IRC-Galleria

Theme music: Matt Bianco - Get Out Of Your Lazy Bed http://www.youtube.com/watch?v=Ocsob26cvdA


"Ei kummituksia ole!" sanoi Hiiri ja telkesi ikkunat, lukitsi oven kaikki neljä lukkoa isolla rauta-avaimella, naulasin laudan postiluukun eteen ja tunki isoäidin vanhan untuvatyynyn savupiippuun.
"Ei varmaan" vastasi Possu "En ole koskaan nähnyt sellaista. Tosin elokuvassa sanottiin-"
"Ei niitä ole!" huusi Hiiri ja tunki nyrkkiä korvaansa. "Tuo imuri."
"Aijotko sinä siivota nyt?" kysyi Possu äimistyneenä.
"En" vastasi Hiiri "Näin televisiossa puolustauduttiin kummituksilta"
"Mutta eihän niitä ole."
"Hiljaa! Ei niitä olekkaan."
"No mitä sinä sitten teet?"
"Äiti sanoi, että jos uskoo johonki tarpeeksi se toetutuu. Siispä jos asian kääntää toisinpäin: Minä en usko kummituksiin joten niitä ei siis ole!" sanoi Hiiri silmät suurina kun hän hiipi hiirenaskelin hiirenhiljaa ympäri pientä hiirenkoloaan imurinvarsi vapisten kädessään kuin pyssy konsanaan.
"Hiiri?"
"Mitä!?" sähäti Hiiri.
"Sinä siis imuroit ei-kummituksia?"
Hiiri nyökkäsi.
"Onko siinä järkeä?"
Ulkona salamoi. Hiiri ei vastannut.
"Mutta miten sinä imuroit jos sinulla ei ole pölypussia?"
Hiiren metsästäjän silmät muuttuivat pedon katseesta epäilevän huolestuneiks. "Miten niin ei ole pölypussia? Missä ovat pölypussit jos eivät imurissa?"
Possu sorkki sorkallaan pientä ruohotuppoa lattialla ja sanoi "No kun minun oli..." Hiiren silmät laajenivat hiukan. Hän otti askeleen Possua kohti. "Mitä tarkoitat?" hän sanoi matalalla rottamaisella äänellä.
"No kun sinä olit vessassa suihkussa..." mutisi Possu nolona. Hiiri käveli lähemmäs. Hänen kasvoilleen oli vääntynyt epäuskon ilme ja hänen vasen alaluomensa nyki. "Niin?" Hiiri säräytti.
"No niin minä sitten" -hän piti tauon- "pökälöin pölypussiin."
Hiiren silmät leimahtivat. Hän heitti imurinvarren hiiteen ja hyökkäsi Possun kimppuun. Hän tarrasi Possun kolmannesta kaksoisleuasta ja työnsi hänet raivon vallassa ovea vasten.
"Sinä siis pökälöit meidän pölypusseihimme ja nyt imurimme on hyödytön? MIKSI ET MENNYT ULOS JOS OLI HÄTÄ!?" räyhäsi Hiiri.
"Nokun siellä satoi ja oli mutaista..."
"SINÄ OLET SIKA!"
"Minä olen Possu!" Possu surkutti.
"Etkö ymmärrä mitä tämä tarkoittaa? Millä me nyt puolustadumme? Sinä vaan syöt, nukut ja pökälöit pusseihin, sinusta ei ole mitään hyötyä! Sinä koidut vielä meidän kohtaloksemme! raivosi Hiiri. "Hukka meidät perii!"
"Ai Susi vai? Äläs nyt, Susi on ihan kiva. Eikä hän sitäpaitsi ole enää töissä verotoimistossa." totesi Possu.
Ulkona välähti salaman ja ukkonen jylisi. Valot Hiiren kolossa alkoivat välkkyä ja sammuivat äkisti. Kolossa oli pilkkopimeää.
"Hiiri minua pelottaa!" kuului kimittävä ääni.
"Kummituksia ei ole. Kummituksia ei ole." hoki Hiiri hysteerisesti nyrkkejään puristellen. "Kummituksia ei ole!"
Possu uikutti ja pyöri ympyrää peloissaan. "Mitä tuolla nurkassa on! Hiiri missä olet? Tuolla nurkassa on jotain. Tuolla, katso! KUMMITUS!" Possu rääkäisi.
Hiiri ponkaisi nyrkit ojossa kohti nurkkaa. Silmät hulluna kiiluen hän huusi "Kawabonga!" ja heittäytyi ninja-potkun saattamana kummituksen päälle. Kuului raju mäiskäys ja vahva pekonin haju levisi koloon. Nurkasta kuului pidätettyä murinaa. Possun alkoi peloissaan siirtyä lähemmäs rauta-avainta ja ovea. Hän nieleskeli hermostuneena.
"Taisin ihan kokonaan unohtaa viedä pölypussin roskiin."
Murina yltyi.
"Mutta ajattele aurinkoiselta kannalta, ainakaan se ei ollut kummitus! Hehe... Heh?"




