IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 24.04.2008 00:01

Olen sitten asunut kuukauden Ruotsissa :O Jännä juttu, kun tuntuu ihan siltä ettei olisi ollut ulkomailla ollenkaan. Ruotsi on monessa mielessä tosi paljon samanlainen kuin Suomi.
Vaikka kaikki täällä tuntuukin olevan asteen verran kehittyneempää kuin Suomessa.

Karlstad on hyvä shoppailukaupunki, suosittelen :) Ja muutenki, kivaa seutua. Täällä on nättiä ja leikkipuistotkin on kivempia ku Suomessa!

Ja se sirkus!

Mutta tiesittekö että täällä myydään banaanin makuista Kalle-mätitahnaa. Ja meinasin oksentaa kun maistoin sitä.

Ja tölkeistä ei saa panttia ku jonku puoli kruunua eli 5 senttiä.

Ja kruunut on muutenki vähä vammasia ku esim. 5.9o pyöristyy aina kuuteen kruunuun. Ja sitte se kymmenen kruunun kolikko on tyhmä ku se on pienempi ku viiden kruunun kolikko. Ja ne kahdenkymmenen kruunun setelit on ihan tyhmiä ku niitä kerääntyy ihan liikaa.
Ja pankkiautomaattiki oli vähä tyhmä!

Täällä myydään kaikkea ihan järjettömän isoissa säkeissä, pulloissa, pusseissa ja rasioissa. (paitsi karkkia)

Ja hedelmiä sun muuta ei punnita itse vaan kaikissa kaupoissa ne punnitaan kassalla.

Ja baarissa olut on aika kallista.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 23:45

"Ja ska sakna dig Anne. Du måste inte åka hem, du kan stanna här!"

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 23:01

Huomenna taas alkaa matkustelu :) Wiuuuwiuu.

Lauantaina sit biletetään!

[Ei aihetta]Tiistai 22.04.2008 19:00

Hahaa olen ottanyt eilisen ja tämän päivän aurinkoa terassilla ja tuolla on jo varmaan 20 astettä lämmintä! Repikääpä siitä! :D

[Ei aihetta]Maanantai 21.04.2008 23:29

No voi helvetti mikä lääkärikäynti :D:D

[Ei aihetta]Lauantai 19.04.2008 22:59

Mikä ihme angstauspäivä mulla tänään oikeen on. Vituttaa kaikki! Helvetinhelvetti.

Ja haluan kotiin ja pitämään hauskaa.

ja haluan jotain tosi vahvoja lääkkeitä nyt. Jospa pyydän tuota lääkäri-isää kirjottamaan jonku reseptin, et saisin vaikka unilääkkeitä.

!Lauantai 19.04.2008 19:31

OLIS JO PERJANTAI! :(

Ei sillä, täälläkin on mukavaa ja sillee, muttakun on ikävä kaikkea ja kaikkia!

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 00:51

I NEED A DRINK, VITTU! TAI VAIKKA KAKS.

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 13:58

Ensi perjantaina kotiin o/

[Ei aihetta]Lauantai 12.04.2008 23:07

Vähän jo koti-ikävä. Onneksi huommena pääsen sirkukseen :D