IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

But what happened..?Sunnuntai 27.09.2009 23:34

"Raskautta ei voi ravistaa naisesta."

Suuren pohdinnan jälkeen minun on todettava,
ettei näin viisaiden sanojen takana Voi olla
kuin mies.

kerta se on ensimmäinenkinKeskiviikko 16.09.2009 22:41

eli niinpä vain 24n parkkisakon jälkeen oli aika saada se pikavoittokin. 115e tuli jotta räpsähti kun kolmenkympin alueella tuli työnnettyä 53km/h.
epäilivät mun vielä ajavan ilman laseja/piilareita, vaikka ilman niitä en näkisi edes työntää avainta virtalukkoon. hehhe. kehotettiin vieläpä noutamaan uusi ajokortti. olihan tuo nyt peräti kuukauden jo vanha versio...
lääkäri: "oot kyllä tosi timmissä kunnossa, vaikka neljä lasta oot synnyttänyt!"
minä: "hä?"




joo-o, näin siis viime lekurikäynnillä-
oon sitten aika nuorena ilmeisesti alottanut ja salannut paljolti jopa itseltäni. mahtaisi olla hyvä juttu niitten potilastietojen perustietojen tarkistus:D



muitakin tietoja voisi välillä oikoa muutamilta muiltakin terveysvirkaihmisiltä.

1. en ole koskaan ollut ammatiltani putkimies.
2. en ole koskaan käynyt alpeilla laskettelemassa, enkä muutenkaan.
3. pikkusiskoni ei ole kahdeksaan vuoteen enää ollut 9-vuotias.
4. nykyään näen vaahteranlehdissä muutakin kuin irvokkaita kuvia.
5. minulla oli eriparisukat aina syystä että.. hukkasin aina toisen parin!

tällaista tänäänTorstai 03.09.2009 14:53

alkaa vähitellen seinät kaatumaan niskaan kun on kaiken aikaa kipeenä.
harkitsen vakavasti ulkona käyntiä, esimerkiksi kävellen postilaatikolla.

uskokaa tai älkää, reilu kaksi vuotta täällä asuneena, en ole koskaan mennyt kävellen postilaatikolle. siellä on sitten parempi olla postikin tulleena kun nyt lähen sinne saakka reippailemaan!

tylsääLauantai 22.08.2009 22:39

Tiedätkö mikä on elinluovutuskortti? Jos tiedät, niin mikä?
- jep, semmoinen on ollut tarkoitus hankkia itelle jo monena vuonna..

Voisitko hankkia sellaisen? Miksi?
- kyllä, mitäs helvettiä mä enää omilla leegoillani teen haudassa?

Jos juot, teetkö enemmän tai vähemmän paikkansa pitäviä rakkaudentunnustuksia humalassa?
- En

Oletko onnellinen?
- I´m happy than ever:)

Kerro joku "once in a lifetime"-toiveesi?
- kyllä nää varmasti liittyy joihinkin kalliisiin matkakohteisiin tai hankaliin elämyksiin. hawaijilla palmun alla auringon laskun katselu:)

Lempilehtesi?
- seiskasta on aina kova tappelu kuka saa ensiluvun:D

Omistatko paljon vaatteita?
- liikaa ja sellaisia joita ei tule käytettyä

Oletko koskaan ollut lehdessä?
- Olen. ihan jopa lööpeissä.

Pidätkö kesästä?
- ooooo kesän lapsi mä oon...

Oletko rikas?
- rahallisesti? en. muutoin kyllä koen olevani.

Onko sinulla sisaruksia?
- sisko ja veikka löytyy.

Kuinka vanha olet?
- vuosimallia zernobyli

Onko huoneessasi valokuvia/tauluja seinillä? Millaisia?
- yksi kukkataulu ja kaksi bambukehikkoa (jotka kyllä vain likat, ovat olleet seinällä jo yli kaksi vuotta!) :D

Haluaisitko vaihtaa nimeäsi?
- juurihan vaihdoin.

Voisitko kuvitella käyttäväsi/käytätkö itsetehtyjä vaatteita? Miksi/Miksi et?
- kyllä käyttäisin jos osaisin tehdä muitakin kuin pelkästään vasemman käden lapasia. lähes tulkoon jokaista ostamaani vaatetta tulee kyllä rukattua kun kropan malli on niin eripari.

Mitä mieltä olet telkkarin edessä sohvalla vietetystä illasta?
- ei mitään vikaa, jos muru on viekussa:)

Millaisena luulet opettajiesi näkevän sinut?
- eipä ole koulussa tultu oltua nyt jokuseen toviin, mutta pomo näkee mut varmaan hölmönä ja aina niin nuorena, joka pomppii liian usein silmille.

