IRC-Galleria

Timo Rautiainen: OutolintuMaanantai 25.08.2008 01:46

Jollei kohta ala sataa rahaa kaatamalla
Taitaa tämän pojan koti olla taivasalla
Ellen sitten palaa sinne synnyinmökin nurkkiin
Luonnettani laveaa kätke kukkapurkkiin
Huusin hurjaa lähtöäni läpi koko läänin
Vuoden päästä palasin jo aivan vähin äänin
Kunnes jälleen aloin jonkun pirun piehtaroinnin
Niiden töiden myötä nimeen sain sen huonon soinnin

Kaikki hyvä, mikä voisi ahdingossa auttaa
Kurkusta on alas mennyt Koillismaitten kautta
Jätti mulle metsämaita mielin määrin vaari
Mutta nyt on juotu joka ikinenkin aari
Olen tehnyt synnit, joita kirkkokansa kaihtaa
Yhtä usein kuin se kansa pyhäpaidat vaihtaa
Niiden päälle olen vielä tehnyt pari uutta
Siksi tuskin koskaan saanen armon tilaisuutta

refren':
Piruko mun kiesini suunnat ties?
Ilo meitä elättää
Suuret surut selättää
Mitä kenellekin jää?
Minä olen outolintu
Kieroon kasvaneesta puusta lehahdan
Kun perään ammutaan

Lehtimetsän siimeksestä katsellut oon puuta
Jonka juureen haudata voi lihaa sekä luuta
Jotta edes kaunis muistomerkki musta jäisi
Jollen huomispäivän tullen enää hengittäisi

[Ei aihetta]Perjantai 22.08.2008 01:43

Oletko?

1. Suudellut kauemmin kuin 3 minuuttia?
juu

2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä?
miksen olisi?

3. Suudellut elokuvissa?
en

4. Tappanut hämähäkin?
:D

5. Ollut rakastunut?
kyllä

6. Ollut suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
toki

7. Ajanut ylinopeutta?
liian usein

8. Maalannut huoneesi?
juu :)

9. Tanssinut peilin edessä?
;) jeah

11. Varastanut rahaa kaveriltasi?
njiet

12. Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
joo, not very big deal

13. Ollut nyrkkitappelussa?
joo..

14. Karannut kotoasi?
en tosissaan

15. Suudellut tuntemattoman kanssa?
joo

16. Lähtenyt kotoasi, ilman, että kerrot vanhemmillesi?
kyllä

17. Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
en tietenkään ;) en varsinkaan maanantaina

18. Nähnyt jonkun kuolevan?
oon nähny monesti kun ihminen on tehnyt kuolemaa ihan viime metreillä, mut en oo nähny koskaan ihan kuolon hetkee