******************************************KOMMENTOI***************************************

Hassu juttu et sen näkee ja kuulee joka paikassa. Hivuttanut itsensä alitajuntaan tärekeiden asioiden lokeroon. Sen on korva oppinu kuulemaan ja silmä oppinu nappaamaan. Hassua vaan, se tulee ikäänkuin huomaamatta. Ikäänkuin ois huoneessa jossa on telkkari kokoajan päällä; huone on sisustettu täyteen ja vieraita käy huoneesta ulos ja sisään, ovi käy ja hälinä vaihtelee. Tapahtu huoneessa mitä vaan telkkari on aina päällä ja aina kun sitä vähiten odottaa, sieltä iskee mainos aisteihin. Muut ajatukset häviää ja hoksaa telkkarin tosiaan olevan siinä ja siihen kiinnittää täyden huomion. Se ei aina ole huomion keskipiste, mutta se on aina päällä. Jopa silloin ku sitä ei ajattele ollenkaan. Muut asiat voi muuttua, mutta yksi asia pysyy vakiona ja se herättää huomiota säännöllisesti. Hassu juttu.
Ihana sitä on kattoo.

http://www.youtube.com/watch?v=iPLyuerQQN4&fmt=18



<<<<<<<<<<<<<<<<<<< In <<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>> Out >>>>>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<< In <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>> Lip >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<< Lips <<<<<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>>>>> Kiss >>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< Neck <<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Tongue >>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< Thong <<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> High >>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<<<<< Fuck <<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>>> Fast >>>>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<< Slow <<<<<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>> Scrach >>>>>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<< Breath <<<<<<<<<<<<<<<<<

>>>>>>>>>>>>>>>>> Yell >>>>>>>>>>>>>>>>>

<<<<<<<<<<<<<<<<<< Moan <<<<<<<<<<<<<<<

Nuori, 17 ja ½ vuotias, poika istuu selkä kyyrssä kallioseinämään nojaten. Alhaalla kaikuu joen voimakas kohina ja tuuli nostaa silloin tällöin pisarapilviä kielekkeen reunalle. Poika nojaa seinään joka on täynnä graffiteja ja kirjoituksia, runoutta. Hän korjaa punaisen lippiksensä asentoa, vetää taskustaan paperinpalan ja pyyhkii käsiään farkkuliiviinsä. Hän vetäisee kynän afrostaa ja alkaa kirjoittaa:
______________________________________________________________________________________

Rakkaat ystävät

Viimeiset 3 kuukautta ovat olleet elämäni ihmeellisimmät ja ihanimmat. Bomont on kääntynyt totaalisesti päälaelleen! "Tanssi ei oo rikos!" Nykyään ei tarvitse pelätä, että tulee Pamelan pamputtamaksi mikäli sattuu ottamaan pari cha cha askelta vahingossa. Jotenkin kaikki ovat vaan niin paljon aurinkoisempia kun ei tarvitse pelätä, että joku vahtisi jokaista liikettä. Liikkeistä puheenollen, en tiennyt, että Pastori Moore osaisi käyttää käsiään niinkuin hän teki viikko sitten! Eräs herra Criswell tuli kaupunkiimme etsimään Vi Moorea. Garvin neuvoi hänelle tien kirkkoon siinä ajatuksessa, että Pastori Moore voisi auttaa herra Criswellia. Viisi minuuttia siitä kun hän oli astunut kirkon ovista sisään, herra Criswell lensi isossa kaaressa Herrantalon pihalle silmäänsä pidellen. Garvin, Bickle ja minä räjähdimme nauruun ällistyksestä. Naurumme yltyi yltymistään kun Pastori More huikkasi meille: "Jumalan siunausta" ja käveli, olkiaan puistellen, takaisin kirkkon. Herra Criswell taisi nähdä melkein taivaan siinä mäjäyksessä!
Edistääkö tanssi rakkautta? Niin minä ainakin haluaisin uskoa. Ariel ja Ren löysivät toisensa, mitä kylillä sanotaan, tanssin vallankumouksessa, meidän Willard onnistui jollain ihmekonstilla muodostamaan lauseet jotka johtivat hänen ja Rustyn tanssiais-treffeihin ja sitten me. Pienen takaiskun jälkeen mekin hommattiin lyylit. Ainakin vähäksi aikaa. Tanssiaiset sujuivat mainiosti noin klo 23:30 asti. Dude "The Flame" Blast oli saanut juhlia edeltävänä päivänä postilähetyksen. Paketin sisällä oli ollut wiskipullo. Paketissa ei ollut lähettäjän nimeä ja sen kummempia ajattelematta hän otti pullon mukaan tanssiaisiin. Pullo oli varmaan Duden syntymäpäivälahja. Dude tosin oli itse jostainsyystä unohtanut merkkipäivänsä. (Myöhemmin selvisi, että pullon oli lähettänyt hänen kadoksissa ollut isänsä, Cowboy Bob, joka oli kuulemma yrittänyt jo pitkään ottaa yhteyttä poikaansa. Täytyy myöntää, että yhdennäköisyys on hämmentävä.) Meidän oli tarkoitus jakaa pullo poikien kanssa, mutta emme löytäneet Willardia mistään. Lähdimme poikien kanssa parkkipaikalle ja siellähän hän oli pikapinsa luona! Hän ja Rusty, eivät tosin etupenkillä vaan auton lavalla vilttien alla! En tiennyt, että Willard on niin akrobaattinen tai, että jollakin voi olla niin paljon kieltä. Päättelimme, että Willard ei tarvinnutkaan ryyppyä ja lähdimme rohkeina etsimään omia daamejamme. Sitten näin sen, Chuck Cranston, koulumme lintsaridiileri suuteli seuralaistani harrkikkansa päällä! Hänen öljyiset kätensä kähmivät lyyliäni joka puolelta. Se oli ällöttävää! Kahdet pakit kahden päivän sisällä, järkyttävää. Ensin Urleen ja sitten seuralaseni Susan White. No eipä siinä ollut paljon vaihtoehtoja. Odotimme poikien kanssa kunnes Chuck ja kavala Susan menivät sisään. Tarkastettuamme selustan ja puhkoimme Chuckin pyöränrenkaat! Tanssiaisten päätteeksi hän onnistui vielä murtamaan nilkkansa noustessaan pyörälleen. Kuului hirveä rysäys ja korkea kirkaisu. Sillä hetkellä tiesimme, että oikeudenmukainen Jumala josta Pastori Moore niin monesti on saarnannut on olemassa.
Wendy Jo ja Urleen tanssivat sydämensä kyllyydestä. Vaikutti siltä kuin he olisivat harjoitelleet tanssimista salaa, heidän pyrstönsä keikkuivat oikein mallikkaasti. Kuulin jopa muutaman tytön jupisevan jotain tanssinopetuksesta. Viimeisen tanssin alkaessa kaikki liukuivat pariensa luo ja astelivat tanssilattialle tanssimaan hitaita. Itse vetäydyin hieman allapäin sivummalle. Ja sitten näin sen; maailman kauneimman olennon. Hänen lila kajaalinsa toi esille pehmeät silmiät ja neonpinkit helmet pukivat häntä kuin kruununjalokivet konsanaan. Hän kimmelsi discopallon pyöriessä ja näytti maailman kauneimmalta tähdeltä valopilkkujen liukuessa hänen kasvoillaan. Hengitin syvään ja, sydän hullusti pomppien, lähdin Urleenia kohti pyytämään häntä tanssimaan. Hieman häpeissään hän katseli ympärilleen, mutta nyökkäsi silti. Tärisevin käsin talutin hänet lattialle ja aloimme tanssia kädet toistemme vyötäröllä. Tanssiessaan Arielin kanssa, Ren vinkkasi minulle silmää ja hymyili. Itse en pystyt hymyilemään. Olin kauhusta kankea, sydämeni tykytti, kuin suoni valmetajan ohimolla ja otsallani vilisi hikipisaroita. Discopallon loisteessa Urleen nosti katseensa ja tunsin pulssini kiihtyvän nopeammaksi kuin Rustyn puhe! Mitä Mamma teksi? Missä Mamma on kun häntä tarvittaisiin!? Miksei Pastori saarnaa oleellisista asioista niinkuin hitaitten tanssimisesta tyttöjen kanssa!? Silmäni nauliintuivat hänen vaalenapunaisiin huuliinsa jotka lipuivat lähemmäs ja lähemmäs. Yhdessä neonvärien-sinffonfonissessa-räjähdys-saagassa, tunsin kuinka suudelma voi huumata. Hetkessä jalkani hukkasivat lattian ja nousin tanssimaan pilville. Se oli ihana ilta.