Valehteletko vanhemmillesi tupakoinnistasi/alkoholin käytöstäsi? Miksi/miksi et?
- en, mutta sievistelen. ja tupakointi on se, josta ei juuri puhutakkaan.

Mikä on mielestäsi Suomen hirvein paikkakunta? Miksi?
- Jaa, empä tiedä. oulusta en saanut ruokaa:D

Millainen olit kymmenen vuotta sitten?
- jännitin ylä-asteelle menoa ihan hirveesti ja olin tosi ontuvainen oman identiteettini kanssa.

Paras piirre ystäväsi ulkonäössä?
- hä?

Oletko optimisti, pessimisti vai realisti? Miten se ilmenee?
- varmaan optimisti eniten. sen jälkeen realisti sarkasmilla varustettuna. ja musta huumori, ah!

Opetteletko mielelläsi uusia taitoja esim.jotain urheilulajia?
- vertaan itseäni da vinceen, kaiken aikaa on monta rautaa tulessa ja kiinnostusta ja innostusta riittäisi vaikka kuinka moneen, mutta mitään en saa ikinä valmiiksi enkä tehtyä. toisin sanuen sähläys peittää yrittämiset alleen.

Millaisilla kengillä kuljit tänään?
- aamutohveleilla ja sandaaleilla

Häpeätkö liikkua äitisi/isäsi kanssa julkisilla paikoilla? Miksi/miksi et?
- En, mutta en hirmuisesti liiku kuitenkaan.

Mitä bändejä/artisteja kuuntelit 2 vuotta sitten?
- jaa. samoja kuin nytkin?

Unelma-ammattisi?
- en tiedä vielä. tykkään töistäni, jos oisi vielä jotain sellaista ihan luovaa luovaa, taiteellista ja/tai kirjallista niin tykkäisin siitäkin:)

Paleletko helposti?
- aina!

Milloin olit viimeksi bileissä? Oliko kivaa?
- viimeksi bileissä? voi herramunjee.. 6 vuotta sitten?? no niin , jos tykkäisin bileistä niin varmaan sitten bilettäisin enemmän, vai kuinka?

Entä milloin viimeksi olit keikalla? Minkä?
- jaaha.. taisi sekin olla joskus 6 vuotta sitten ja yötä olin katsomassa. jos en nyt ihan väärin muista. eikä ollutkaan! puolitoista vuotta sitten olin kattomassa laura voutilaista:D!

Mitä kotityötä et millään jaksaisi tehdä?
- hmm.. se iänikuinen vaatteitten poimiminen lattioilta/raheilta/sohvilta/rottinkikopeilta..

Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
- perhe:)

Tiedätkö ketään, kuka olisi syntynyt 27.päivä?
- siskoseni taitaa olla juuri se 27.12:) raukkaparka kolme päivää ennen vuodenvaihdetta..

Uskallatko koskaan väittää vastaan kenellekään?
- Uskallan

Onko sukupuolella väliä ystävyydessä?
- Ei ollenkaan.

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
- pääpiirteittäin kyllä, vaikka vikoja paljon löydänkin, mutta en mie muuttaisi kuin yhtä osaa ja siihenkin taidan olla liian eettisesti epäilevä. ei anna moraali periksi, ei niin ei:D

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- morsian karkuteillä tuli eilen telkkarista. siinä se pauhasi ja luin kirjaa samalla.

Tuletko paremmin toimeen tyttöjen vai poikien kanssa? Mistä luulet sen johtuvan?
- no ammatin vuoksi on pyöritty miesten keskellä jo jotain 8 vuotta. ehkä. miehet on yksinkertaisempia ystävinä, naisten kyräily on selkäänpuukottamista salassa vuosien ajan, miehet on yksinkertasemmilla toiminnoilla. paljon rempseämpää ja rennompaa, ja kun vituttaa, niin sitten vituttaa, naiset ottaa turhan usein nokkiinsa.

Osaatko käyttää alkoholia kohtuudella?
- osaan. mielestäni oikein hyvin. harvoin sitä tullee edes juotua kahta enempi.

Milloin olet tyytyväisimmilläsi?
- illalla käpertyessä kullan kainaloon hyvä päivä takanaan:)

Oletko koskaan ollut rakastunut?
- olen

Mitä hyviä puolia keksit sinkkuudessa?
- vapaus. et ole tilivelvollinen kellekkään. itsemääräys. niin.

Oletko koskaan polttanut tupakkaa siksi, että joku tarjosi sinulle?
- no ensikerran polttaessani.

Pystyisitkö elämään ilman suklaata?
- aika tiukkaa tekisi:D

Mistä syystä vanhempasi hermostuvat sinulle useimmin?
- kotoota muuton jälkeen ei olla pahemmin tapeltu. isäukon kanssa muutaman kerran, me vaan ollaan liian jääräpäisiä kumpikin, ja sen mielestä maailmaan ei mahdu muuta oikeeta mielipidettä/vastausta kuin hänen.

