IRC-Galleria

Totuus ei pala tulessakaan.Tiistai 25.04.2006 18:22

Paskat, palaahan se.

Kaikesta voidaan aina tehdä tulkintoja ja asiat muuttavat merkityksiään jo siinä vaiheessa kun ne muuttuvat ajatuksista sanoiksi, toisen kuultaviksi. Totuus ei ole totuus kirjotettunakaan. Samalla tavalla siitäkin tehdään tulkintoja. Faktatieto, numeerinenkaan ei ole tarkkaa, eikä siis totuudenmukaista, koska sekin mitataan tai määritellään ulkopuolisten käsitteitten kautta. Ehdoton totuus on olemassa mutta sitä ei pystytä ilmaisemaan. Totuus ja todellisuus on koko ajan elävää, muuttuvaa. Asioita voidaan ilmaista todennäköisyyksinä, mutta sekään ei ole sen lähempänä totuutta. Ihmiset "kokevat" maailman aisteillaan ja sekin on aina jollain tavalla vääristynyt kuva. Ihmisen ajattelu sisällään on yhtä valheellista kuin kaikki muukin. Kaikki valehtelevat itselleen, tavalla tai toisella. Koska kukaan ei ole totuudenmukainen itselleenkään, ei voi olla myöskään toisille. Totuus on, että sitä ei ole. Se yhtä aikaa on ja ei ole.

Lienee parasta unohtaa totuus, ja yrittää elää niinkuin parhaaksi näkee. Aiheuttaen mahdollisimman vähän vahinkoa itselle ja toisille. Sekä fyysisellä että muillakin tasoilla.
Ei oo helppoa, mutta pyrkimys kai riittää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.