IRC-Galleria

Ooppera on sellainen taiteenmuoto, jota en ymmärrä. Sen toki ymmärrän että joitakin ihmsiä se saattaa jopa oikeasti kiinnostaa. Tosin on varmasti olemassa sellainenkin ihmisryhmä, joka harrastaa oopperaa vain ja ainoastaan siitä syystä että heidän oletetaan pitävän ja arvostavan oopperaa.

Erityisen hullua oopperassa Suomessa on se, että sen rahoitus suoritetaan lähes täysin valtion keräämistä verovaroista. Tästäkin huolimatta ooppera tekee jatkuvaa tappiota vuosi toisensa jälkeen. Tämän lisäksi oopperasta kiinnostuneiden ihmisten määrä suhteessa koko väestöön on suorastaan hävyttömän pieni. On siis sitäkin törkeämpää käyttää kerättyjä verjoa tällaiseen toimintaan. Ooppera on kuollut taiteen muoto Suomessa. Italiassa tai miksei vaikka Yhdysvalloissa se saattaa elää ja voida hyvin, mutta täällä se on ehdottoman kuollut.

Tilannetta voitaisiin vaikkapa verrata siihen että valtio alkaisi väkisin rahoittaa ja pakottaa latinan kielen opiskeluun kaikkia persukoululaisia. Kaikille opetettaisiin latinassa jopa paremmat taidot kuin toisessa kotimaisessa kielessä. Ja kaikki oppisivat latinaa. Ja rahaa kuluisi. Sitten tulisi vastaan se karu totuus, että vain lääkärit, sairaan hoitajat ja ehkä muut terveystyöntekijät hyötyisivät opitusta latinasta mitään. Muut eivät sitä koskaan käyttäisi. Hukkaan menisivät rahat ja opitut taidot.

En ymmärrä että ketkä valtion päättäjistä nuolevat ja kenen persettä, kun oopperaa näinkin rahoitetaan. Summat eivät tosiaan ole pienimmästä päästä. Sijoittamalla rahat toisin voitaisiin varmasti parantaa vaikka yleistä viihtyvyyttä tai kansanterveyttä. Valitettavasti taitaa olla jonkun oopperan ystävän paskainen perseen reikä paljon tärkeämpi kuin mikään kansallinen hyödyke. Hyvä hyvä.

AJettiin toissapäivänä vaimon kanssa kotiin autolla ja käännyimme kotitielle. Pian minut kohtasi kamala, mutta huvittava yllätys, jonka aiheutti eräs koiraa ulkoiluttanut nainen. Tai ehkä ennemmin yllätyksen aiheutti koira ja varsinkin koiran asuste. Ensinnäkin, miksi niitä koiria pitää pukea kun niillä on karvat vaatteenaan. Enhän kukaan ihminenkään heittäisi minkkiturkkinsa päälle jotakin räikeän väristä tuulipukua. Ja toisekseen, olisi kyllä syytä katsoa millaisia vaatteita niille koirille antaa, jos ne sitten on ihan väkipakolla pukea.

Ongelman koirien asuissa tekee se, että koiran täytyy kyetä ulostamaan myös asu päällä. Ja minäpä näin tuon ulkoiletun koiran juurikin takaa päin. Ilmestys oli kuta kuinkin samanlainen kuin American Pie - The Wedding -elokuvassa olleella miesstripparilla Jimin polttareissa. Paitsi että karvaisempi. Erityisen koominen on tuo leikkaus, jonka takaa se perseen reikä pilkistää. Sekä koiralta, että mieheltä. Enhän minä voinut koiran nähdessäni muuta kuin purskahtaa nauruun ja hiljentämään vauhtia, jotta voisin ajaa turvallisesti eteen päin.

Kävimme eilen isommassa kaupassa hakemassa isomman läjän ruokaa ja herkkuja. Aikomuksena viettää laadukas viikonloppu kaksistaan, vielä kun voidaan. Päätin ottaa kaupasta mukaan myös 24-packin koffin olutt, koska se on mielestäni kaikkein parasta olutta janoon. Ja tölkki tekee siitä vielä erityisen raikasta. Lasipulloista tarttuu jotakin lasin tai lasin puhdistusaineen makua mukaan.

Kaikki meni ihan hyvin kassalle mentäessä. Jotenkin se kassan tyttö oli vähän aran oloinen ja oli epävarma liikkeissään vetäessään viivakoodeja lukijan läpi. Laskeskelin mielessäni että viidenkymmenen euron raja menee rikki ja pitää näyttää henkilöllisyystodistus maksaessa. Koffin packi oli hihnalla viimeisenä ja ennen piippaamista kassan tyttö lohkaisi ilmoille: "Saanks mä nähdä vielä sun ja sun kaverin paperit?"

Meinasi mennä vähän pasmat sekaisin, mutta huusin sitten Sannille, että onko sulla paperit ja näytin samalla omani. Sannikin näytti paperinsa ja sain ostettua olut-pakcini. Sitten piti vielä näyttää paperi toistamiseen maksusuorituksen yhteydessä. Vasta jälkeenpäin tuli mieleen että olisikin voinut iskeä kassaneidille takaisin: "Ensinnäkin tuo ei ole mun kaveri ja toisekseen, varmaan huomaat että se on ihan viimeisillään raskaana, niin luuletko sä että me ylipäätään si'itään alaikäisenä ja toisekseen mistä lähtien raskaana olevat naiset ovat alkaneet ryypätä ja riskaamaan lapsensa siinä mukana!"

