IRC-Galleria

äkillisen makeannälän iskettyä sunnuntai-iltapäivänä päätin lähteä talsimaan kohti kylämme ainoaa kauppaa, kaiharin kyläkauppaa. sade yllätti juuri, kun olin poistunut opiston alueelta, ja ehdin jo katua päätöstäni, mutta onneksi olin sentään ottanut sateenvarjon mukaani.

ylös alas ylös kuljin pitkin kylän raittia ja satunnaiset autot ohittelivat minut silloin tällöin. muita kävelijöitä ei näkynyt, lukuun ottamatta toista opistolaista, joka talsi vastaan sateesta märkänä.

siinä kävellessäni minut valtasi kumma tunne. olen asunut espoossa koko elämäni, enkä ole koskaan edes pohtinut mahdollisuutta maaseudulla asumisesta. päin vastoin olen haaveillut helsinkiin muutosta siitä asti kun sain äidiltäni luvan matkustaa sinne bussilla omin päin. kaiharin tien kaltaista kylänraittia en ole kävellyt sitten lapsuuteni, kun lähdin mökiltä äidin kanssa katsomaan kotieläimiä läheiselle maatilalle.

käveleminen oli mukavaa! äkkiä olin umpirakastunut tähän hiljaiseen maalaiskylään. olen edelleen täysin kaupunki-ihminen, mutta nyt tajuan, etteivät muutkaan vaihtoehdot mahdottomia ole. ehkä elämäni olisi onnellisempaakin, jos olisin kasvanut pienessä maalaiskylässä. erilaista se ainakin olisi. ehkä muutan takaisin tänne sitten eläkepäivinäni ja kävelen joka päivä kaiharin kaupalle silkasta kyläraittia kävelemisen riemusta!