IRC-Galleria

minä rakstaTorstai 01.05.2008 02:53

Historiaa

Tokio Hotelin perustivat sisarukset Bill ja Tom 14-vuotiaina. Heidän äitinsä oli nauttinut liikaa nautintoaineita, joten hän luuli synnyttäneensä kaksoispojat. Koska heidän äitinsä synnytti saunassa, ei ollut ketään sanomassa että poikien "kalut" olivatkin vain napanuoraa.
Tokio Hotellin jäsenet muka poikia?
Tokio Hotellin jäsenet muka poikia?

Tokio Hotel sai alkunsa, kun laulaja Bill oli maksamassa huumevelkojaan luonnossa eräälle narkkarille. Narkkari oli kuitenkin ei-niin-kuuluisan levy-yhtiön pomo ja piti äänistä, joita Bill päästi maksamisen aikana, joten Bill sai toisen mahdollisuuden maksaa huumevelkansa - laulamalla emopop-bändissä, kunhan hän vain perustaisi sen ensin. Bill suostui ja keräsi bändiinsä parhaimman (ainoan) ystävänsä, kaksoissiskonsa Tomin. Tomilla oli kuitenkin enemmän kavereita kun Billillä. Georgin ja Gustavin hän oli löytänyt kokouksesta "naiset, joille on annettu miehen nimi" Tom oli samaistunut näihin kahteen ja huhujen mukaan myös seurusteli jonkin aikaa Georgin kanssa. Joka tapauksessa nämä kaksi sankaria liittyivät bändiin. Soittaa he eivät osanneet, mutta playbackinä tuli harjoteltua useampaan otteeseen ja se onnistui paremmin. Näiden todisteiden valossa on siis annettava anteeksi Billille ja Tomille, joita usein syytetään maailman tai ainakin Euroopan hirveimmän yhtyeen perustamisesta. Älkää siis enää lähettäkö heille uhkauksia, vaan ohjatkaa ne itse tuolle häijylle levy-yhtiön pampulle, joka vaati tämän "bändin" perustamista. Joten älkää enää syyllistäkö näitä lapsia!
Menestys
Tokio Hotel julkaisi ensimmäisen levynsä nimeltään Simmeri kotimaassaan Kiinassa vuonna 1987 ja se myi heikosti, koska ketään ei kiinnostanut tuolloin emopop. Vasta vuonna 2006, kun bändi keksi lähteä Saksaan myymään persettään, he huomasivat, että emopop myy taas. My Chemical Romance kukoisti Suomessa ja muuallakin maailmaa tuhoten aivosoluja. Tokio Hotel tiesi hetkensä tulleen ja julkaisi toisen albuminsa Huuda HUORA! ja tekivät sille kappaleelle musiikkivideon, jossa kansikuvatyttöjä näytettiin itkemässä ex-tyttöystäviensä perään. Sanat ovat (sian)saksaksi, etteivät emojen vanhemmat kauhistuisi hirveästi.
Bill, persoonalllinen emotyttö.
Bill, persoonalllinen emotyttö.

Tokio Hotellin fanit koostuvat kaikenikäisistä emo- ja popparitytöistä jotka haluaisivat toteuttaa lesboseksihaaveitaan tyttöjen näköisten "poikien" kanssa. Läpimurron Tokio Hotel teki Suomessa juuri albumilla Huuda Huora! Se oli vuoden 2006 toivotuin joululahjaidea kaikenikäisille aivottomille emotytöille. Vaikka Tokio Hotel ei omaakkaan minkäänlaista musiikillista lahjakkuutta, miten heistä tuli massabändi? Se on helppoa. Radio soitti 24/7 heidän paskaa musiikkiaan ja väitti sitä hyväksi. Koska kaikki uskovat kaiken mitä heille sanotaan oli helppoa saada Tokio Hotellista massabändi.
Jäsenet

* Bill Kullitz - mumiseminen siansaksaksi
* Tom Kaulitz - kitarakoulun käyminen isoäitinsä kellarissa
* Georg Kaulintsi - esittäminen, että hakkaa naisia ja rumpuja ja seksuaalisuutensa peitteleminen.
* Gustav Kaulin - basson kantaminen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.