IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Stouggari. Kuka nyt tota jaksaa lukee? :DPerjantai 06.07.2007 17:05

"Oli synkkä ja myrskyinen yö. Pauli oli tulossa tanssiorkesterinsa esiintymistilaisuudesta kohti kotia. Hänen oli nälkä. Suunnaton nälkä. Iän myötä valahtaneiden silmäkulmiensa alta hän tähyily paikkaa, jossa voisi tyydyttää nälkänsä. Ulkona ei ollut ketään. Jossain kaukana susi ulvoi. Oli yö, jollaisina tapahtuu pahoja.

Pauli huomasi yögrillin. Hän otti varovaisen askeleen kohti grilliä kuin tarkastellakseen, onko loppumatka turvallinen. Hän seisahtui. Mitään ei kuulunut, edes ilma ei liikkunut Paulin ympärillä. Jostain kaukaisuudesta syöksähti paikalle Marlboro Lightsin tuttu tuoksu. Se nostatti Paulin mieleen muistoja 70-luvun kultaisilta ajoilta, jolloin naisia riitti ja viina virtasi. Mutta nyt ei ollut aikaa muisteloihin. Pauli otti toisen päättäiväisen askeleen kohti yögrilliä. Grilli näytti olevan kiinni, mutta Paulilla oli tunne, ettei kaikki ollut kohdallaan. Hän tunnusteli taskussaan ollutta mustekynää. Sen tunteminen teki hänen mielensä tyyneksi ja voittamattomaksi. Yhtäkkiä Pauli huomasi, että grillin sivuovi oli auki. Hän vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt edelleenkään. Hän otti muutaman juoksuaskeleen ja saavutti grillin sivuoven. Sisällä häntä kohtasi karmea näky, jotain sanoinkuvaamatonta. Sisällä oli kokki paistamassa vohveleita. Kokin valkea esiliina hohti kirkkautta kalmanvalkeasti valaistussa grillirakennuksessa. Paulia yökötti. Kokki katsoi Paulia murhaavasti. "Ottaako herra vohvelin", Kokki kysyi. Hikikarpalot alkoivat valua pitkin Paulin niskanikamia. Hänen kätensä rupesivat tärisemään, eikä hän enää kyennyt tuntemaan taskussaan ollut mustekynää. "O-o-ottaa", hän sanoi sanotuksi ja käänsi katseensa nopeasti maahan, jotten olisi murtunut Kokin painavan katseen alla. "Kolme egee", Kokki heitti kalmatkylmät sanat ilmaan. "Tuleeko kermavaahtoa?", Kokki karjaisi ja loi merkitsevän katseen kohti Paulia. "Tu-tu-tulee", Pauli sai änkytettyä ja heitti taskussaan olleen ryppyisen vitosen grillin lattialle. "Herra on hyvä", Kokki tappoi hiljaisuuden. "Nyt tämä grilli menee yöpuulle", Kokki jatkoi ja vetäisi oven kiinni Paulin edestä. Ilmanvire heitti Paulin geelitukan hänen otsalleen ja oven paukahdus sai hänet hyppäämään taaksepäin. Pauli katsoi ympärilleen, vilkuili epätietoisesti, ja loi lopulta voittoisan katseen vohveliin. "Mmm, vohvelia", hän totesi, ja käveli kotiin tietäen, että hän oli voittanut tämänkin taistelun."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.