19. Ollut lentokoneessa?
kyl

20. Suudellut valokuvaa?
:'D niin

21. Nukkunut kolmeen saakka?
kevyesti meni teini-vuosina. viiteen nukkunu useesti, hih.

22. Maannut selälläsi ja katsellut pilvien lipuvan ylläsi?
joo :) ihanaa<3

23. Tehnyt lumienkeliä?
juu :)

24. Ollut naamiaisissa?
joo, viimeks vappuna

25. Huijannut pelissä?
liian useesti

26. Ollut yksinäinen?
toisinaan

27. Nukahtanut töissä/koulussa?
molemmissa. koulussa liian usein.

28. Tuntenut maanjäristyksen?
njiet

29. Koskettanut käärmettä?
juups

30. Kävellyt/ajanut päin punaisia?
kävelen jatkuvasti päin punaisia. elämäs täytyy olla jännitystä ;D

31. Ollut jälki-istunnossa?
joo

32. Inhonnut omaa ulkonäköäsi?
joo

33. Todistanut rikoksen?
kyl

34. Eksynyt?
joskus mut en koskaan kyl ainakaan vakavemmin

37. Laulanut karaokea?
joo :'D

38. Tehnyt jotain, mistä vannoit ettet tekisi?
useasti

39. Nauranut niin, että juoma tuli nenästäsi?
en

40. Metsästänyt lumihiutaleita kielelläsi?
juuh, pieniä iloja talvessa

41. Suudellut vesisateessa?
juu

42. Laulanut suihkussa?
joskus

43. Nähnyt unta, että menet naimisiin?
joo :D

44. Leikkinyt meneväsi naimisiin?
lapsena

45. Laittanut kielesi rautapaaluun talvella?
en, en ollu tyhmä lapsi.

46. Mennyt kouluun puolialasti?
no en

47. Istunut katolla?
oi , kyllä<3

48. Matkinut kanaa?
jeah

49. Kuullut tuntemattomalta olevasi hyvännäköinen?
jeah

50. Rikkonut luitasi?
en koskaan

51. Huvitutko helposti?
yleensä joo

52. Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
toki

53. Luntannut kokeissa?
joo

54. Menettänyt muistisi ryypätessä?
melkein aina

55. Tehnyt kepposia?
JOO :)

56. Mennyt myöhässä elokuviin?
jep

57. *sensuroitu*

58. Jäänyt luokalle?
en

59. Tukehtunut johonkin, jota sinun ei olisi pitänyt laittaa suuhun?
en

60. Soittanut jotakin soitinta yli 10 tuntia?
suuta ;)

61. Juhlinut Itsenäisyyspäivää?
juu

62. Tuntenut olevasi joku toinen?
njiet

63. Halunnut juosta pakoon?
joo

64. Juossut pakoon?
kyl

65. Jättänyt menemättä jälki-istuntoon?
en

66. Saanut vanhempasi itkemään?
joo

67. Itkenyt jonkun vuoksi?
useesti

69. Omistanut koiraa?
joo

70. Omistanut jonkin soittimen?
nokkahuilun

71. Ollut bändissä?
en :D

72. Juonut 25 lasia soodaa päivän aikana?
en..

73. Rikkonut cd:n?
joo

74. Ampunut aseella?
joo, mä oon maalta

75. Päivystänyt galtsussa yli 5 tuntia?
en

76. Antanut rahaa kerjäläisille?
juu

77. Ollut tekemisissä poliisin kanssa?
joo, mut poliisit on kivoi silti.

78. Ajatellut, mitä ihmiset puhuvat hautajaisissasi?
joskus :D

79. Ollut lähellä kuolemaa?
en

80. Tehnyt mitään laitonta?
joo, on sitä jotain tullu tehtyy

MUITA

81. Onko sinulla ollut tunteita ihmistä kohtaan, joka ei ole tuntenut samoin?
joo

82. Ovatko vanhempasi eronneet vai naimisissa?
avoliitossa

85. Mitä koruja käytät?
jtn kaulakoruu yleensä (puinen ristikoru tai simpukan kuorista tehtyy kukka-koruu)

86. Syötkö?
no en tietenkään, yyh.

87. Meikkiä?
useesti

88. Puhelin?
pakollinen paha

89. Menisitkö ikinä plastiikkakirurgille?
joo, rintojen pienennykseen.

90. Myöntäisitkö ikinä olleesi kauneusleikkauksessa?
miksen. koskaan ei pidä hävetä jos jotain on tehny.

91. Lähtisitkö ikinä ulos pukeutuneena vastakkaiseksi sukupuoleksi?
huvikseni voisin vaikka lähteekkin.

92. Mitä sinulla on ylläsi sängyssä?
pyjamahousut ja paita

93. Saatko pyöritettyä kieltäsi?
joo

94. Nypitkö kulmakarvasi?
pakko

95. Abortti?
vastaan

96. Hiusten väri?
vaihtuu liian usein. tällä hetkellä jtn ruskeen tapaista?

97. Kuorsaatko?
en, onneks

98. Nukutko pehmolelujen kanssa?
en :D

99. Lontooseen, caribialle vai Nykiin?
caribia<3 (jos kerta jamaicalle ei pääse ;) )

100. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit ensimmäisenä?
varaisin lennot ulkomaille perheelle ja parille kaverille ja si ilmottaisin niille :)

