IRC-Galleria

Be-Bop

Be-Bop

crazy little teddygirl

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 20:17

Mies riiteli ankarasti
vaimonsa kanssa. Vaimo
väitti, ettei mies ole
ollenkaan empaattine:"Mitä
sinäkään minun murheista
tiedät. Sinä et edes
tiedä,
millaisia voivat olla
synnytystuskat!" vuodatti
vaimo.

Debatti loppui sillä erää
siihen, mutta mies otti
itseensä ja lähti lääkärin
pakeille kyselemään,millä
voisi synnytyskipuja
simuloida. Lääkäri totesi
sen olevan helppoa,
pitäisi vain nauttia puoli
litraa risiiniöljyä ja
tukkia peräaukko tulpalla.


Kaveri meni kotiinsa
apteekin kautta, latoi
risiiniöljyn naamaansa,
asetti tulpan paikkaansa
ja istui sohvalle
kuulostelemaan. Aluksi ei
tuntununt kuin hieman
höntiltä, risiiniöljy vain
velloi mahassa. Parin
minuutin kuluttua vatsa
alkoi kurista,muttei
vieläkään oireillut.Puolen
tunnin kuluttua alkoi
tapahtua. Hirvittävä kipu
vetäisi miehen
kaksinkerroin. Välillä
hellitävä ja taas iskevä
tuska koetteli uudestaan
ja uudestaan. Mutta mies
oli päättänyt olla
hellittämättä. Tulpan hän
piti paikallaan.

Miehen kärsimystä lisäsi
se, että oli kuuma
kesäpäivä ja lämpötila
kerrostaloasunnossa oli
kivunnut lähemmäs
kolmeakymmentä astetta.
Hikoileva, vatsaansa
poteva, kiemurteleva
aviomies alkoi riisua
vaatteitaan toivoen olonsa
viilennyksestä
helpottavan. Vaatteiden
vähennys ei kuitenkaan
auttanut, vaikka lopulta
hän oli kelteisillään.

Polttava, repivä kipu
alavatsassa vain paheni ja
sai alastoman miehen
astumaan
parvekkeelle,toivottavasti
hieman viileänpään ilmaan.
Tuskasta
kumaraisena,hikisenä,
kituvana, tulppa persiissä
hän alkoi hypellä
edestakaisin toivoen
saavansa aikaan
viilentävää ilmavirtausta.
Ilman tulosta. Yhä paheni.
Kerrosta alenpana samassa
talossa sattui asumaan
posetiivin soittaja.
Posetiivarilla oli
tietenkin apina, jota
pidettiin soittokeikoilla
mukana pitämässä
kolikkomukia. Kyseinen
apina oli myös parvekkella
ja alkoi ihmetellä
mesomista yläkerrassa.
Ketterästi apina silppasi
syöksytorvea ylös
synnytystuskia kokeilevan
miehen luo. Mies oli selin
apinaan, eikä tätä
huomannut.

Apina pisti merkille
tulpan, joka pilkotti
miehen takapuolessa. Apina
oli koulutettu keräämään
markkoja, joiden pyöreä
muoto muistutti sen
mielestä paljonkin tulpan
päätä. Niinpä apina
kurotti kättään kohti
juuri tuskasta taipuvaa
miestä ja nykäisi tulpan
irti.

Tavaraa tuli tuutin
täydeltä.

Apina lensi selälleen
parvekkeelle aivan
uitettuna. Hölmistynyt
mies katsoi selkänsä
taakse ja huomasi märän
eläimen sekä totesi: "Ruma
sä olet kuin piru ja
yltäpäältä paskassa, mutta
- tuu isin syliin!"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.