaista valtiojärjestelmäänsä. Terroristit ovat rikollisia ja käyvät laitonta sotaa laittomin keinoin. Jälleen tästä näkökulmasta USA on se hyvä ja Al Qaida on Saatanan loitsupiru. Mielestänu Yhdysvaltojen hyvä-paha-jakoisuus on niin rajua ja ehkäpä jopa hallitsematonta, että meidänkin tulee varoa joutumasta moisen valton pahan listalle.

Ehkä on kuitenkin hyvä, että lastenohjelmissa on naiivi käsitys hyvästä ja pahasta tämänkaltaisen luennon sijasta, mutta ehkä jossakin vaiheessa olis aika myös opettaa se toisen lainen näkökulma, kahdesta tai useammasta erilaisesta hyvästä. Voisimme ehkä kaikki oppia ottamaan toisemme paremmin huomioon, ymmärtämään ja hyväksymään toistemme tarkoituksia ja keinoja.