-Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.
-Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.
-Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.
-Tämä vaiva todennäköinen yleensä ihmisillä.
-Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.
-Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
-Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti
-Kotona koira, joka aivan normaali.
-Hoffmannin laitteet märkineet.
-Rasitettu yhteensä 6 minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja exhaustion takia.
-Kives ja penikset.
-Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.
-Potilas on turkulainen nuori mies, ei muuta vikaa.
-Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan.
-Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
-Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
-Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
-Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.
-Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
-Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.
-Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
-Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
-Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
-Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
-Potilaan purema tuntuu tavalliselta.
-Yt hyvä. Tällä hetkellä vainaa.
-Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta.
-Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla.
-Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.
-Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä.
-Potilas kertoo myöskin, että hirttämisen jälkeen tuli erittäin kipeäksi.