IRC-Galleria

Brizzit

Brizzit

Ai saatana! Ei täst tuu muuta kun sanomista!

11. päivä SveitsiTorstai 14.06.2007 15:33

No niin rakkaat ja vähemmän rakkaat ystävät!

Tänään taas päivittelen kuulumisia tänne. Harzin reissusta voitte lukea Paupilta mutta minä jatkan suoraan ehkä hienoimmasta ja kauniimmasta kaupungista tähän asti eli Wien:istä. Päätettiin siis poiketa myös Itävaltaan vaikka ei alunperin pitänyt. Junareitit vaan kulki paremmin sitä kautta. Saatiin siis kaksi yöjunaa. Ei Eurooppa niin iso olekaan. No poikettin täten myös Mùnhenissä kun Paupi sitä paljon halusi (Oltiin tunnin asemalla :b) Yöjunat on Euroopassa todella pieni hyttisiä ja vuoristossa matkatessa uni tuli katkonaisena. Onneksi saatiin takas sillä, että pauliina otti pari tuntia lepiä Wienin westbahnhofilla ja minä wienin kuninkaanlinnan pihalla :D. No joo. Wien on tosiaan todella kaunis kaupunki. Rakennukset on kauniita ja koristeellisia. patsaita ja suihkulähteitä kaikkialla. Ajateltiin, että mihinkään museoihin ei kyllä mennä mutta kävi sitten niin että koko kaupunki oli yksi iso museo jossa katseltiin rakennuksia.
Täällä päätettiin myös vähän tuhlailla ja mentiin paikallisen kuuluisuuden eli Sacherin nimikkokahvilaan. Sielä sitten kakkua ja kaakaoa nimikkoliköörin kera.Oli todeella hyvää!! (Laskukin tosin oli 20€ paremmalla puolella mutta ei se mitn!) Sitten taas kierreltiin ja kaarreltiin ja tuli nälkä. Vastapainoksi herrarotukahvittelulle päätimme hakea rinkat säilöstä ja laittaa vähän trangiaruokaa Wienin centralparkissa.:D Mausteinen riisipata syntyi heti kun oltiin todettu, että Berliinistä ostettu sinoli olikin grillinestettä ja sen sai palamaan vain lisäämällä trangian pesään puuta:D Mutta hyvin se meni. Paikalliset välillä vähän naureskeli. Oltiin ostettu palan painikkeeksi pullollinen Itävaltalaista viiniä joten nyt on juotu viini Wienissä. Lyypekkiin ei valitettavasti poiketa:D

Wienin jälkeen suunnattiin ei Shaarukkaan eikä Slusikkaan vaan Sveitsiin. Yöjunassa päästiin yläpedeille ja unta ei kyllä saatu kumpikaan :( Sveitsissä vielä heti aamusta kaksi 3 min vaihtoa niin oli kyllä väsynyt olo kun päästiin Zùrechiin. Täällä meidät otti vastaan Pauliinan Loimaalainen kaveri Susasnna ja johdatti asunnolleen. Asunto oli opiskelija asunnoksi aika makee! Kaksikerroksinen pikkutalo, jossa rappukäytävässä narisevat puurappuset ja seinällä iso kilpikonnan kilpi. Sisällä eteemme avautui suorastaan antiikkinen asunto. Puiset narisevat lattiat. Kaikki valkoista ja huonealut varmasti viime vuosisadan alusta. Saatiin jopa oma vierashuone joka muistutti idyylisen Alppihotellin huonetta! Oli kyllä hienoa. Vessasa oli kylpyamme ja ketjusta vedettävä vessa jossa tosin oli omat huonot puolensa. Se nimittäin tukkeutui helposti. Oltiin menossa nukkumaan kun otin jogurttia välipalaksi ja häslingissä kaadoin sitä lattialle. Siivottiin ja paperit heitettiin vessaan. Sitten nukkumaan. Itse heräsin siihen kun Pauliina tulee huoneeseen ja paniikkia tihkuvalla äänellä herättää minut sanoin " Eetu Eetu tuu äkkiä vessa on tukossa!!" tähän vastaan tyyneesti " Oota mä herään ensin" No siinä sitten yritettiin sisukkaasti vessaharjalla sitä avata mutta Susanna ehti kotiin ensin. Oli hiukan noloa! Moi tultiin tunti sitten ja nyt toi vessa on tukossa...:D Eipä mitään kyllä se sitten aukesi kun oikein ruvettiin avaamaan.(Vanha putkimies kun olen!!:D )Loppupäivä meni rauhallisesti uimareissulla. Täällä vesi on muuten uskomattoman sinistä! Ei sellasta vihertävää kun suomessa vaan sellasta haskin silmien sinistä.Vähän ehkä syvempää mutta silti. Rannalla ruokin Pauliinan iloksi paikallisia joutsenia kädestä:D Niitä on muuten täällä aivan valtavasti.

Seuraavana päivänä eli eilen suunnattiin minun randomilla valitsemaan Sveitsiläiseen pikkukylään. Kylä oli nimeltä Sion ja ei ollut huono valinta ollenkaan vaikka ei se mikään ihan pikkukylä ollutkaan. Käveltiin paikan keskiaikaisia katuja ja onnistuttiin jotenkin lähes täysin väistämään moderni melko laaja keskusta. Kiivettiin paikalliseen linnaan joka sijaitsi melko korkean kukkulan päällä. Varmaan 600-700m merenpinnan yläpuolella. Siellä oli hauska sompailla. Sitten kiivettiin vielä vastapäiselle kukkulalle, joka oli hieman korkeampi ja jolla sijaitsivat hieman vanhemman linnakkeen rauniot. Sieltä oli aivan mahtavat näkymät alpeille. Olin valinnut Sionin vähän myös sen perusteella, että siinä oli ympärillä 6 yli 2000 metrin huippua ja nyt ne avautuivat siinä maisemanäköalana! Löydettiin vielä vähän syrjemmästä sellanen syrjäinen "kieleke" jolta näkmät olivat selkeät ja oli mukava istuskella ja katsella. Oli kyllä henkeä salpaava tunne. Pääskyset lenteli siinä vähän meidän alapuolella ja paikalliset taistelukoneet aloittivat laskeutumisen meidän korkeudelta. Helikopteri lenteli paljon alempana! Ei voi kuvailla se täytyy kokea! Sitten päätettiin lähteä kotiin päin. Käytiin vielä alhaalla syömässä kahvilassa jädeannokset eläkelläisten seassa ja sitten vaan junaan ja kohti Zùrechiä. :D Ainoa miinuspuoli päivässä oli se että EA-laukkumme katosi kun jouduimme kiireellä vaihtamaan laituria matkaan ensimmäisellä taipaleella. No sielä ei ollut kun ripulilääkkeet! Käsidesi on ollut tiukassa käytössä:D Tänään mennään katsomanna josko se olisi palautettu aseman löytötavaratoimistoon. Paukut pystyyn!!
Hei hauskaa juhannusta kaikille tasapuolisesti!!moi
P.S Anteeksi kirjoitusvirheet joita on varmasti paljon. Vähän hädissäni kirjotin!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.