101. Kultaa vai hopeaa?
hopee, mut on kultakin jees

102. Hampurilainen vai hot dog?
hamppis

103. Jos voisit valita vain yhden ruokalajin, mitä söisit loppuelämäsi, mitä se olisi?
makaronii ja jauhelihaa :D

104. Ranta, kaupunki vai maaseutu?
ranta maadeudulla

105. Ketä kosketit viimeksi?
itteeni varmasti

106. Missä syöt?
kotona, koulus jne

107. Koska viimeksi itkit?
ei muista. viikonloppuna?

108. Oletko rakastanut jotakuta niin paljon, että olet itkenyt hänen vuoksi?
jep

109. Rullaatko spaghetin haarukan ympärille vai katkotko sen?
katkon ja rullaan

110. Puhutko unissasi?
en ainakaan pahasti

111. Ranta vai uima-allas?
uima-allas

112. Saatko silmäsi ristiin?
juu

113. Lempibiisi tällä hetkellä?
hmm..no man's bandiltä suojelusenkeli tai lumina polariksen raato

114. Ikkuna- vai käytäväpaikka?
Ikkuna

115. Oletko ikinä tavannut kuuluisaa bändiä/laulajaa/näyttelijää?
juu

116. Onko sinulla ikinä mielestäsi ollut täysin onnistunutta suhdetta?
ei,ei

117. Oletko kauan suihkussa?
joo

118. Kakkua vai jäätelöä?
jätskii<3

119. Missä haluaisit olla nyt?
ulkomailla.. sinne mä aina halajan 24/7..huoh..

120. Oletko ikinä särkenyt kenenkään sydäntä?
olen

121. Saanut sormusta?
juu

122. Pisin parisuhde?
4kk

123. Viimeisin lahja jonka sait?
- öö..paha. kaljapullo xD oh shit.

124. Viimeisin urheilulaji jota harrastit?
show-tanssi

125. Mihin kulutat paljon rahaa?
vuokra, eläminen, laskut, auto

126. Missä asut?
Tampere, kohta kurus

127. Koulutus?
yo, kohta lähihoitaja ja si viel täytys joku ammatti hommii

128. Viimeisimmät häät?
päivi ja jari

129. Paras pikaruokala?
liian monii hyvii<3

130. Missä työskentelet?
en missään. koulussa oon.

131. Osaatko laittaa ruokaa?
jotenkin joo.

132. Mitä ruokaa inhoat?
hernekeittoo ja silakka-hössötyksii

133. Osaatko laulaa?
kovaa ja nuotin vierestä

134. Viimeisin keikka?
nightwish, dingo, twisted sister

135. Paras alkoholiton juoma?
kahvi, maito, fanta, fanta wildberries

136. Paras alkoholillinen juoma?
lonkero

137. Tämän hetkinen ihastuksesi?
ei oo, eikä toivottavasti tuu

138. Tämän hetkinen mielialasi?
väsy, haikee

139. Kuka sai sinut viimeksi suuttumaan?
naapurit

140. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
fanny joka dataa tos vieres

141. Mikä kaduttaa?
monikin

142. Kenelle lähetit viimeksi tekstarin?
öö..fannylle :D

143. Kenelle viimeksi sanoit rakastavasi häntä?
hmm..jollekki kaverille?

144. Kuka viimeksi sanoi rakastavansa sinua?
joku kaveri varmaan?

145. Minkä elokuvan näit viimeksi?
klik

146. Asutko vanhempiesi kanssa?
en

147. Kenen kanssa keskustelit viimeksi ja mitä asia koski?
fannyn noin minsa sitten et mikäs oli se leffa joka tos katteltiin joku pvä sitten

