Näin susta unta, siinä olit taas elävä ja onnellinen, olit tullut takaisin. Olin niin onnellinen, että sain olla taas lähelläsi. Halasimme toisiamme ja kuiskasin korvaasi ''kiitos kun palasit'' vastasit vain ''joo'' mutta se riitti, olin niin iloinen.
Aamulla kun heräsin ja muistin uneni, minua itketti uni oli tuntunut niin hyvältä, mutta eihän se sinua tuo takaisin... Miksi se uni ei olisi voinut olla totta? Rakastan sua niin että se saa minut itkemään, kun en enään sua nääkkään, enkä sulle voi puhua. Tuntuu kuin sisältäni puuttuisi pala, vaikka tiedän sen palan olevan yhä tallella, toivon vielä joskus sen palan palaavan elämään kuten silloin kun puhuin sinulle oma rakkaani, jonka elämä minulta vei, mutta muistoa sinusta se ei vienyt.