Tanssiminen on ollut laillista nyt 3 kuukautta

~Reniä ja Arielia. Ilman heidän huimapäistä lain uudistus suunnitelmaa, Bomont ei olisi sitä mitä se nyt on. Kiitos Arielin sinnikkyyden ja Renin jääräpäisen luonteen ja vilpittömän tanssin palon vuoksi, kotikaupunkimme on nyt tanssin ja riemun kehto. He ovat edelleen hyvin onnellisesti yhdessä ja suunnittelevat pienen kenkäkaupan avaamista kaupungin keskustaan. Renin tarkoituksena olisi tuoda tanssikenkiä Chicagosta Bomontiin.

~Vi ja Shaw. Pastori Moore on muuttunut hyvin paljon. Hänestä on tullut lempeämpi ja jollain tavalla innokkaampi puhuja sunnuntai aamun rukoushetkissä. Kirkossa on hieman mukavempi käydä nyt kun Pastori on iloisempi. Ariel näyttää hymyilevän vanhempiensa seurassa enemmän nykyään. Vista huomaa kuinka hän on ylpeä miehestään. Jos heräät tarpeeksi aikaisin lauantai aamuisin ja satut kävelemään Mooren talon ohitse, kannattaa pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan Vin laulamista samalla kun hän laittaa perheelleen aamiasita. Kerran hän leipoi meillekkin piiraan ihan hyvää hyvyyttään.

~Willard ja Rusty. Tämä pariskunta on ehkä Bomontin hauskin! Kadulla voi nähdä hiljaisen stetsonipäisen pojan ja alituiseen kälättävän tytön kävelevän käsikynkkää. Tyttö puhuu milloin mistäkin ja poika yrittää saada muutaman myöntävän sanan väliin: "Joo" "Niinpä". Willard on tosin oppinut käsittelemään Rustya. Jos kälätys yltyy liian suureksi, ottaa Willard tukevan asennun, maiskuttaa kerran huuliaan ja täräyttää oikein mojovan pusun Rustyn huulille. Rustyn naamalle ilmestyy hölmön-suloinen hymy, hän rupeaa sopertamaan pikkuvauvan lailla ja on kiltisti hiljaan noin 3 minuuttia. Siinä ajassa Willard ehtii yleensä sanoa sanottavansa ja lepuutella korviaan.

