IRC-Galleria

Tänään alkaa ansaittu palkintomatka Newcastleen. Pet Shop Boys konsertoi Newcastlen satamateollisuusalueella Battleship Potemkin -mykkäfilmille tehdyn soundtrackin merkeissä. Spektaakkeli tulee varmaan olemaan aika upea, kun sinfoniaorkesteri tykittää PSB:n elektrobiittien tahtiin. 14000 ihmistä on todistamassa tapahtumaa. Aikamoista. Tapahtuman jälkeen majoitumme paikallisen pariskunnan luona muutaman päivän ajan. Kaikki ovet ovatkin avoinna, eikä konsertin lisäksi ole muita suunnitelmia. Jos satut pyörimään Newcastlessa tuolloin (1.5. - 4.5.), tule morjeztamaan!

Wish me "lycka till".

...joten älä mua enää kirveelläsi sohi.

Ja niin koitti se päivä, kun siviilipalvelus päättyi.

Edessä rankkaakin antoisampi loma. Sen jälkeen ahkeruutta pursuava työjatkumo oman yritykseni parissa. Töitä on paljon, mutta silti vähän jänskättää, että saako niistä korvauksen ajoissa. Kyllä saa. Kaikki onnistuu.

Ja sitten säätämään matkan parissa->

On taas se aika elämästä, kun Netura pystyttää toimiston. Tervetuloa vierailemaan luonamme Tiimiakatemian yrityshautomossa, Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Turbiinitalon toisessa kerroksessa, osoitteessa Piippukatu 3. Lutakon alueella siis se hervottoman korkea piippu (johdattelee huononäköisimmätkin oikeaan paikkaan).

Nyt puuttuu enää työkone, näyttökin on jo melkein ostettu. Meille saa lahjoittaa tulostimen ja kannettavan, sekä ohjelmia (toinen Adobe Creative Suite CS2, kiitos).

Kyl tää täst', vaikka asioita on hoidettavana joka suuntaan.

Niin se vaan on, että enää kahdeksan työpäivää siviilipalvelusta jäljellä. Ajallisesti tämä venyy kahden viikon jaksolle. Sitten onkin kaikenlaisia muutoksia edessä:

- Muutto Heidin kanssa yhteiseen asuntoon
- Muutto päivätyöstä yrittäjyyteen
- Muutto sivariudesta opiskelijuuteen

Kaikista näistä muutoksista tulee ylimääräistä tekemistä, joka tulee hoitaa hyvin lyhyen ajanjakson sisällä. Noh, onhan näistä jutuista ennenkin selvitty.

On se vaan jännä juttu, että kun uskoo tulevaisuuteensa, se alkaa vaan rakentumaan ihan itsestään. Tänä keväänä en tiennyt riittääkö minulle tarpeeksi töitä. Nyt näyttää siltä, että töitä alkaa olla liikaakin. Vahvalla uskolla tuntuu pääsevän pitkälle. Epäilin kyllä ajoittain onnistumista, halusin turvautua opintotukeen, mutta nyt en ole enää niin varma haluanko opintojen rasitetta tämän kaiken lisäksi. Toisaalta Tiimiakatemialla opiskelu on kaikkea muuta kuin rasitetta yritystoiminnalle, se tuo pikemminkin liikkuvuutta, heijastuspintaa, tuoreita ideoita ja verkoston sisällä kiipeilyä. Kaiken tämän kiireen ja rasituksen keskellä tuntuu vakaalta ja edistykselliseltä.

Voihan voi. Mitenköhän tässä vielä käy. Duunitarjouksia pukkaa monelta suunnalta, ja energiaa olis viimein myös esseiden kirjoittamiseen ja opiskeluun. Fiilikset on ristiriitaiset, kuten tämän asian suhteen aiemminkin - raha puhuu isoin sanoin, että nyt tarttis tehdä töitä. Töiden tekeminen taas vie opiskelusta kauemmas. Toisaalta ei olisi varaa kieltäytyä yhdestäkään työtarjouksesta, koska rahatilanne tulee olemaan kesällä tiukka, ellei nyt tee jotain asian eteen. Siviilipalveluskin pitäisi jossain välissä tehdä loppuun. No, onneksi on enää 29 päivää jäljellä ja siitäkin varsinaisia työpäiviä vain 20. Pitäisi alkaa jo siirtyä elämään kaupungintalon ulkopuolella.

