Seuraavana kertana puolitoista minuuttia lähetykseen jännitys kasvaa ja livemeininki on suorastaan hurjaa. Taustalla kuuluu kovaa musiikkia. Äänivolyyminappia testaillaan ja nopeita taustatietoja kysellään. Siinä on muutama sekuntti aikaa kertoa tiiviisti ja nopeasti ymmärrettynä.
Musiikki soi taustalla. On niin keskittynyt että joka sanan, joka sävelen erottaa toisistaan.
Paineet kasvaa sitä mukaa kun musiikin volyymiä alennetaan ja siirtyy sulavasti juontoon.
Tyhjä ajatus...
Kysymys.
Ajatuksissa pyörii kiivaasti: mitä se kysyy? Nyt? nyt? ... NYT ??! ...
Mun hyvä ystävä aina kuuntelee autos musiikkia hiljaisemmal volyymil mut ku joku puhuu niin hän nostaa volyymiä, varsinki jos tulee kiinnostavaa ja tärkeetä asiaa.
Se on ihan ku ois lintsil vuoristoradas. Kun se kysymys alkaa tunne on ku se vaunu lähtee hiljaa ylös kohti taivasta. Näkee vaan sinisen, rauhallisen taivaan ehkä linnun lentävän ylitse. Se pelottaa. Tietämättömyys tulevasta.
Kysymys loppuu ja vaunu pysähtyy huipulla sekunniksi. Siellä korkealla sitä katsoo ympärilleen, kauas tulevaisuuteen.
Auta armias! Kun sä katsot alas.
Se hiljaisuus on jäätävää.
Sinä hetkenä kun tajuaa, että tuhannet ihmiset kuuntelee just sua.. tekee mieli huutaa APUA!
Valtava paniikki valtaa kehon ja tekee mieli katkaista puhelu. Paineet kohoaa, vauhtii kiihtyy.
O-ou! Here we go. Turn up the radio!