IRC-Galleria

Brincessa

Brincessa

<3 Luna ja Eemi <3
Kaksosnaisen olemus on monisärmäinen ja muuntuva ja miehellä voi aina olla vaikeuksia tietää, mikä hänessä on sitä ”oikeinta” itseä. Hän esittää lyhyessä ajassa itsestään äärilaidat ja jättää jälkeensä kysymysmerkkejä – voiko noinkin elää? Voi, voi. Kaksosnaisella on monikerroksellinen itsekuva ja siihen sisältyy paljon eri suuntaan sojottavia tarpeita ja kykyjä. Hän voi olla ensi tuntumalta hyvinkin helpontuntuinen, täysin sujuva ja vaivaton naistyyppi, jonka kanssa voisi luulla pystyvän leikittelemään. Mutta pian voit huomata, että leikittelijä et olekaan sinä, vaan hän. Hän on notkea strategi, joka vaihtaa näkökulmaa ja asemaa helposti, ottaa omakseen milloin minkäkin ominaisuuden, kehittää sitä, heittää sen pois ja alkaa kehittämään jotain toista lahjaansa. Sillä tavalla hän pääsee eteenpäin pitäen auki monia mahdollisuuksia, mutta ei juuri pysty valitsemaan mitään yhtä, ainoaa ja varmaa. Tämä koskee myös ihmissuhteita. Kaksosnaisella voi olla paljon ystäviä, tuttuja molemmista sukupuolista eikä hän erityisen selkeästi tee eroa olla ystävä tai rakastaja. Nämä eivät ole ehdottomia lokeroita hänelle, ne voidaan vaihtaa toisiinsa jos tarve vaatii. Kaksosnainen voi elää kirjaimellisesti kahdessa suhteessa yhtäaikaa tai sitoutuu tavalla, joka saa miehet huolestumaan. Voiko häneen luottaa? Siinä on suuri kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Kyllä voi ja ei voi.

Kaksosnaisen olemus ei ole järin sitoutuva alunperinkään ja usein nykyinen elämäntyyli vie hänet mennessään imien hänestä irti modernia naistyyppiä, joka viihtyy enemmän jossain menossa mutta ei niinkään kotona. Hän on ehdottomasti menevä nainen, jolla on paljon uusiutuvia harrastuksia, ystäväpiirejä joka taholla ja ennenkaikkea älyllisiä kiinnostuksen kohteita, jotka imevät voimia. Hän on milloin nokkela, vilkasliikkeinen poikatyttö tai viileähkö oppinut nainen, joka haluaa järjestää tiedon ja informaation tulvaa. Hänessä on vähän lujaa tunnepohjaa, sentimentaalisia kiintymyksiä tai toivottomia ikuisia rakkauksia. Hän ei juuri nyyhki kadonneita miessuhteitaan vaan avautuu vaivattomasti uusille. Hän voi olla pinnallinen, hajanainen ja vailla suuria moraalisia arvoja ja siksi altis myös nykyelämän juurettomille ihmissuhteille, jotka muuttuvat käsissä kulutustavaraksi.

Miksi, mikä, missä, miksei??

Onko hän hurmannut sinut helisevällä, iloisella ja joskus viehättävän kiusoittelevalla naurullaan, alati hymyilevillä kasvoillaan ja purevalla satiirillaan, jota hän armotta käyttää liian tosissaan olevien ihmisten seurassa. Onko hän kirjailija, myyntialan ammattilainen, radiotoimittaja, lehtimies, myyntisihteeri tai jotain muuta kommunikaatioon liittyvää. Ellei, niin ainakin hän haaveilee jostain tämänsuntaisesta. Kaksosnainen on kaikkinaisen kommunikaation mestari, joka uskomattomalla tavalla pystyy yhdistelemään näennäisesti toisilleen täysin vieraita asioita ja elementtejä toimiviksi kokonaisuuksiksi. Hän on todennäköisesti hyvännäköinen, mutta saavuttaaksesi hänen suosionsa sinun ei kannata haaskata sanojasi ylistääksesi hänen kauneuttaan, sillä hän arvostaa aivan eri asioita. Ettet putoaisi kuin eno veneestä Kaksosnaisen kovassa vauhdissa sinun tulee ymmärtää hänen kahtiajakautunutta luonnettaan.

Jo kapaloissa ollessaan virittää Kaksostyttö korvansa kuulemaan ja alitajuntansa käsittämään vanhempien välistä sanallista viestintää. Ja heti puhumaan opittuaan hänellä on paljon kysymyksiä odottamassa vastausta. Koska hänen suorat kysymyksensä ensin hämmentävät vanhempia, hän opettelee kysymään näennäisesti vanhemmilleen turvallista asiaa sivuavia useampia kysymyksiä, joista hän rakentaa vastauksen peruskysymykseensä, jota hän ei koskaan esittänyt. Älä ihmettele jos hän lähtiessään tyttöjen kanssa viikon lomalle Floridaan ilmoittaa sinun antaneen siihen luvan jo kaksi viikkoa sitten, jolloin hän kysyi mielipidettäsi yksilön oikeuteen itse määritellä vapaa-ajan harrastuksensa. Älä näiden tempausten johdosta revi hiuksia päästäsi tai tulet kaljuksi ennenkuin huomaatkaan, sillä tämä on hänen tapansa hankkia lupa omille leikeilleen. Häntä ei tosin haittaa, onko päässä hiuksia vai ei, kunhan siellä on teräviä ajatuksia. Kaksostyttö ihailee isäänsä, joka ylensä on arvostettu ammatissaan tai jollain muulla tavoin tunnettu. Pyrkiessään itse olemaan yhtä arvostettu hän kuitenkin huomaa saavansa kaupanpäälliiseksi arvostelua ja tyytymärrömyyttä ympäristöltään. Lisäksi häntä painaa muisto ajasta, jolloin hän todella tarvitsi isäänsä ja tämä jätti hänet vaille huomiota. Tämän katkeruuden hän tuo mukanaan aikuisen elämäänsä ja on valmis kohdistamaan sen sinuun heti kun annat siihen aihetta.

Hän ei halua puolisolleen parvekkeen alla luuttuaan rämpyttävää Romeota, vaan ystävän ja kumppanin, joka uskaltaa kannustaa ja tukea häntä hänen pyrkimyksissään saavuttaa arvostettu, itsenäinen ja haastava ammatti tai asema, jota toteuttaessaan hän saa ottaa käyttöön koko sopeutuvuus- ja kommunikaationkäyttöarsenaalinsa. Isän mallin mukaisesti hän arvostaa ja tekee mieluummin myös töitä miesten kanssa, koska he ymmärtävät häntä ja hänen pyrkimyksiään paremmin kuin naiset, jotka usein kadehtivat Kaksosnaista ja tämän rohkeutta tarttua uusiin asioihin, Jos olet taipuvainen mustasukkaisuuteen, saat varmasti sanoa ennemmin tai myöhemmin hyvästit Kaksosnaisellesi, sillä hän ei voi elää suljetussa tilassa. Jos pystyt pakottamaan hänet paikoilleen, voit hankkia korvatulpat, sillä hän kyllä osaa valita sanansa niin, että menetät lopulta hermosi. Anna suosiolla tilaa tälle ilmaelementin edustajalle ja hän jakaa kanssasi kaikki ne hedelmät, joita hän universumin sanansaattajana tulee keräämään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.