Mistä pahasta tavastasi haluaisit päästä eroon?
- tupakointi. tai rahasta ressaaminen. joo, ennemmin siitä.

Mihin tv-sarjaan et usko jääväsi koukkuun? Miksi?
- bb on sellainen joka ärsyttää aivan suunnattomasti aina ja pistää verenpaineen koholle tunkeutumalla joka mainokseen/ otsikkoon/ lehteen/ kanavaan..

Mainitse joku tämänhetkinen pieni haaveesi?
-tulisi jo se aitta ja luvat kuntoon!

Uskallatko jutella tuntemattomille ihmisille helpommin otettuasi alkoholia?
- kyllä kai? oon kyllä usein sosiaalinen sillä saralla ilman alkoholiakin, joten..

Oletko koskaan pyytänyt jotain henkilöä kanssasi treffeille?
- olen varmasti joskus.

Kenelle kuiskasit viimeksi jotakin?
- joko murulle taikka likoille

Puhutko eri tavalla eläimille kuin ihmisille, vai puhutko eläimille ollenkaan?
- yayalle ainakin lässytän ihan hirveesti:D

Mikä kappale soi viimeksi päässäsi?
- joku lastenloru tuli telkkarista.

Onko sinulla parempi kasvo- vai nimimuisti?
- Kasvomuisti. en vaan osa koskaan yhdistää kasvoja henkilöihin:)

Mitä teet viikonloppuisin?
- olen kotosalla.

Täytyykö/täytyisikö muiden pitää kumppanistasi? Miksi?
- kyllähän mielellään sen verran jotta oisi yhteisiä tuttuja ja ystäviä. muutenhan sillä ei ole mitään merkitystä mitä kukakin miettii.

Mitä teit ennen näihin kysymyksiin vastaamista?
- väripoistin martsun tukkaa

Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
- dobermannia.

Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
- ajattelin juuri mitä lemmikkiä en missään nimessä haluaisi. eikä se suinkaan huolestuttanut minua:)

Mikä teki sinut viimeksi iloiseksi?
- arjen pikku ilot.

Miltä nyt tuntuu?
- hartioita kolottaa. pittää varmaan mennä pihalle kun tekeminen loppui.


Monkey see, monkey doTiistai 18.08.2009 23:51

Tiedätkö?
Viime viikolla sattui hetki,
jolloin en enää muistanut nimeäsi.

Harvemmin enää edes esiinnyt
minun pienissä painajaisissani.

Josko silloin pelotit minua niin,
niin tänä päivänä olen unohtanut jo lähes kaiken
paitsi sen hetken

kun sana "apinanraivo" sai minulle uuden käsitteen.

Palanen valveuntaTiistai 18.08.2009 23:51

Sain liian monta kertaa
uskoon tulleiden ihmetekoja
väärään osoitteeseen kannettuna.
Pala palalta kasasin taloani
menettääkseni sen nuoruuden tuuliin

ja pariin hassuun rakastumisen täytteisiin
sekunteihin.

Valvoessani öitä kauan sitten
hylätyllä bussipysäkillä,
olin varma aikuisuudestani
joka murentui usein heikoiksi haaveuniksi
aina seuraavana aamuna.

Koin yhteyttä kirurginteräkseen
ja vain vaivoin sain niistäkin polttavat arvet
jotka herättivät myöhään nousseen kapinan;

vielä minusta kuullaan..!


Vuosien saatossa,
kapinan siirtyessä pienemmille polville
muistan vain vaivoin
-minustahan piti tulla vain se eläinlääkäri..

One night in ParisTiistai 18.08.2009 23:50

Vajaan kahden punnan Pariisissa
kelmeitten valojen helmeilevässä hiessä
kaatui maahan polvilleen
rikkoen verkkosukkansa
tuo liian nuori huoraksi.

Eikä hienostoherrat katsettaan laskeneet
vaikka unissaan omat housunsa.

"ironic" by alanis morrisetteMaanantai 17.08.2009 18:32

An old man turned ninety-eight
He won the lottery and died the next day
It's a black fly in your Chardonnay
It's a death row pardon two minutes too late
Isn't it ironic... don't you think


It's like rain on your wedding day
It's a free ride when you've already paid
It's the good advice that you just didn't take
And who would've thought... it figures

Mr. Play It Safe was afraid to fly
He packed his suitcase and kissed his kids good-bye
He waited his whole damn life to take that flight
And as the plane crashed down he thought
"Well, isn't this nice."

