Eilen katsoin lapsuushuoneen oveani. Ja mietin huonetta yleensä. Seinät tuli vuorattua aina julisteilla. Valkea tapetti piiloon. Ihan pienenä siellä oli niitä jotain hymynaamoja, joita oli äitiyspakkauksessa. Mahoton iso keltanen hymynaama. Mitähän se lapsi siitä miettii.
Sitte jossai vaiheessa sinne tuli Turtles-julisteita. En muista onko ollu muita piirrettyjä sankareita, mutta ainaki teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia siellä komeili. Mahto olla jopa Leonardo. Se oli minun suosikki. Se sinihuivinen, jolla oli miekat. Se oli johtajatyyppi. Semmoset on aina ollu minun suosikkeja. Ei mikkää hulivili. Määrätietoinen ja harkitseva. Mutta silti huumorintajuinen. En tiijä miksi.
Pitkään seinällä viihtyi myös Aku Ankan taskukirjoista tullut Ankan Sukupuu, jonka osasin jo ulkoa.
Se oli sängyn yläpuolella ja sitä tuli aina opeteltua iltaisin. Tänä päivänä sängyn viereen pitäisi ehkä laittaa miellekartta Europaan unionista tai kunnallishallinnosta. Olisikohan yhtä toimivaa?
Sitten sinne ilmestyi eläimiä. Isoja koirajulisteita. Saattoipa olla eksoottisempiakin eläimiä. Minulle tuli joskus vähän aikaa Eläinmaailma-lehti, tai mikä lie ollutkaan nimeltään. Ei se loppujen lopuksi ollu kovinkaan mielenkiintoinen muistaakseni, mutta tuli siinä aina hienoja julisteita.
Sitten jossain vaiheessa seinille alkoi liimautua jääkiekkoilijoita. Minulle tuli Pro Hockey -lehti. NHL-jääkiekkoiluun perehtynyt lehti. Taisi tulla vähän aikaa Jääkiekkolehtikin, mutta pidin NHL-lehdestä enemmän, siinä oli jotenkin kiinnostavimpia juttuja. Paremmin kirjoitettu. Oikeasti. Ajattelin niin jo silloin. Ja isommat julisteet. Seinille alkoi ilmestyä Saku Koivu, Teemu Selänne ja Patrick Roy. Ne ainakin muistan. Ne oli hienoimmat. Taisi olla jo vuoden 1995 jälkeen. Ehkä 96-97. Ja vuonna 1995 on tietenkin ilmestynyt tuo legendaarinen juliste, josta koko ajatusketju lähti liikkeelle.
Ja siinä se juliste tököttää edelleenkin. 11 vuotta se on ollut tuossa ovessa. En muista, olisiko se ollut koskaan missään muualla, mutta aika kauan se on ollut juuri tuossa paikassa.
Sietää siis kysyä olisiko Suomen jo aika ottaa uusi mestaruus?
Vai pitäisikö minun vaihtaa julistetta? En tiedä selitystä sille, miksi tuo on ollut tuossa niin kauan. Nyt se paikalleen jämähtänyt juliste on jo nostalgiaa. Ei sitä enää voi siitä mihinkään siirtää.
Toki kovin montaa vuotta tuoreempia eivät ole Mika Häkkisenkään kuvat. Seinältä löytyy nimittäin edelleen Häkkisen mestaruuskuva uodelta 1998 sekä uusintamestaruuskuva vuodelta 1999. Sen lisäksi siellä on jättikuva McLaren formula-autosta vuodelta -99 ja Mobil1- Mika Häkkinen. Nämä on saatu Vehon autoliikkeen erikoispäiviltä.
Näyttääpä sieltä löytyvän rippikouludiplomikin. Tämän rippikoulun McGyver. Ja nimmarifanikuva Heidi Kyröstä (-99).
No niin, tämä fanikuva ehkä enteili jo sitä seuraavaa vaihetta. Seuraavaksihan sinne alkoi ilmaantua kuvia naisnäyttelijöistä ja laulajista. Täytyy itseasiassa sanoa, että en muista kovin hyvin ketä seinilläni on viihtynyt, mutta ainakin Angelina Jolie. On sinne näköjään jäänyt myös Beyonce, sillä sielläpä tuo näyttää yhä tanssahtelevan edelleen. Angelinastakin on kaksi pientä kuvaa sekä oven kokoinen Lara Croft. Pitkäaikainen ylpeyteni aihe. Niin ja onhan siellä ollut myös Jessica Alba tanssimassa Sin City -kohtaustaan.
Nykyään Angelina komeilee myös kämpillä Mr. & Mrs. Smith -elokuvaständin muodossa. Kiitoksia Olli, se on sisustuselementti :)
Mutta on siellä kämpän seinällä myös enon maalaama taulu, jossa katselee ylpeä metso. Ensimmäinen itseostamani taulu. Ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa kasvaa ulos julisteista?
Nyt on ollut mielenkiintoista seurata pikkusiskon huoneen kehitystä. Ensin oli piirrettyjä, sitten tuli koiria ja kissoja. Hevosvaihe oli pitkä, sitä minulla ei ole ollut. Nyt sinne on alkanut ilmestyä Johnny Deppiä, Orlando Bloomia, O.C:tä, Lostia, David Beckhamia ja Hugh Jackmania. Terve tyttö siis.
Mutta maailmanmestareita tai Mika Häkkistä ei voi enää laskea seinältä.
Ne ovat nostalgisia. Minä en niitä laske. Sen saa tehdä joku muu.