IRC-Galleria

1. Yli 98 prosenttia tuomituista rikollisista harrastaa leivän syöntiä

2. Jopa puolet leipää syövien perheiden lapsista pärjää keskimääräistä huonommin älykkyyttä mittaavissa testeissä.

3. 1700-luvulla, kun suurin osa leivästä valmistettiin kotona, keskimääräinen elinajanodote oli alle 50 vuotta, lapsikuolleisuus oli huomattavan suurta, nykyistä suurempi osa synnytyksistä johti äidin kuolemaan ja erilaiset kulkutaudit aiheuttivat suurta tuhoa kokonaisissa kansakunnissa.

4. Yli 90 prosenttia kaikista rikoksista on tehty alle 24 tunnin kuluttua leivän syömisestä

5. Leipä valmistetaan "taikinaksi" kutsutusta aineesta. On todistettu, että jopa kilo taikinaa riittää tukehduttamaan hiiren. Normaali leivänsyöjäaikuinen kuluttaa tämän verran leipää alle kuukaudessa.

6. Primitiivisissä heimoyhteisöissä joissa ei syödä leipää erilaiset syövät, Alzheimerin ja Parkinsonin taudit sekä osteoporoosi ovat huomattavasti harvinaisempia kuin länsimaissa.

7. Leivän on todettu aiheuttavan voimakasta riippuvuutta. Koehenkilöt joille annettiin syötäväksi pelkkää vettä suorastaan rukoilivat leipää jo 24 tunnin kuluttua kokeen aloittamisesta.

8. Leipä toimii usein "porttiruokana" vahvempiin aineisiin. Leivän syönti johtaa useimmilla käyttäjillä ennemmin tai myöhemmin voin, hillon, juuston tai jopa leikkeleiden käyttöön.

9. Vastasyntyneet lapset voivat tukehtua leipään

10. Leivät paistetaan yli 200 Celsius-asteen lämpötilassa. Normaali terve aikuinen menehtyy tällaiselle lämpötilalle altistettuna muutamassa minuutissa.

11. Useimmat leivänsyöjät eivät pysty erottamaan todellisia tieteellisiä faktoja erilaisten joutavien tilastotietojen vääristelystä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.