Alan pitää tätä kuhan vaa kerkeen käydä kirjottelemas.
Tänään on siis juuri se päivä jolloin juuri se loppu josta juuri tää kaikki alko... Maanantai aamu siis ja kaikki menee päin persettä, vaan vapina ja krapula puuttuu :)
Oon sinkku, vaik ei se ajatus viel hirveest kutkuta. Aika sekavin fiiliksin koska taisin kuitenki aika paljon rakastaa mutta mitään ei saa vaa koska itse niin haluais. Oltiin yhdessä 2 vuotta ja 2 kuukautta ja 18 päivää... tuntuu etten taida saada koskaan mitään kestämään. Ehkä ei oo tarkotuskaan vaikka eihän meitä oo luotu yksin elämään. Tällä hetkellä mun pitäisi tuntea jotain tai pystyä ees purkamaan omii ajatuksii ku tuntee itse syylisyyttä vaik järki sanoo ihan muuta, oisko tää sit ollu vaa omaa tyhmyyttä vai surkea kahden ihmisen kauppa. Tänään pitäis viel lähtee inttiikin. Koitin silloin selittää ettei oo järkee tehdä näin, ettei mikään kestä tälläistä näin.. itse lähdin armeaan, toinen lähti au pairiks hollantii :) miks ees jäin elättelee toiveita. Miks kiinostun vaa pilvilinnan rakentajiin?? Onks nykyään ees naisia jotka asettas joskus mut omien halujen rinnalle.. heh voi kyynel.
no perjantaina varmaan täst jatkan.. ehkä ajatukset on ees vähän mukavempii...
terveisin -casper- the friendly ghost