149. Oletko koskaan ollut ilman alushousuja?
daa.

150. Paitasi väri?
musta

151. Onko sinulla ollut yhden illan juttuja?
on

152. Oletko ollut rannalla yöllä?
joo, valvonu yön läpi

153. Hyvä neuvo retkelle?
hymyy matkalle

154. Oletko huonoa seuraa?
en :)

155. Viimeisin kuulemasi laulu?
jotain hempeetä tos Fannyn kannettavasta tulee

156. Käytätkö silmälaseja?
joskus ja jouluna. ajaessa.

157. Viimeisin asia, jonka joku sinulle osti?
ööh..ei muista.

158. Seuraava keikka jonne aiot?
ristirokis on monii lauantain esiintyys..vip, tera jne..

159. Pidätkö tanssimisesta?
juu

160. Viimeisin baari jossa olit?
Kurun rafla

161. Missä olit kolme tuntia sitten?
kaupassa

162. Oletko valvonut koko yötä?
useesti

163. Ketä aiot seuraavaksi suudella?
jaa-a :D

164. Viimeisin muisto?
jaa-a

165. Suihku vai sauna?
suihku

166. Milloin viimeksi juoksit?
tänään koulus jtn juoksin?

167. Onko farkuissasi reikiä?
on

168. Milloin viimeksi näit ihmisen josta olet kiinnostunut?
joku aika sitten ;)

169. Nukutko kahdeksan tuntia yössä?
en,ei oo aikaa moiseen

170. Ottaisitko exäsi takaisin?
en

171. Kuka viimeksi kouraisi takapuoltasi?
hmm :D

172. Omistatko Converset?
omistaisinkin

173. Syötkö taikinaa?
en

174. Voisitko elää ilman tietokonetta?
en :'D

175. Pukisitko poika-/tyttöystäväsi vaatteita?
jtn huppareita joo

176. Mitä teet huomenna?
maalle, maalle<3

178. Onko sinulla astianpesukonetta?
joo :) ei selviäis ilman sitä

179. Selviäisitkö vankilassa?
todellaki

180. Unelma-autosi?
joku vanha ameriikan rauta<3

181. Kuka/ketkä merkitsevät eniten sinulle?
ystävät, perhe, suku

182. Monetko kengät omistat?
aika monet

183. Mitä söit viimeksi?
tortilla sipsei

184. Mikä on toinen nimesi?
Ulla Maria

185. Pidätkö sushista?
en tiijä kun en oo maistanu

186. Leikkautatko hiuksesi joka kuukausi?
en :D

187. Onko kukaan muuttanut elämääsi?
jokainen ihminen joka tulee lähelle, muuttaa aina jollain tapaa.

diipadaapaTiistai 19.08.2008 20:02

1. Aloitetaan positiivisesti. Kehu itseäsi yhdellä lauseella.
boheemi persoona pilke silmä kulmassa

2. Mikä on/oli tämän päivän kohokohta?
ku koulu loppu tän päivän osalta

3. Mitä meinaat tehdä seuraavalla lomallasi?
koskaha mulla on seuraava loma? no en ainakaan mee töihin silloin :)

4. Mitä luulet että äitisi sanoisi, jos kertoisit hänelle värjääväsi hiuksesi kirkkaan vihreiksi?
toivoisi että enkö voisi blondata hiuksiini ku ne sopis mulle niiiiin hyvin

5. Miksi on hyvä että on paljon erilaisia ihmisiä?
ettei kaikki oo tusina teinei samoine kiinnostuksineen jne

6. Mikä biisi soi nyt? Jos ei soi mikään, niin mikä oli viimeisin biisi minkä kuulit?
ööp..joku randomi media playerista...tais olla joku rauhallinen biisi

7. Oletko koskaan tehnyt muiden kiusaksi näitä ajankuluttajia?
en :D

8. Kenen kanssa juttelit viimeks galleriassa?
petran

9. Sano hänestä ainakin yksi hyvä piirre.
rehellinen ja ystävällinen

10. Mitä tekisit jos yhtäkkiä heräisit 30-vuotiaan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen vierestä?
:D niin, riippuu miltä se näyttää ;D

11. Kumpi on parempaa Jenkki vai Airwaves?
jenkki

12. Minkä näistä ottaisit mieluiten nyt? 1 000 000 euroa, kestävän rakkauden vai ystävillesi loppu elämäksi onnellisen elämän.
kestävä rakkaus

13. Oletko koskaan laskenut painoindeksiäsi?
pari kertaa koulun puitteissa

14. Jos olet, paljon tuli tulokseks?
ei muista :'D

15. Onko sinulla omaa kameraa?
juuh :)

16. Jos on, montako kuvaa siinä on tällä hetkellä?
ehkä 10 ku juuri tyhjäsin sen

17. Suuttuisitko jos äitisi olisi antanut lempi paitasi köyhälle lapselle jolla ei ollut ollenkaan vaatteita?
en jos se kertois mihin se on sen antanu

18. Juoruiletko koskaan?
valitettavasti :/

19. Olisitko valmis menemään naimisiin ja viettämään loppu elämäsi jonkun kanssa jota et rakasta jos Afrikan köyhät lapset saisivat joka päivä lasillisen puhdasta vettä ja yhden sämpylän, jonka välissä olisi paljon vihanneksia?
harkitsisin.

