vierivää kiveä kohtaan,
joka kaikesta huolimatta
ei koskaan sammaloitunutkaan.
Olen yhtä raastavaa olotilaa päästä varpaisiin,
ja heikkouteni tuota tunnetta kohtaan
on kai suurinta maailmassa
-aina mitattuna kantapäästä lattiaan.
Pitelisin Sinua kai niin kovaa,
kuin kaltaistasi kiveä pidetään
ja pehmeän mättähän lailla
rakentaisin orastavasta olomuodosta
aina luoksesi jatkuvan polun.
Mutta niin vain päädyin minäkin
pyörimään sitä pientä ympyrää,
joka kutistui niin pieneksi,
että tänään kohtasin eilisen
taas jälleen kerran.
Sanonpa vain järkäleeni,
päättyisipä rinne joskus minun luokseni.