IRC-Galleria

BloodyEnd

BloodyEnd

Naapurin namusetä. ;)

[Ei aihetta]Tiistai 27.01.2009 01:03

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, nin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.
Ja jättää siihen kuuluvia ihmisiä myös menneeseen, tarviiko niiden kanssa roikkua edelleen? :(

[Ei aihetta]Torstai 22.01.2009 12:29

Se on hienoa, että tekin osaatte hoitaa tiliasianne kunnolla. PERKELE.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 18:49

Ulkona on -9 ja pitäisi lähteä kauppaan. Ei jaksais. :) Kuitenkin on pakko. Ja mie inhoan talvea!

Perkeleen unirytmi. Sunnuntai 18.01.2009 17:55

kiitti kun pilasit päiväni. Tiistai 13.01.2009 17:34

Mut hei elämä on.

Britney Spear- Unusual youMaanantai 12.01.2009 19:19

Nothing about you is typical
Nothing about you is predicable
You got me all twisted & confused (it's all new)
Up til now i thought i knew love
Nothing to lose and
It's damaged cause
Patterns will fall as quick as I do, but now

Bridges are burning
Maybe i'm learning
I new way of speaking up
Now i can see nothing will be
Just like it was.
Is that because?

Chorus
Baby, you're so unusual.
Didn't anyone tell you you're supposed to break my heart.
I expect you to.
So why haven't you?
Baby, you'rve gotta be inhuman because only an angel could be so unusual.
A sweet suprise i could get used to.
Unusual You

Verse
Did so many things when i was someone else.
Boxer in the ring, trying to defend myself.
Hire a private eye to see what's going on.
When i'm with you i can't be myself.
You always were when you say you will be shocking cuz i never knew love like this could exist.

Tables are turning.
My heart is learning.
That you'll never let me down
Answer the call.
Here after all.
Never met anyone like you.

Chorus
Bridge
Can't believe that i, i almost didn't try.
When you call my name.
Now everything is changed.

Chorus
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

xxxxxxxx

L0L

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.01.2009 04:36

Pirun morsian
Häväisty enkeli
Saastalla puhkottu immenkalvo
Verta vuotava varsi
Niin sorja ja hento

Perkeleen liekeillä poltettu
Rakoille palanut
Pahuuden kielellä rikki nuoltu rakkauden lähde

Pyhäinhäväistyksen kokenut pyhimys
Saatanan armosta tiineeksi saatettu
Luvatta siitetty kitkerä hedelmä

(c) BloodyEnd

Kiitti isi. Perjantai 09.01.2009 00:44