20. Minkä merkkinen kännykkä sinulla on?
Nokia

21. Haluaisitko uuden? Minkä merkkisen?
haluan. jonkun musa puhelimen tms

22. Mikä liittymä sinulla on kännykässä?
sonera

23. Kuinka suuri puhelinlasku odottaa sinua/vanhempiasi/muita maksajia kuun lopussa?
n. 50e :/

24. Osaatko mielestäsi laulaa?
en :D mut laulan silti >:D

25. Sano joku kaunis biisi?
NMB: suojelusenkeli

26. Milloin ja mitä ruokaa olet viimeksi laittanut itse? (sitä ei lasketa ruuan laitoksi jos laitat ruuan mikroon ja lämmität)
jauhelihaa torttilloihin eilen :D tänää pitäs tehä sienikastikketta jne

27. Oletko koskaan jättänyt kaupan seinälle ilmoitusta?
njiet

28. Jos olet, mitä siinä luki?


29. Oletko tavannut yhtään nettikavereita irl?
oon

30. Jos olet, montako?
yhden tai kaks

31. Montako nykyistä nettikaveriasi voisit tavata irl? Sano nimet.
ei mul oo nettikavereita :D

32. Mitä kaikkea sängystäsi löytyy?
normit setit, pari ylimääräistä tyynyy ja kasa vaatteita ku aamul mikään ei tuntunu hyvältä

33. Voisitko mennä alusvaatemuotinäytökseen esiintymään ja nolaamaan itsesi tahallasi kaatumalla lavan päässä valokuvaajien edessä, jos saisit sen jälkeen 1 000 000 euroa?
juu

34. Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
Suomi on jees, mut ulkomailla haluun elää

kesä 2008Tiistai 19.08.2008 19:43

KESÄ 2008

IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - niin. aika monenkin kaa, vaihtelevasti
2. Keiden kanssa parhaat kesämuistot? - hmm..elisa, teija ja lomakodin väki
3. Tapasitko uusia? - aina.
4. Riitelitkö usein? - yllättävän vähän
5. Ihastuitko/rakastuitko? - jeah
6. Petyitkö ihmisiin? - joo
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - todellakin
8. Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - en usko :D

ITSE
1. Mitkä asiat kesässä olivat tärkeintä? - rentoutuminen ja autolla ajelu
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten - kai sitä kokemukset aina muuttaa ihmistä, olen ehkä enempi oma itseni
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - jeah
4. Oletko oppinut uutta? - joo:)
5. Kadutko jotain? - kesää kaupungis ku oli vika lomakoti kesä ikinäkään</3
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - joo
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - joo, ois ollu kiva olla lomakodilla
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - no riippuu mistä roikkuu
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - ehkä parikin

MUISTOJA
1. Matkustelitko? - kyllä. tosin vain suomen sisällä
3. Kävitkö festareilla? - miljoonarockis
4. Jos et, mihin olisit tahtonut?-
5. Bileissä? - no joo
6. Mökillä? - juu
7. Rannalla? - pari kertaa kerkes käymään
8. Parhaat muistot? -vika ilta lomakodilla ja kesäjuhlat
9. Parhaat päivämäärät? - ääh, ei tälläsii
10. Paskimmat päivät? - plaahplaahplaah

MATERIALISTI
1. Shoppailitko usein? - heinäkuulla jotain joo
2. Parhaat ostokset? - lävistys huuleen
3. Turhimmat ostokset? - yhdet farkut
4. Paras ruoka/juoma/jäätelö? - pizza tai kebu ranskiksilla/fanta ja maito/minttu

LOPUKSI
1. Oletko tyytyväinen tähän kesään? - joo
2. Oliko paras kesä? - ei
3. Jos ei, miksi? - huonot säät

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 15:18

mun pitäs valmistuu marraskuussa ja nyt kesän aikana oon tajunnu et oon väärällä alalla.
mä tarviin jotain paljon luovempaa. artisaani vois olla mun juttu :)

