Taas näit löytöjä (y) Kossu pisti meijät matikkanördet kirjottaa toisistamme tarinoita millaisii olla 2028, ja löysin tän ku olin pistääs kansioo mun vanhoja kokeita (;
Antti 35v
Antilla on 5 vaimoa (Antti on mormooni), jotka ovat kaikki oikein mukavia. Antilla ei ole kuitenkaan ole3 ongelmia elättää heitä, sillä hän toimii presidenttinä. Hän on juuri hyväksynyt lain, jonka mukaan presidenttyys on elinikäistä, jolloin rahahuolia ei ole tulevaisuudessakaan.
Antin isyys on tuonnut uusia vivahteita presidenttiyteenkin. Antti puhuu isien puolesta. Antti kuuluu Kokoomukseen ja ajaa Kokoomuksen asioita hyvin. Tämä nostaakin Kokoomuksen Suomen suurimmaksi puolueeksi.
Antin auktoriteetti on kasvanut hänen hiustensa lailla, eikä heviletti-iskää paljon vaimot pompottele. Hän on myös alakanut tapailla uutta vaimoketta, eikä tiedä mitä oikein pitäisi tehdä. Hän on alkanut asian takia terapeutilla. Hän myös miettii hiustensa lahjoittamista kansallismuseolle.
Antilta löytyy myös pihalta pieni vaaleansininen hummeri limusiini. Se on hänen mielestään kätevämpi liikenteessä kuin hänen itselleen hankkimansa kahdeksan työsuhde mersua konsonaan.
Antin keesi on 30cm korkea ja kaiken muun lisäksi Antilla on tuottoisa sienifarmi ja sopulikasvattamo.
Antti on presidenttiysyytensä takia yritetty salamurhata useaan kertaan, niinpä Antti päättää palkata parhaan kaverinsa Villen henkivartijakseen 10 000e tuntipalkalla. Mutta tapansa mukaan Villeä on helppo höynäyttää ja viekkaana miehenä Antti antaa maksuksi 10 aivan tavallista tattia/h
Antti on myös väitellyt neljän eri alan tohtoriksi, eikä hallitse Suomea( ja Ruotsia, joka on liitetty Suomeen v.2020) diktaattorin tavoin vaan rakastavasti, niin kuin kaikkia lapsiaan.
9A olitte paras luokka ikinä!!!!!!!1