~Chuck, Lyle ja Travis. Travis on nykyään painijoukkueen kapteeni ja niittä mainetta ympäri maata. Hän on onnistunut voittamaan kultaa piirimestaruuksissa. Lyle on kokenut suuren muutoksen kolmen kuukauden sisällä. Hän on päättänyt ryhtyä balleriinaksi! Eräs päivä hän ilmoitti ystävilleen lähtevänsä kesäksi New Yorkiin opiskelemaan tämän jalon tanssin saloja. Hän lähti äitinsä kanssa noin puolitoista viikkoa sitten. Chuck on edelleen Chuck. Sama lurjus josta vanhemmat varoittavat ja josta tytöt haaveilevat. Tosin murrettuaan nilkkansa hän ei enää uhoa meille yhtä paljon. Nilkkansa takia hän on keskittynyt prätkien ajamisen sijaan niiden rassaamiseen. Jotkut sanovat, että hän rassaa jopa parempi kuin vanha isäukkonsa, Harley Cranston.

~Wendy Jo ja Urleen. Nämä kaksi typykkää ovat hyötyneet muutoksista paljon. He vetävät Bomontin historian ensimmäisiä tanssikursseja. Heidän suosionsa on suuri ja ihmisiä jopa viereisistä osavaltioista ottavat osaa heidän tanssikursseillaan. Wendy Jo on osoittautunut aivan mahtavaksi koreografiksi. Hän on myös saanut koululta liikunnan stipendin aktiivisuudestaan.

~Wes, Lulu ja Ethel. Wes on pyydellyt anteeksi käytöstään Reniä ja Etheliä kohtaan ja on ollut suuri apu uuden kodin löytämisessä. Ethel onkin onnistunut nappaamaan itselleen ja Renille oikein mukavan asunnon Beineckenin rautakaupan läheltä. Wesin ja Lulun avioliitto jotkaa mallikasta etenemistään ja Lulusta ja Ethelistä on tullut erittäin läheisiä. Huhutaan myös, että Ethel olisi iskenyt silmänsä paikalliseen mekaanikkoon.

~Bickle, Garvin ja Minä. Garvinia on lykästänyt! Hän piti seuralaisestaan, Cindystä, kiinni ja he ovat olleet hyvin läheisiä siitä lähtien. Garvin lehahtaa aina aivan punaseksi kun mainitsemme Cindyn. Hän on tainnut rakastua. Bickle sanoi eilisellä patikka reissulla kuulleensa Garvinin puhuvan unissaan häistä ja sukkanauhoista. Itse nukuin sikeästi. Bickle on siirtynyt vapaitten miesten joukkoon. Hän sanoi tahtovansa kokea maailman uusin silmin ja kokea uusia asioita huoletta ja vapaana. Bickle tahtoo seikkailla ja elää villisti niinkuin nuoren pitää! Itse olen loukkaantunut ja hämilläni. Kuukausi tanssiaista eteenpäin kaikki meni ihan hyvin. Juttelin Urleenin kanssa koulussa jonkinverran ja vietimme aikaa yhdessä. Oli se aika jännittävää kun sydän rupesi jyskyttämään aina kun toinen käveli ohi. Urleen näyttää ihastuttavalta punastellessaan. Etenimme hitaasti ja varmasti, mutta jokin muuttui. Hän ei ollut enää samanlainen palatessaan viikonloppu matkaltaan mummolasta. Hän hädintuskin katsoi minuun ja ne harvat kerrat kun sain hänet puhumaan minulle hän keksi minkä tahansa tekosyyn lähteä pois. Hän vaikuttaa säikähtäneeltä aina kun satumme samaan paikkaan. En tiedä mitä olen tehnyt väärin eikä hän suostu puhumaan minulle. Hän on ollut kummallien jo melkeen kuukauden.

Vaikka nämä 3 viimeistä kuukautta ovat olleet elämäni ihanimmat olen myös kokenut suurta ahdinkoa. Tänään on Bomontin Alkukesän-festivaali. Koko kaupunki kerääntyy yhteen ja nauttii tori fiiliksestä ja pienestä viihdytysnumeroista läpi yön. Ruokaa, tanssia ja yhdessäoloa. Aijon lausua tänään pienen runon koko kaupungille. Toivon, että Urleen kuulee sen. Jos hän ei senkään jälkeen tule puhumaan kanssani lähden Bomontista. Ehkä lähden jokatapauksessa, toivoisin, että Urleen lähtisi mukaan. Voisimme liftata yhdessä halki mantereen ja nukkua taivasalla. Toivon, että en joudu taivaltamaan yksin...
Tapahtui mitä tapahtui, tämä kaupunki tulee olemaan ikuisesti kiitollinen Renin urheudelle. Oman luovuutensa tukahduttaminen on kehon ja mielen vangitsemista. Levittäkäämme osaamistamme ja nauttikaamme yhdessä koetuista hetkistä, sillä lähimmäisten kanssa koetut pienet hetket ovat asioita jotka tuovat elämään sen tarvittavan sisällön.

