Mikä on kaunista. Mikä sitten tekee siitä kaunista. Miksi muille kaunis ei ole välttämättä minulle kaunista. Luonnollisesti, kuten kaikelle, myös tälle löytyy selitys. Ehkä oikea selitys. Tai sitten ei.
Oikeastaan minulle hyvin harva asia on kaunista. Useimmiten abstraktit asiat on minulle paljon helpompi kokea kauniina. Sen lisäksi tällä hetkellä konkreettisista asioista minulle vain yksi asia, oma kultani, jonka näen päivä päivältä aina vain kauniimpana.
Jos muistelen ensi kohtaamistamme Sannin kanssa, pidin häntä oikeastaan enemmänkin oudon näköisenä kummajaisena, mutta siitä alkaen jokin muutti sitä, miten hänet näen. Ja se muutos jatkuu. Ajan kanssa kummajainen olikin silmissäni jotakin kaunista. Enkä voi missään tapauksessa sanoa, etteikö omilla tunteillani olisi osaa siihen, miten asiaa näen. Avain sana on rakkaus.
Miten se sitten muuttaa näkemystä asioihin. Ihmismieli rakentaa valmiita mielikuvia, illuusioita, joita kokemukset ajan kanssa muokkaavat moniin eri suuntiin. Enkä oikeastaan ole varma, voiko ihminen nähdä mitään täysin illuusiottomasti. Ja jos voi, niin kuka mysökään määrää sen, mikä nähty malli on se illuusioton malli.
Oma toiveeni ainakin on se, että se miten näin Sannin ensikohtaamisellamme, olisi se illuusio, väärin rakentunut kuva. Ja se miten näen hänet nyt, olisi rakkauden pesemä kirkas, aito ja oikea kuva. Oikea malli ja oikea maailma.
Vastaavat illuusiomallit vaikuttavat kaikkeen siihen, miten havaitsemme ympäritöämme. Oli havaintomme aito tai vääristynyt. Kuitenkin voimme omilla asenteilla vaikuttaa illuusiomme laatuun ja ympäristömme mielekkyyteen. Olemalla iloinen ja reipas, saamme myös kauniimman ympäristön itsellemme.