Sain viime yönä unihalvauskohtauksen. Se oli jotain aivan kamalaa, ja musta tuntuu, etten uskalla nukkua enää koskaan.
"Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita. Tila kestää harvoin muutamaa minuuttia kauempaa, vaikka kokijan mielestä se usein tuntuu kestävän huomattavasti pitempään. Kohtaus loppuu kuitenkin välittömästi, jos joku henkilö koskettaa tai puhuttelee kokijaa. Unihalvauskohtaus säilyy myös muistissa. Unihalvaus esiintyy useimmiten nukkuessa selällään. Ihminen voi joissain tapauksissa liikuttaa kättään vähän, muttei voi "herättää" itseään."
Yritin herättää itteäni vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei onnistunu. Ja yritin huutaa apua, mutta ääntä ei tullu! Ja se todellakin tuntui siltä, että se kesti ainakin puoli tuntia. Olin ihan varma että mun asunnossa oli joku, koko asunto oli jotenkin oudon värinen, sellaisen sinertävän valon peitossa. Kuulin ihan selvästi jääkaapin hurinan. Ja olin ihan varma että kuolen.
Hyi helvetti :(