On hiljainen talviyö. Hopeinen täysikuu valaisee koskemattoman lumen.
Tunkki Varpunen lahoaa läpimädässä vuoteessaan.
Raatokyrpäset pörräävät Tunkki Varpusen ympärillä, sillä kuten valo houkuttelee yöperhosia, houkuttelee lahoava liha näitä iljettäviä Saatanan välikappaleita.
Madot jatkavat hidasta työtään Tunkki Varpusen ruumiissa.
Aikaa kuluu.
Hieman lisää aikaa kuluu.
On kaunis kesäinen iltapäivä, linnut livertävät puissa. Aurinko paistaa lämmittäen Tunkki Varpusen torpan ja ruumiin.
Aivan yllättäen läpimätä sänky, jolla Tunkki Varpusen lahoava ruumis lepää, romahtaa.
Tunkki varpusen lahoava ruumis muksahtaa lattialle rusahtaen kuvottavasti, litisten.
Mädäntyneet ruumiinnesteet vuotavat lattialle ammottavista haavoista, joissa kuhisee matoja. Kyrpäset säikähtävät tätä äkkinäistä muutosta Tunkki Varpusen ruumiin sijainnissa ja valtava kyrpäsparvi pörähtää ilmaan.
Pian kaikki kuitenkin rauhoittuu, ja Tunkki Varpunen jatkaa itsepintaisen sitkeästi lahoamisharjoituksiaan lattialla.