Sydän kädessä, tuntematon tulevaisuus edessä.
Kiitän koko Sielullani.
Rakkaudella

Jeter Toro

______________________________________________________________________________________


Poika taittoi kirjeen keskeltä ja nousi seisomaan. Hän katseli ympärilleen ja huomasi vanhan kengän. Hän otti sen käteensä ja tarkasteli sitä. Kengänpohjaan oli kaiverrettu kirjaimet B.M. Hän laittoi kirjeen painavan kengän alle ja jätti sen graniitti alustalleen. Kivutessaan alas hän katsahti viimeisen kerran kallion seinämää ja hymyili herkin silmin. Aurinko alkoi laskea. Kallionseinämällä johon poika oli aikaisemmin nojannut oli kirjoitusta. Seinämällä loisti, laskevan auringon oranssiksi värjäämät, haalistuneet sanat: J+A = LOVE 21.04.78. Tuuli nostatti pisarapilven josta muodostui sateenkaari koko joen päälle.

~Tanssitossut jalkaan ja vallankumousta nostattamaan! Liian kauan Bomontin kansa on kulkenut pallo jalassa! Ren ja kumppanit ovat nyt rynnänneet Martinus-saliin ja näyttävät meidän, Vaskivuoren nuorten kautta, mistä vapaudesta on todella kyse.
~Aijai, kyllä on pitkälle päästy. Monen uuvuttavan harjoituksen ja monen äänihuulia raastavan laulusession jälkeen musikaalimme kohoaa silmiemme edessä komeana kuin Chicagon pilvenpiirtäjät. Itse olen sitä mieltä, että 80-luku oli maailmanhistorian parasta aikaa ja on suorastaan megavänkää, että me nykymaailman nuoret pääsemme kokemaan, millaista elämä oli vanhoina hyvinä aikoina, kun vaatteet olivat neonvärisiä ja naiset näyttivät hyviltä olkatoppauksineen. Niinkuin sanoin, megavänkää. Viimevuoden musikaalissa yhtä pääosaa esittäneenä sain tänä vuonna hieman pienemmän roolin. Hahmoni nimi on Jeter. "Kuka ihme on Jeter?" oli ensimmäinen reaktioni kuullessani kohtalostani. Hahmoni nimeä ei sanota kertaakaa musikaalin aikana eikä hahmollani ole suutelukohtausta. Mitä hyötyä Jeteristä siis on? Huomasin kuitenkin harjoitusten edetessä, kuinka tärkeä jokainen rooli on Footloosessa. Kuuluitpa sitten pääesiintyjäkaartiin tai koululaismassaan, jokainen hahmo luo oman säväyksensä tähän tarkasti suunniteltuun kokonaisuuteen. On ollut ilo olla osa tätä projektia ja nyt lopputulosta miettiessä olen sitä mieltä, että tämä musikaali olisi menettänyt jotain tärkeää, jos Jeteriä ei olisi. Jokaisen panos on tärkeä.
~Suuren projektimme takana on ollut ryhmä osaavia ihmisiä, jotka ovat pitäneet meitä, lukiolaisnatiaisia, kurissa. Kiitos ohjaajamme Anita. Hänen monisanaiset kommenttinsa ovat varmasti auttaneet jokaista näyttelijää kehittämään rooliaan. Tosin uskon, että olisimme selvinneet vähemmilläkin sanoilla ja esimerkeillä. Jenny, koreografimme, on onnistunut luomaan Bomontin tanssimattomaan kaupunkiin räväkän ja elävän koreografian, joka tuo eloa koko musikaaliin. Kiitos hänelle. Kiitos myös kapellimestarillemme Matille. Pahoittelen koko musikaaliporukan puolesta, mikäli olemme tuottaneet hänelle hiustenlähtöä. Maltilla, kohteliaisuudella ja kärsivällisyydellä ohjattu ryhmä tuottaa puhtaimmat sulosoinnut. Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä loistaa Susanna, ohjaajan oikea käsi, joka tuo pirteydellään iloisen mielen jokaiselle näyttelijälle ja luo mukavan ja inspiroivan työympäristön.
Kiitos jokaiselle osallistujalle sydämeni pohjasta.

Olkoot elämämme kahleettomat ja jalkamme vapaat!

