Katsoin juuri Factory Girl elokuvan. Elokuva kertoi Andy Warholin yhdestä "supertähdestä" Edie Sedgwickistä. Leffa oli taas kovin haikea ja haikeaksi sen varmaan teki se, että se kertoi oikeasta ihmisestä. Elämänkerralliset tarinat ovat minusta aina vain vaikkuttavimpia ja varsinkin jos ne sijoittuu tuonne 60-lukuun. Jotenkin sitä aikaa pidetään niin erilaisena ja sen ajan ihmiset ylistävätkin sitä aikaa, vaikka kuitenkin moni vaikkuttava nuori kuoli jo 27 vuoden ikäisenä. Itsekkin ihannoin tuota aikaa, pistää vaan jotenkin miettimään...Kuvassa ylhäällä Sienna Miller Edice Sedgwickinä ja alhaalla oikea Edie