IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 15:18

Nyt olis kyllä parempi päästä yo:ksi ku lakki ja vaatteetkin on hankittu!

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 12:40

<3<3

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 11:58

Sain viime yönä unihalvauskohtauksen. Se oli jotain aivan kamalaa, ja musta tuntuu, etten uskalla nukkua enää koskaan.

"Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita. Tila kestää harvoin muutamaa minuuttia kauempaa, vaikka kokijan mielestä se usein tuntuu kestävän huomattavasti pitempään. Kohtaus loppuu kuitenkin välittömästi, jos joku henkilö koskettaa tai puhuttelee kokijaa. Unihalvauskohtaus säilyy myös muistissa. Unihalvaus esiintyy useimmiten nukkuessa selällään. Ihminen voi joissain tapauksissa liikuttaa kättään vähän, muttei voi "herättää" itseään."

Yritin herättää itteäni vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei onnistunu. Ja yritin huutaa apua, mutta ääntä ei tullu! Ja se todellakin tuntui siltä, että se kesti ainakin puoli tuntia. Olin ihan varma että mun asunnossa oli joku, koko asunto oli jotenkin oudon värinen, sellaisen sinertävän valon peitossa. Kuulin ihan selvästi jääkaapin hurinan. Ja olin ihan varma että kuolen.

Hyi helvetti :(

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 19:20

Se on Etelä-Afrikkalaista ja yllättävän hyvää.

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 19:18

Saisinko avata valkkaripullon vai luokiteltaisko mut heti alkoholistiksi :( Tekis mieli. Joo. Avaan. Moi.

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 19:06

Mä en osaa enää tehdä muuta ku kuunnella musiikkia ja ihmetellä, haaveilla, epäillä ja pyöriä kotona ja tehdä kaikkea kummallista. Mulla on jotenkin sellanen sekoamisolo ja se on samalla aika pelottavaa ja kivaa.Sama euforinen olotila ku sillon joskus kauan sitten.

hehehh, kohta on keskiviikko! :)

Ja juu, tein tänään kuitenki jotain hyödyllistä. Löysin yo-mekon.

Huomenna työhaastattelu. Pitäis vain löytää yksi lappu mihin merkkasin sen ajan. Olikohan se kymmeneltä?

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 14:11

Info
[ ] Olen alle 155cm
[x] Ajattelen joskus olevani ruma
[x] Minulla on monia arpia
[ ] Rusketun helposti
[/] Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
[ ] Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
[ ] Minulla on tatuointi
[ ] Olen epävarma ulkonäöstäni
[x] Minulla on / on ollut hammasraudat
[/] Käytän silmälaseja
[/] Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
[x] Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
[ ] Minulla on yli kaksi lävistysta
[ ] Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
[ ] Minulla on pisamia

Perhe
[x] Olen kiroillut vanhemmilleni
[x] Olen karannut kotoa
[/] Minut on potkittu ulos kotoa (voihan sen niinkin sanoa)
[ ] Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa(yhdessä vielä, ikää ei oo naimisissa ollukkaa)
[ ] Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
[x] Haluan isona lapsia
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen menettänyt lapsen

Koulu / Työ
[ ] Olen koulussa
[ ] Olen töissä
[ ] Olen nukahtanut koulussa / töissä
[ ] Teen lähes aina läksyt
[x] Olen ollut poissa koulusta yli viikon
[ ] Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
[ ] Olen varastanut jotain työpaikaltani
[ ] Olen saanut potkut

Nolot jutut
[x] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[x] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[x] Olen röhkinyt nauraessani
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[ ] Olen liimannut käteni johonkin
[/] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[ ] Synnyin jonkin taudin kanssa
[x] Olen saanut tikkejä
[ ] Olen murtanut luuni
[x] Kitarisani on leikattu
[x] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[x] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[x] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Afrikassa

Kokemukset
[x] Olen eksynyt omassa kaupungissani
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana
[x] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
[x] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
[x] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullon pyöritystä
[ ] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[/] Olen ajanut kolarin autolla
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[x] Olen nähnyt revontulet
[x] Olen istunut talon katolla
[x] Olen esittänyt kanaa
[x] Olen huijannut jotakuta
[x] Olen ollut taxissa
[ ] Olen syönyt sushia
[x] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[x] Olen sinkku
[ ] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[ ] Olen ollut sokkotreffeillä
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohtaan joka ei tuntenut samoin
[ ] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[x] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[ ] Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[ ] En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
[x] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[x] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
[x] Olen huijannut pelissä
[x] Olen huijannut kokeessa
[x] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta
[ ] Olen ollut nyrkkitappelussa
[ ] Minut on pidätetty

Huumeet / Alkoholi
[x] Olen juonut alkoholipitoista juomaa
[x] Juon säännöllisesti
[x] Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[ ] Olen käyttänyt huumeita
[x] Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[ ] Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ] En pysty nielaisemaan pillereitä
[/] Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia
[ ] Minulla on todettu masennus
[ ] Minulla on paniikkihäiriöitä
[ ] Olen masentuessani sulkeutunut
[ ] Käytän masennuslääkkeitä
[ ] Minulla on anoreksia tai bulimia
[x] Olen nukkunut koko päivän
[x] Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema / Itsemurha
[x] Pelkään kuolemaa
[x] Inhoan hautajaisia
[ ] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[x] Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
[x] Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
[ ] Olen suunnitellut itsemurhaa
[ ] Olen yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta.

Random
[/] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[/] Avaudun helposti muille
[x] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[x] Kiroilen säännöllisesti
[x] Laulan suihkussa
[ ] Olen aamuhenkilö
[ ] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[/] Olen äidinkieliperfektionisti
[/] Rakastan urheilua
[/] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
[x] Kokkaan hyvin
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[x] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[x] Osaan ampua aseella
[x] Olen rakastunut rakkauteen (<3)
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[x!] Nauran omille vitseilleni
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[/] Uskon kummituksiin
[ ] Olen internetissä 24/7
[x] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[ ] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[x] Kutian erittäin helposti
[/] Rakastan valkosuklaata
[x] Pureskelen kynsiäni
[ ] Pelaan konsolipelejä
[x] Minulla on hyvä kasvomuisti
[ ] Minulla on hyvä nimimuisti
[ ] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[xxxxxxxx] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni

[Ei aihetta]Maanantai 28.04.2008 02:33

Kivempaa ku pitkiin aikoihin! :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.04.2008 20:50

Jotain outoa on todellakin tekeillä ;)

[Ei aihetta]Lauantai 26.04.2008 00:37

Hih hah, siivosimpas tämän lukaalini! Olin ahkera!

Matka oli jotenkin omituinen, meni toisaalta hirveen nopeasti ja toisaalta hitaasti. No ensin seittemän tuntia bussissa, sitten yö laivassa ja vielä melkein kuusi tuntia junassa niin menee kai siinä pää sekasi. Ja kun piti aina odottaa ja odottaa ja Tukholma on aika siisti paikka varsinkin neljän aikaan ruuhka-aikana kun bussikuski ajaa kuin joku mielipuoli ja mun tekis mieli sanoa sille että haluaisin kiitos päästä hengissä kotiin asti.

Kylläpä onkin kivaa olla pitkästä aikaa kotona.