On arvetsielussani syvät
ja tuska menneen elämän raastaa toisinaan pahasti
sisintäni.
On mieli musta yönneidon tän,
käsien arvet muistuttavat kuinka
minuun sattuukaan.
On vaikea luottaa.
Silti kaipaan vain aitoa rakkautta.
Yönneito antaa veren valua ja sulkee
itsensä pahalta maailmalta.
Käsiensä lomaan peittää kasvonsa
ja itkee katkerat kyyneleensä.
Viha, rakkaus, sekaisuus,
ehkä elämän mysteerit vielä
yönneidolle paljastuu,