Chike Ohanwe




******************************************KOMMENTOI***************************************

"HILJAA HILJAA HILJAA!" huusi mies ja nosti kätensä kohti taivasta.
"Kaikki on aivan väärin. Propagandan puutarhaa kukoista teidän takianne. Se määrä soopaa mikä suustanne tulee lannoittaa nämä vaivalla kuivatetut suot ja kylvää ne täyteen ohdakkeita."
Mies otti askeleen. Hän kurotti povitaskuunsa ja otti esiin valkoiseen paperiin käärityn sikarin. Hän piti sikaria kädessään ja tuijotti sitä mustilla silmillä. Hän alkoi riisua valkoista käärepaperia sormillaan hellästi kuin, nuorta tyttöä neitsyt vuoteella.
"Yrittäkää vaan..."
Mies kuori käärepaperia varovasti pois sormenpäillään, käsitellen paperia aivan kuin se olisi ohuen ohutta kultaa.
"Yrittäkää ja nähkää seuraukset. Varoituksen sana tosin, eihän lasta voi leikkikentälle päästä kertomatta sen vaaroista."
Viimeinen tarkka ranneliike ja paperi makasi sileänä mattona hänen kämmenellään. Tuoreen sikarin arominen katku nousi ilmaan hyväillen hengitystä ja vietellen mieltä.
"Tulella ei sovi leikkiä," -mies nosti sikarin valkoisen käärepaperin päältä ja asetteli sormiensa väliin- "se polttaa. Siitä jää jäljet."
Hän hymyili, astui askeleen taakseppäin, sulki silmänsä ja muiskautti kerran huuliaan. Miltei olematon tuulenvire nosti valkoisen käärepaperin miehen kämmeneltä ja paperi aloitti kohtalokkaan laskeutumisen maata kohden. Valkoinen paperi laskeutui kuollutta maata vasten ja jäi paikoilleen. Mies myhähti. Hän nosti vierestään pullon ja valutti siitä sulavasti kirkasta nestettä ohuena purona valkoisen paperin päälle.
"Noki tatuoi mustat uurteet kasvoihin ja tuli korventaa ihon karelle." hän sanoi, sytytti punapäisen tulitikun ja tuikkasi sen lammikkoon joka oli muodostunut paperin ympärille. Paperi leimahti hetkessä liekkeihin. Tuli ahmaisi nestepuron ja nousi ylös viinavanaa ahnaasti, kuin nälkäien käärme. Mies paiskasi pullon maahan. Sirpaleiden räiskähtäessä ilmaan hän huusi: "Sitä kärventyvän pekonin hajua kestää niin kauan kunnes huomaa sen tulevan omista jalkapohjistaan. Kun katumus iskee on liian tuskallista juosta pakoon. Siinähän konttaat. Lapsi. Leikkikenttä on kova ja kuuma. Liekit nuolevat korvia ja savu kuristaa salaa. Saat tuntea kuinka helvetti hengittää!"
Hän hymyili.
"Ah, ajattelet, että minäkin palan. Sama kenttä samat säännöt? Niinkö?"
Hän hymyili leveämmin ja katsoi lasinsirpaleiden kimalluttamaa tulilammikkoa joka sylki lieskoja häntä kohti.
"Meissä on ero. Minä olen kasvanut hehkuvilla hiilillä."
Hänen edessän katulamppu sammui.
"Rukoile Jumalalta armahdusta jos minua aijot solvata." Mies huusi. "Sitä tosin tuskin saat, Hän pitää minusta." naurahti mies. Hänen takaansa katulamppu sammui.
"Yrittäkää vaan!" Hän karjui. Hän repi kenkänsä irti ja tallasi tulilammikkoon. Liekit nuolivat miehen paljasta ihoa. Lasinsirpaleet kimmelsivät liekkien tanssiessa. Hän naurahti ja kuiskasi ilmaan. Tuli hänen jalkansa alla sammui, kuin väsynyt lapsi. Mies nyökkäsi hyväksyvästi ja laittoi kenkänsä takaisin. Katulamppu hänen oikealla puolellaan sammui. Mies nosti sikarin huulilleen, masiteli sitä huulilla kokeillen koostumusta, laittoi sen suuhun ja otti hellän tukipurennan. Hän sytytti toista tulitikkua ja sytytti sikarin. Sikarin pää hehkui hämärässä punaisena. Samalla paksu tumma savu täytti miehen keuhkot. Hän antoi savun valua painavasti suustaan. Paksu savu ajelehti laiskasti hänen ympärillään nousten hitaast kohden taivasta viimeisen katulampun valo ainoana ystävänään.
"Kuole en." sanoi mies ja nauroi. "Tämä komistaa." -ja puhalsi ulos- Viimeinen katulamppu vasemmalla sammui rätisten. Mies seisoi pilkkopimeässä. Hän puhui kuin olisi puhunut tuttavalleen joka olisi seissyt aivan hänen vieressään: "En minä tarvitse valoja teidän näkemiseen. Tiedän kyllä missä olette."
Sikarin pää hehkui, hellästi rätisten, kirkkaan punaisena kun mies veti paksua savua sisäänsä. Savu ajelehti pitkin miehen naamaa, kierien ja liukuen pitkin hänen kasvonpiirteitään. Punainen sykkivä hehku loisti pimeässä. Mies naurahti savuavan mustan verhona takaa: "Tiedätkö mikä on huvittavinta tässä koko asetelmassa? Se, että te tiedätte, että jopa pilkkopimeässä, minkä tahansa yrityksenne jälkeen, olen aina saatanasti vahvempi kuin yksikään teistä!"
Pimeydessä näki kun sykkivä sydän lävisti yön röyhkeästi hehkullaan.


