Olen yksin kotona. Hui. No ei oikeesti pelota. Söin suklaata mutta se ei oikein maistunut millekään :O Nyt syön tikkaria, eikä sekään vissii oikein maistu miltään. Ehkä olen tulossa kipeäksi.
LAinasin kirjastosta kirjoja ennen lomalle lähtöä.. Mutta nyt ne kaikki on luettu. Hoh hoijaa. Huomenna takaisin, pääsen lainaamaan lisää kirjoja. Ennen juhannusta toivoin että olisi jo maanantai mutta nyt toivon että olisi perjantai, tai ehkä ensi maanantai. En jaksa odottaa pääsykokeiden tuloksia. :|
Kun istuin eilen sängyllä niin yhtäkkiä alkoi väsyttää ja meninkin makaamaan sänkyyn. Olin unohtanut että mulla oli selkäni takana kaksi kynätelinettä ja yhdessä oli sellainen terä jolla piirretään nestemäisellä tussilla. Mun pää meni siihen terään ja terä jäi roikkumaan mun päänahkaan. Sitten ihmettelin vähän aikaa että mitä tapahtui.
nyt olen yksin ja mulla on tylsää. Pitäisi kohta tehdä ruokaa tai jotain.
Kiva kun kävin taas lappeenrannassa niin kuulin että olen laihtunut. Oikeasti en ole. Viimeksi olin vähän ennen muuttoa kuulemma lihonut, vaikka en oikeasti ollut :D No vaatteet hämää...