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 02:56

huomenna kihniölle nuortenleirille :)
ja reilun viikon päästä ristirockiin, aww<3
..sekä muutaman viikon päästä maalle pysyvämmin ;)

palajon on siis ohojelmaa.

huonoa seuraa(ko)Keskiviikko 13.08.2008 02:09

a) yli 45 huonoa seuraa
b) alle 15 ihminen vailla elämää

Oletko sinä koskaan?
- Polttanut tupakkaa
- Juonut alkoholia
- Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Suudellut samaa sukupuolta olevaa
- Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
- Suudellut vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Harrastanut seksiä
- Ostanut pornoa
- Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
- Katsonut pornoa
- Käyttäny huumeita
Yhteensä: 8

- Ottanut särkylääkkeitä yliannostuksen
- Valehdellut vanhemmillesi jotain pahaa
- Livahtanut ulos kotoa salaa
- Tehnyt jotain todella laitonta
- Valehdellut ystävällesi
- Viillellyt itseäsi tahallisesti
- Satuttanut toista ilman mitään erikoisempaa syytä
- Toivonut jonkun kuolevan oikeasti
- Syönyt jonkun muun lääkkeitä ilman lupaa
- Nähnyt jonkun kuolevan
Yhteensä: 9

- Harrastanut kimppaseksiä
- Ollut ulkona koko yön
- Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
- Käynyt terapeutilla
- Ollut katkaisuhoidossa
- Värjännyt hiuksesi useampaan otteeseen
- Kielisuudellut sinua vanhempaa
- Ollut auto-onnettomuudessa
- Käväissyt yökerhossa
- Käynyt baarissa
Yhteensä: 6

- Ollut bileissä
- Rikkonut peilin vaikka tiedät että siitä tulee epäonnea
- Juonut enemmän kuin kolme kaljaa
- Viettänyt lomaa ulkomailla
- Impannut jotain
- Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
- Leikkinyt käsiraudoilla
- Käyttänyt bändipaitoja
- Kuunnellut räppiä
- Omistanut michael jacksonin levyn
Yhteensä: 9

- Pukeutunut goottimaisesti
- Leikkinyt pissistä tai halunnut olla sellainen
- Halunnut olla punkkari
- Ollut ulkona alasti julkisella paikalla
- Varastanut jotain kaupasta
- Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
- Sammunut jonnekkin
- Pyörtynyt vakavin seurauksin
- Ihastunut naapuriin ja flirttaillut tämän kanssa
- Huomannut kun joku on livahtanut salaa huoneeseesi
Yhteensä: 6

- Mennyt jonnekkin paikkaan minne sinua on kielletty menemästä
- Ihastunut parhaaseen ystävääsi
- Rakastunut parhaan kaverisi poikaystävään tai tyttöystävään
- Ollut isossa konsertissa
- Haukkunut jotain toista huoraksi
- Menettänyt ajokortin
- Ollut haukuttavana huoraksi
- Rikkonut ikkunan
- Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
Yhteensä: 5

- Sanonut jonkun tummaihoisen olevan lempiräppärisi
- Katsonut k- 15 tai k-18 elokuvan
- Näyttänyt takapuolta jollekkin
- Lintsannut koulusta
- Ollut jossain leikkauksessa
- Haavoittunut vakavasti
- Joutunut oikeuteen
- Lähtenyt ravintolasta maksamatta
- Sytyttänyt tulipalon
- Valehdellut ikäsi
Yhteensä: 3

- Omistanut oman asunnon
- Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
- Pettänyt tyttöystävääsi tai poikaystävääsi
- Joutunut ongelmiin virkavallan kanssa
- Mennyt juttelemaan jollekin jota et tunne
- Halannut kadulla vastaan tulevaa
- Suudellut jotain kännissä
- Mennyt tuntemattoman kyytiin
- Ollut ahdisteltuna
Yhteensä: 7

- Tavannut jonkun jonka tapasit netissä ensimmäistä kertaa
- Istunut tietokoneella 12 tuntia putkeen
- Puhunut puhelimessa yli 4 tuntia
- Katsonut telkkaria väsyneenä
- Suudellut kaverisi tyttöystävää tai poikaystävää
- Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
- Ajanut autoa kännissä
- Haukkunut jotain ja kuullut siitä jälkeen päin
- Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
- Luntannut kokeessa
Yhteensä: 9

Total: 62.. hups.. :)

No mitä sitten?Maanantai 11.08.2008 03:33

Niin. Mitäpä sitten?!
Mutta joo..


