Jokaisen näistä menneistä vuosista
voisin lukea tarkoituksellisiksi.
Jakamattomaksi huomioksi siten,
miten olemme todistaneet mahdottoman
mahdolliseksi.
Aina eilisillan rypevistä kaipauksista
tämän aamuisiin unensekaiseen
huutooni.
Haluuni vain saada suudella.
Ja havaita se todeksi.
Raja, missä Sinä olet yhtä
ja minä olen toista
hämärtyi kai aivan tahtomattaankin.
Ja eiliset ateriat kun kulutettiin astioihin,
taisin todeta sen aivan vain
vahingossa.
Sattumanvaraiseksi.
Miten tulkitsisin Sinulle sen,
miten tosissaan kulkisin vapaaehtoisesti
Afrikkaan ja takaisin
vain todistaakseni rakkauteni Sinuun
ja sinäperäiselle mielikuvalleni.
Ehkä perustelisin kohtaloni tieteen turvin
kohta kohdalta.
Miten tarkoitus on vain hienompi nimitys
tuleville teoille.
Ja Sinä etunenässä olisit vastaanottamassa
suurta jumalallista tapahtumaa.
Meistä.
Tai sitten...
Loppujen lopuksi,
taisit vain osua eteeni sopivasti.
Täysin sattumanvaraisesti.>