Ehkä oli parempi että vain näytimme hekilöpaperit. Olisi muutoin ksaatyttö pelstynyt varmaan pahoin kun oli muutenkin niin aran oloinen. Ei olisi ehkä enää koskaan kyennyt kassalle sen jälkeen. Tai ainakaan kysymään kenenkään papereita. Alkossa ei kysytty papereita.

On nämä yövalvomiset alkaneet minullakin. Tällä viikolla olenkin ollut joka yö jossain vaiheessa hereillä, yleensä joskus aamu kuuden aikoihin, mutta tänään taas tähän aikaan. Eikä se unikaan tunnu enää tekevän tuloaan. Pitänee kipukoukutella vaimon vieressä sohvalla hetki jospa se edes yhtään auttaisi, kun alkaa veri kiertää paremmin selässä ja päässä. Kurjasti alkaa hartiat ja niska taas jumiutua vaikka kuinka niitä hoitaisi.

Huomasin, että olen nähnyt eilisen 'Salatutu elämät' -jakson poken useasti livenä. Vaikken kylläkään jutellut. Vaikka mies itsekin olen, niin pakko sanoa että siinä on melkoisen komea mies. Pitkä ja tumma, kalju ja hyvin treenattu. Ja tietenkin kultaiset korvarenkaat. Piti oikein vaimollekin eilen mainostaa. Taitaa äijä olla tietyissä piireissä melko tunnettukin. Nimeä en muista enkä varmaan kertoisikaan.

Tänään minulle tuli päivällä muutaman tunnin aikana neljä puheluyritystä kolmesta eri numerosta. Ilmeisesti kai työasioita, mutten voinut vastata koska olin luennoilla. Kovasti minua puhelimella vielä kiusataan, vaikka saisivat kaikki puhelut mennä suoraan to 'The Boss' ja 'The Boss' voisi välittää tiedon minulle, jos on jotakin aiheellistakin asiaa. Onneksi kohta syntyy ihana pieni lapsonen ja alkaa minunkin etuoikeutettu isyysloma, ruhtinaalliset kolme viikkoa. Silloin voisi melkein olla parempi ja laittaa puhelimesta vaikka virrat pois ja olla rauhassa ja viettää laatuaikaa perheellisenä miehenä.

Ainoana muttana on se, ettei koulutehtävistä voi oikein juurikaan luistaa, ellei ole jokin erikoinen akuutti tilanne, joka vaatii minunkin osallisuuteni. Mutta siis muuten aion opiskella kuitenkin normaalisti ja ahkerasti.

Syntyisipä lapsemme pian, niin pääsisin lomalle, eikä vähään aikaan tarvitsisi toimia kenenkään juoksupoikana, eikä edes vastata työtäuhkuviin puhelinsoittoihin. Sitä odotellessa pitänee ainakin tänään käydä taas vähän töissä.

Kyllä amsentaa ja ahdistaa, tunne siitä että on oman elämänsä vanki. Aivan kuin jokainen tekemänsä toiminta olisi ennalta määrättyä ja suunniteltua. Itse joutuu vain käyttämään ruumistaan ennalta määrätyn kohtalon orjana. Kaikella on toki marginaalinsa, mutta aivan liian pieni marginaali, joka ei anna tilaa hengähtää. Vain hengittää sen mitä on pakko. Irtiottoja tarvitaan ja kovasti. Mistä sellaisen saa?

Viime yö oli melkoisen kumma. Kävin vessassa ainakin kolme kertaa. Aavemaisuus vainosi kaikkea unta. Toisaalta odotin oman lapsen syntymää ja toisaalta ajattelin että pian joku menee synnyttämään kuolleen lapsen. Kuinka siinä oikein voi nukkua tai ajatella olevansa oikeutettu onneen. Uni oli aina vain levottomampaa, kunnes koitti aamu ja pitikin nousta ylös. Sama ankeus on vainonnut koko päivän. Vaikka kaikki asiat on hyvin ja päiväkin kulunut melko mallikkaasti, silti on ollut sellainen ankeus, kuin varjo joka on mukana kaikessa ja kaikkialla.

Näin viimeyönä unta, että oltiin menty sairaalaan synnyttämään ja Sanni makasi siinä synnytysvuoteella. Unessa tapahtui kaikkea outouksia, joita en edes muista. Omat porukat siellä ainakin pyöri mukana jonkin verran. Odotan jo kovasti, että päästään synnyttämään. Saan vihdoin nähdä oman lapsen ja ottaa hänet syliin. Jotenkin niin säälittävää ajatella, että vastasyntynyt on niinkin avuton, ettei osaa muuta kuin itkeä. Ja itkeminenkin on vastasyntyneelle niin heikkoa - eikä onneksi pahan kuuloistakaan.

Nyt alkoi messengerit ja msn:t pyörimään normaalisti. Eikä tarvinnut muuta tehdä kuin ottaa päiväunet. Ihme juttu kun nukutti niin hyvin. Jos se sitten johtui siitä kun sain antibiottikuurin poskiontelotulehdukseen ja söin ensimmäisen napin juuri ennen unten maille menoa.