Mulla onkin ehkä maailman hienoimmat rastat ikinä. Mä en luovu näistä koskaan. "Jamaica-girl". Niin parhautta ja niin mua<3 ettekä voi taasenkaan sanoa vastaan, hih ;)! Pitää vaan uskaltaa olla oma itsensä (ja rakastaa sekä tulla rakastetuksi juuri tällasena persoonana). ü

Ja lauantaina olinkin MILJOONA ROCKIS. Kuskina Karitalle, Sinille ja Reetalle. Aah, ihan huippu ilta. Niin hauskaa ja levotonta (mm.ostoskärryt on tunnetusti ihania ja monikäyttöisiä..)! Ja se Nightwishin keikka. Dude, that was hella awesome!! Fiilis vei mennessään ihan sata nolla ja olin niiiin myytyy naista jo heti sen jälkeen ku intro alko soimaan keikan alussa. Ja ihan loppuun asti olin niin myytyy ettei rajaa. Joten fanitin ääneni käheäksi ja käteni kipeäksi :)! <3
Eipä Dingon keikkakaan huono ollut ü<3 jo niin legenda muutenki ettei se voi vetää huonosti :)
Twisted Sisterin keikka meni jotenkin ohi, mut ei se mua haittaa :D! Ja kaikki esiintyjät ennen Dingoo missailtiin, mutta eipä siin ollu ketään kiinnostavia tapauksia :P

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 04:05

No niin, vihdoinkin kotona, melkein viikko tuli reissattua :) Ookkei, ei ihan, mut melkein. Sentään torstaista tiistaihin, tai oikeestaan keskiviikon puolelle meni x) Joo, kilometrejä kertyi. Liikaakin. Mut en mä voi sille mitään. Mä rakastan ajaa. Se on melkein elinehto mulle :) Siinä on vain jotain kun on auto alla ja tietä edessä jota pitkin saa ajaa. Määränpäänä mikä milloinkin tai välillä ihan vain tuntemattomuus. Se on vain sitä elämää. Reissaamista<3
Tässä äsken katselin huonettani, ja kelasin että vitsi, tästä on nyt tullut koti mulle. Huone on niin mun näkönen ja tää on tällänen turvapaikka kaikelta. Tiedä sit mikä muakin riivaa, että aina kun jostain paikasta on tulossa mulle koti, mun on muutettava eteenpäin. Joo, kyllä, olen siis muuttamassa. Taas, niinkuin muutamien voisin luulla ja tietävän sanovan kun kuulevat asiasta. Mutta nyt kokeillaan taas maaseudun rauhaa. Muutan asuttamaan vanhempien tyhjillään olevaa omakotitaloa Kuruun. Tiedän että aika veto kyseessä mutta..nyt on vain Kurun aika :)
Hmm..mielenkiintoista seikkailua taas odottaen..

"Nämä kadut ja pihat ei minua halaa
Ne katseensa kääntää vaieten
Kaupungin talot ja liikennevalot
Ne luotansa työntää halveksien
Kulkurin sielu ja koditon mieli
Ne minussa elää ja laulujaan laulaa
Maailman ääristä maailman äärin
Etsin vaan en milloinkaan löydä rauhaa

En minä sääliä kaipaa
En olalle taputtajaa
Itse minä peltoni raivaan
Ja odotan armahtajaa

Maan korvessa kulkevi kulkurin tie
Ja minä kuljen vaikken tiedä minne se vie
Auringon noususta auringon laskuun
Minä marssin ja jalkani satutan katuun
Yön sylissä itkuni itken
Yksinäisen miehen katkerimmat
Maan päältä ei minulle annettu paikkaa
Minä toivoni asetan korkeimpaan"
NMB: Kainin laulu

[Ei aihetta]Lauantai 02.08.2008 15:24

Meitsi on jälleen tien päällä..
ny eilen tuli käytyä keuruulla ja virroilla,
yöksi päädyin kihniölle.
Tänään voi päätyä minne vain :)

(Tätä tää mun elämä on kun on auto.
Koittakaakin pitää mua paikoillaan..)