And isn't it ironic ... don't you think


It's like rain on your wedding day
It's a free ride when you've already paid
It's the good advice that you just didn't take
And who would've thought... it figures

Well life has a funny way of sneaking up on you
When you think everything's okay and everything's going right
And life has a funny way of helping you out when
You think everything's gone wrong and everything blows up
In your face


A traffic jam when you're already late
A no-smoking sign on your cigarette break
It's like 10,000 spoons when all you need is a knife
It's meeting the man of my dreams
And then meeting his beautiful wife
And isn't it ironic... don't you think
A little too ironic.. and yeah I really do think

It's like rain on your wedding day
It's a free ride when you've already paid
It's the good advice that you just didn't take
And who would've thought... it figures

Well life has a funny way of sneaking up on you
And life has a funny funny way of helping you out
Helping you out

lisää tylsyyden ylistystäSunnuntai 16.08.2009 23:26

- mitä mieltä olet yhdenyön suhteista?
noh, kukin tyylillään. ei siinä ole mitään pahaa jos kumpikin osapuoli tietää pelisäännöt.

- Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?
muruseni:)

-Missä nukuitte?
no missä sitä yleensä nukutaan. suihkun lattialla?

-Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin?
pomolle

-Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
kyllä (huomaa jotta kyssärit on tehnyt joku teini, jonka sosiaali/sukupuoli käsitykset ovat jostain american pie-leffoista..)

-ovatko seurustelevat ihmiset onnellisempia kuin sinkut?
ei välttämättä. huono suhde sitä vastoin tekee hyvinkin onnettomaksi.

- millainen mieliala tällä hetkellä?
tylsistynyt. kipeänä ei ole koskaan mukava olla.

-Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia?
tottakai, jokainen on joskus.

- mikä tapahtuma on muuttanut elämääsi eniten?
31.12 ja 22.6

-Oletko koskaan suudellut ketään joka nimi alkaa J:llä?
ai aakkosleikkeihin lähdettiin? *muistelee* kyllä vain. happy now?

-Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
sekä että. oi talmaan mun mieleni halajaa... maalle mutta sivistyksen naapuriin:)

- muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen?
no siitä on kyllä tovi aikaa.

- onko sydämesi ikinä särkynyt?
tottakai

-Onko sinulla joku paikka kipeä?
meillä podetaan possupöpöä. joka helevetin paikka on kipeenä!

-milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin?
harva se päivä vannon jotain tommosta itelleni. useimmiten ne on luokkaa "en koskaan enää syö niin paljon karkkia.." tai "en koskaan enää tee sukulaisilleni töitä.." jne jne.

- tekisikö mielesi jonkun luokse?
kyllä, mutta onneksi ei matkaa ole kauas.

- kaipaatko menneisyyttäsi?
en missään nimessä. hetkiä kyllä, mutta en palaisi takaisinpäin. nyt on hyvä.

-Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
että pääsisi rapsutettavaksi sohvalle:)

-Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
tarvittaessa. onneksi niin ei tarvitse usein tehdä.

- Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
miestäni

-Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?
sekä että. pieni kurkistus huomiseen tuo turvaa, mutta kyllä tämä hetki on se mistä nautitaan:)

-Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
silloin kun viimeksi olin "ihmisten ilmoilla" :D alan jo mökkihöperöitymään..

-Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
hmm. veikalle ärähin aiemmin tällä viikolla ihan syyttä suotta:( jäi paha mieli, eikä olla sen jälkeen soiteltu. voih.

-Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
toivon mukaan ja nättejä ajatuksia:)

-Missä kulkee pettämisen raja?
se on veteen piirretty viiva. viimeistään siinä vaiheessa kun sanoista siirrytään tekoihin, mutta on se jo sanapohjaltakin.

-Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani?
sellainen, joka silittää keskellä yötä kumppaniaan sen nukkuessa:)

-Oletko rakastunut?
totta mooses.

-Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
saan olla siitä onnellinen ihmisen:)

-Jos seurustelet, minkä ikänen kumppanisi on?
minä + 13v

-Riitelettekö usein?
ei, me vaan puhdistetaan ilmaa aina säännöllisin väliajoin:)

-mitä haluaisit sanoa hänelle
mie voin sanoa sen ihan kasvotusten, ei meidän kommunikointi rajoitu koneen välityksellä käyvään murutteluun:D

-Kuinka usein kerrotte välittävänne toisistanne?
kyllä se on päivittäistä

-Kiihottavatko homot sinua?
mitä:DD?? ei kyllä erityisemmin, mutta antaa kaikkien kukkien kukkia vaan:)

-Miksi halasit viimeksi jotain vastakkaisen sukupuolen edustajaa?
ihan rakkaudesta. ja vastakkaista sukupuolta ottaessani osaa tämän mielipahaansa.

-Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
kyllä me ollaan varmaankin oltu ne suurimpien salaisuuksien lähestulkoon ainoat tietäjät.

-Onko sinulla ikävä jotain ihmistä?
on. jostain syystä tuli veikkaa hirmunen ikävä ja siskokin huitelee sielä ulkomailla:(..