******************************************KOMMENTOI***************************************

Suu käy, mutta järkeviä sanoja saa etsiä. Höpötyksen määrä on häkellyttävä ja puheenaiheiden laatu, tavalliselle tallustajalle, kyseenalainen. Kun keskustellaan perunoiden, inflaation, risujen ja nettisexin yhteen kietovasta aiheesta yhdessä ainoassa hengenvedossa, kyseessä täytyy olla joku erityinen ja paljon tietävä ihminen. Muistot kesästä, vihreääkin vihreämmästä ruohosta, ryhmämakoilusta, tutuista-tuntemattomista ja kummallisen pienistä jaloista ravaavat ajatuksien valkokankaalle. Konekivääri-kikatus ja kosketukselle liian karkeat kantapäät kuvailevat ylivoimaisesti vain yhtä karsimaattista kaunotarta. Peppua jos taputat niin hyväksyvän katseen saat. Pilke silmäkulmassa huulet kääntyvät flirttaavaan mutruun. Kantapäihin jos kosket se on nirri pois.
Vaikka projektori välillä rätisee ja filmi voi joissain tapauksissa olla epäselvää, ovat seuraavat filmin pätkät jääneet niin hyvin mieleen, että kokemus on miltei käsin kosketeltava. Nuori, silloin tuntematon, tumma onnistui varastamaan suurimman sanasuutarin äänen, hengityksen ja ajatukset yhdellä ainoalla katseella ja hiusten heilautuksella. Pelittäjien -käsikirja ei kerro lausetta kielettömän miehen iskurepliikiksi. Yleisön edessä, valojen välkkeessä, parketin kopistessa, sininen kuningatar liukui pitkin tanssilattiaa ja säihkyi kirkkaana kuin pohjantähti näyttäen suuntaa. Ei välttämättä oikeaa suuntaa, mutta suuntaa siitä huolimatta. Noin kolmen tusinan rohkaisuryypyn, työlään yrittämisen ja paidattoman tanssin jälkeen minttu-pastillin suusta suuhun kuljettamiselle saatiin vihdoin lähtölupa. Samalla raikastui hengitys ja äänikin kulki paremmin. Polvissa tosin saattoi notkahtaa. Pastillia odotellaan edelleen takaisin.
#And Action# / 3 / 2 / 1 /
Hämärtyneessä huoneessa nukkuu henkilö joka saa leuat loksahtamaan. Musta risainen paita lainehtii löysänä hänen kehoansa vasten. Punaiset rintsikat on juuri ennen nukahtamista muistettu ottaa pois. Jättimäisen taistelun jälkeen rintaliivit lentävät ilmoja halkoen vuoteen päätyyn ystävän isältä lainattujen, kysymyksiä herättävien, remonttiverkkareiden viereen. Asentoaan korjatessa saattaa mustan paitameri allokon kuohuista nähdä pienen, ujon pilkahduksen vaaleansinistä pitsiä ennenkuin se ilo nielaistaan unimaailman tyrskyihin. Kuunvalo valaisee sileät sääret joiden päässä möllöttää punaisen pehmeät villasukat. Varpaitaan heilutellen, lepää rauhallisesti sata suinen sankari. Syvän tummat hiukset kapinoiden kasvoillaan, hän tuhahtaa, puhaltaa hiuksia kasvoiltaan ja on niin hellyyttävän sympaattinen, että vain harva kieli pystyy sitä kunnialla kuvaamaan. Hallitun kaaoksen keskellä, syvällä paitameren syvyyksissä sykkii kultainen sydän. Keskittymisellä ja ammattitaidolla, rintaan tarkasti aseteltu energianlähde pumppaa iloa ja omaperäisyyttä hänelle ja ihmisille ympärillä. Mutristaen huuliaan ja hymyillen, hän huokaa, ja liukuu häkellyttävien unien maailmaan.

Smooth Jazz koituu vielä mun kohtaloks... Mitä se kello on? Vaille neljä... Härregyyd Chike mee nukkuu. Mä tiedän et sua nukuttaa, olenhan sentään sinä itse. No joojoo, mutku jäin fiilistelee tyttöjä Micken kaa. Ei silloin voi mennä nukkumaan. Se ei oo ees mahollista. Voithan sä, tai siis mä, makoilla vuoteessa ja laittaa silmät kii mut ei siit tulis muutaku et ajattelisin et tää joku tyttö ois siin vieressä kans. Ja se johtais siihen et mun pää täyttyis siitä kuinka se on kaunis muttei ylimielinen, kuinka sen hymy valaisee huoneen ja suorastaan nostaa ilmaan, kuinka yks pieni ele, se kuinka se heilauttaa hiuksiaan tai katsoo sillä tietyllä katseella saa pienen miehen hauraan maailman pyörimään.

(Aahh nyt tää radio soittaa fonia! = Inspiraatio)
Peter White - City of Lights

Aattele nyt sitä ku te, tai siis, me tanssittais jossain ihanan italialaisen ravintolan terassilla. Terassilla ei ole enää ketään muuta ku me. Tuolit on jo nostettu pöydille ja valot himmennetty ravintolasta. Ravintolan ulkoseinä on rosoisen korallin värinen. Tuolit lepäävät puna-valko ruudullisten pöytäliinojen päällä. Sisään ei enää pääse mutta ei sillä ole väliä. Pöydät meidän ympärillä on valaistu pienillä kynttilöillä jotka loistavat pehmeästi pimeässä. Yö-tuuli kuljettaa täyteläisen tunteella soivan saxofonin tarinaa läpi tyhjäien katujen. Hivellen joka kadun nurkkaa, liukuen yli kivetetyn tien ja aitojen, etsien sieluja jotka kietoa pakahduttavaan syleilyyn. Tuuli suutelee salaa kasvojasi viilettäessään ohi. Kuiskaus sileän kiiltävästä instrumentista tarttuu hiuksiisi. Kauempaa musiikki haihtuu hiljaisuuteen, mutta sinussa se soi. Painan pääni omaasi vasten. Kuulen kirkkaasti jokaisen soinnun joka sisälläsi kaikuu. Kuinka musiikki liukuu pitkin kehoa, välillä hipaisten pintaa ja välillä värisyttäen syvää sisintä. Painaudut lähemmäs kun otat minusta tukea. Liu'utat viininpunaisen korkokengän kärkeä pitkin nilkkaasi, kantapäähän ja riisut vasemman korkokenkäsi. Laskeudun polvelleni ja hellästi autan toisen kenkäsi jalastasi. Jalkopohjat kiveä vasten tunnet kuinka maa allasi sykkii. Tunne kivuten kihelmöiden ylös jalkojasi pitkin. Se hetki elää. Käsi kädessä jokainen sykäyäs on osa minua. Rytmin pulssi osa elämää. Musiikki osa ikuisuutta. Sinä, kauniimpi kuin sata sanaa Shakespearilta. Minä, sinun lämmin turvasi. Me, näpistäneet aika iäisyydestä, vanheten yhdessä täydellisessä hetkessä. Viettelyksen humaltamana, tanssimme. Tanssisimme vaikka jokainen kynttilä ympäriltämme olisi aikaa sitten yksi kerrallaan sammunut.
Sinun sisälläsi soi aina.