On siis luvassa opiskelujen suunnittelua, omien töiden tekemistä (ah, että kuulostaa hyvältä) sekä lukemista ja kirjoittamista. Jossain välissä myös vapaa-aikaa ja matkustelua. Kaikki tämä vaikuttaa melko kivalta, vaikka onkin helvetillisen haastavaa. Uskon, että kaikille oikeasti tärkeille asioille löytyy aika ja paikka. Esimerkiksi parisuhde on sellainen asia, että se osaa vaatia aikansa. Oikeastaan kaikkien tehtävien asioiden pitäisi olla tämän kaltaisia...että mitään ei olisi epäluontevaa tehdä, tai että se tuntuisi pakolta.

Olisko kellään ideoita missä olis hyviä tippukiviluolia? Kokemuksia komeista luolista ylipäänsä?

Tässä hetkessä ilahduttaa ainaisen matkailunhalun kerrostuminen konkreettiseksi teoksi: lähdemme Heediotin kanssa 29.4. Newcastleen katsomaan Pet Shop Boysin ilmaiskonserttia (1.5.). Pakko mennä. Majoitusvinkit ovat tervetulleita.

TJ43.

Olen nähnyt paljon hienoja työyhteisöjä. Olen nähnyt, kuinka asiat toimivat omalla painollaan - ilman työtuntien seurantaa tai esimiestason painostusta. Painostus luo ainoastaan kapinaa ja sydämettömiä tuloksia. Seurannan, rutiinien ja kaavojen alla työntekijöistä tulee tehtaan koneita, jotka menevät lopulta epäkuntoon samanlaisena toistuvan liikkeen ansiosta. Yksilöistä tulee elämän suorittajia, annettujen tehtävien tappajia. Viikon päätteeksi konetta täytyy huoltaa upottamalla se huumausaineeseen, jotta se kestäisi taas seuraavan viikon turruttavuuden.

Tätä vastaan taistelen kaikin voimin. Ehkä typerästikin kapinoiden, turhankin itsekkäästi toimien. Toisaalta ihmisellä on vain itsensä - elämää ei voi elää kenellekään muulle kuin itselleen. Voisin syyttää järjestelmää tai tuntea huonoa omatuntoa töiden laiminlyönnistä, mutta mieluummin otan kaiken irti tästä hetkestä ja nautiskelen.

Ei kenenkään tarvitsisi joutua asentamaan silmiä takaraivoon vain voidakseen helpommin toteuttaa luontaista itseään.

Voihan paska. Saankohan koskaan niskastani enää sellaista otetta, että onnistuisin olemaan ajoissa töissä... tuskin. No enää 62 heräämistä jäljellä. Sitten voin olla hyvällä omatunnolla myöhässä ja tehdä työt silloin kun niiden aika on oikeasti. Yrittäjyyden riemu ja kirous.

Kaikki menee nyt onnellisesti päin helvettiä, nyt entistä lujempaa! Mukavaa. En siis sekoile mitenkään harmillisesti, vaan elän vauhdikkaasti. Valokuvatkin onnistuivat eilen niin mainiosti, että perhana.

Viime viikkoon on mahdutettu ainakin vuosi. Muistan erityisesti viime elokuun. Silloin oli mukavaa. Elokuu taisi olla sunnuntaina.

Tajusin, että olen elänyt helvetin onnellisen elämän. Kaikki on sujunut mainiosti. Kiitos äippä ja iskä, että teitte jotain oikein. Tai sitten mä vaan olin alusta saakka tuomittu onnistumaan. Olen oikeastaan täydellinen ihminen. Saa olla aika hyvä, että voi pistää paremmaksi. Toivottavasti tätä ei oteta liian vakavasti, mutta musta tuntuu, ettei mulla ole mitään valittamista. Täydellinen elämä on mahdollista saavuttaa pelkällä suhtautumisella. En tiedä onko siihen edes muuta keinoa.

"Miksi emme voisi suoda toisillemme onnea" sanoo hra Ylppö. Tätä voisi kysyä jokainen rakkauttaan epäilevä itseltään.

Tämä on taas sitä aikaa, kun kaikki rakkauslaulut puhuvat suoraan minulle.