http://www.sky.fm/smoothjazz/



~Viime viikonloppuna toteutin tosi ystävän velvollisuuksiani ja autoin ystävää hädässä. Ystäväni oli kadoksissa tietämättömyyden tiellä, kadonneidenkadun ja epätoivonpolun risteyksessä. Olemme jokainen kävelleet sydänsurjujen valtatiellä, pää maassa, puistellen pilven hattaran rippeitä hiuksistamme. Onnen etsinnässä voi kokea kovia kolhuja eikä niihin totu koskaan. Joskus tuntuu siltä kuin alkaisi taas nousta aallonpohjalta, mutta aina, kuin jostain mystisestä harmaasta voimasta, kylmä "todellisuus" tulee läimäyttämään viimeisetkin pilven rippeet lettien ympäriltä ja lysäyttää takaisin maan pinnalle. Kaikista kauheinta on elää tietämättömyydessä. Jos ei tiedä mihin suuntaan kaartaa, ajautuu pahimmassa tapauksessa avomerelle kauas suunnitellulta kurssiltaan ja lopulta syöksyy autiolle saarelle josta poispääseminen ei ole helppoa. Ei ainakaan yksin. Näissä tilanteissa ystävä on elintärkeä. Suunnistus ja eteenpäin jaksaminen on paljon helpompaa kun tietää että on joku joka ottaa vastaan jos jalat pettävät.
~Mielestäni ihmiset eivät luota romantiikkaan tarpeeksi. Vaikka kylmä talvi onkin ovella ja päivät vaikuttavat synkiltä, ei tämä tarkoita että itse pitäisi vaipua harmaan sävyihin. Nyt jos koskaan on aika näyttää mistä lämpö on kotoisin. Lämmin oranssi halaus, pinkki pusu poskelle tai tummanpunainen suudelma on kaikki mitä tarvitaan auraamaan valoa tummaan yöhön ja näkemään taivaan kaikkine tähtineen. Niitä on monta, tähtiä siis. Ja painoi mieltäsi mikä tahansa, pidä mielessä että maailmankaikkeudessa on äärettömän paljon puhdasta kauneutta ja että olet itse osa sitä.
~Itse olen toipumaton romantikko ja kun annoin neuvoa ystävälleni, uskoin sanoihini sataprosenttisesti. Ongelmana oli asioiden epävarmuus. Kerroin kuinka asiat saadaan kertaheitolla selkeksi: "Nappaa sitä niskasta kiinni ja suutele sitä kusipäätä!" -sanoin romanttisen äkäisesti.
Ilta läheni aamua eikä edisystä ollut tapahtunut, päinvastoin asiat olivat valuneet taakseppäin. Epävarmuuden ja tunteiden pelon sokaisemana, rakkauden kohde oli luonut muurin ympärilleen eikä ollut halukas päästämään ketään lähelleen. Ilmassa leijui allonpohjan seireenien tuttu kutsut. Pilvirippeiden noste oli katoamassa. Silmät kyyneliä valuen oli pakko tehdä päätös, vajotakko helppoon synkkyyteen vaiko koota rohkeutensa ja pelata rulettia sydämellä. Kädet täristen tarttui hän häneen jonka halusi omakseen saada ja antoi kiihkon hoitaa loput. Huulet sykkien he suutelivat toisiaan. Ja siinä yhdessä punaisessa sykäyksessä, yhden ihmisen kyyneleet jakoi kaksi poskea.

Talven muoti vinkki: Sesongin lämpimin väri on Rakkaus.

~Olkaa oman elämänne elokuvatähtiä. Valloittakaa mielenne romanttisella komedialla. Olkaa rohkeita. Kun voitot ovat tarpeeksi suuret on aika laittaa sydänkortti peliin, voittaa paremmin kuin jokeri. En tiedä mistä tämänkertainen inspiraationi pulppuaa. Johtuneeko sitten pehmeästä jazzista tai raikkaasta kivennäisvedestä, kenties jopa kummastakin. Pidän tästä tunteesta ja aijon pitää siitä kiinni kun jatkan oman elokuvani kuvittamista.
Tähtitaivasta on ihanin katsella kun on joku jonka kanssa sen hetken jakaa.